LePy voittoon hienon taistelun jälkeen

7.11.2005


Miehet ottivat jännittävien vaiheiden jälkeen kauden ensimmäisen vierasvoittonsa Keravan Kori-80:stä lukemin 67-77.

LePyn ja keravalaisen Kori-80 kamppailut II-divisioonassa ovat lähes poikkeuksetta olleet tiukkoja vääntöjä. Näin myös lauantaina kun joukkueet kohtasivat Keravalla. Kori-80 oli voittanut kolme edellistä kohtaamista niukasti, joten tällä kertaa LePyllä oli revanssin paikka.

Ottelu alkoikin heti lupaavasti Olli Hirmaston kolmosella, mutta jo parin minuutin jälkeen LePy koki takaiskun kun Kasper Kepsu loukkasi polvensa eikä enää pystynyt jatkamaan peliä. LePy ei tästä kuitenkaan hätkähtänyt, vaan siirtyi toisen neljänneksen alussa kymmenen pisteen johtoon. Kerava pääsi kuitenkin takaisin peliin mukaan ja puoliajalla eroa oli enään kolme pistettä LePyn hyväksi.

Toinen puoliaika oli erittäin tasainen. Koreja tehtiin aivan loppuminuuteille asti käytännössä vuorotahtiin LePyn johtaessa koko ajan parilla pisteellä. Viimeisten minuuttien aikana Kerava yritti koko kentän prässillä ja rikkomalla kuroa eroa umpeen, joten loppuhetket olivat hyvin rikkonaiset mutta jännittävät. LePylle tarjottiin mahdollisuutta ratkaista peli vapaaheittoviivalta, mutta vaparit eivät lepyläisillä lauantaina uponneet. Loppuhetkien tiukka puolustus pakotti kuitenkin keravalaiset vaikeisiin ratkaisuihin, eikä Kori-80 enää päässyt LePyn ohi. Lopullisesti LePyn voiton sinetöi Mikko ”Kippari” Ritala, joka kokeneena ja kylmähermoisena pelaajana pisti ratkaisevat vapaaheitot pussiin.

Ottelu oli kaiken kaikkiaan erittäin fyysinen. Keravan pelaajat hakivat kapteeninsa Ossi Korhosen johdolla aktiivisesti pallonriistoja, mikä hetkittäin turhautti LePyn pelaajia. Ottelussa vihellettiinkin paljon virheitä, molemmille joukkueille lähes kolmekymmentä. LePyllä riitti kovaotteisessa kamppailussa kuitenkin onnistujia. Kovissa väännöissä hyvin viihtyvä Kalle Ristola ja huippukunnossa oleva Jussi Somervuo onnistuivat parhaiten tehden molemmat 13 pistettä. Heidän lisäkseen Make Haavisto ja jälleen hyvän pelin pelannut Jussi ”Rambo” Kilpelä väänsivät vahvasti. Janne Saarme heitti pari tärkeää koria tiukoilla hetkillä, kun taas Olli Hirmasto keskittyi enemmän pelin johtamiseen sekä Keravan parhaan pelaajan Korhosen vartiointiin. LePyn puolustuksen keskittyessä paimentamaan Korhosta, Keravan parhaaksi pistemieheksi nousi kuin varkain hyvin heittänyt Tuomas Keskinen.

Seuraavaksi LePy kohtaa vahvasti kautensa aloittaneen Petäjän vieraskentällä Tapiolassa Isänpäivänä kello 17:50. Nuorentunut mutta silti erittäin kokenut Petäjä vilisee entisiä Hongan mestaruussarjapelureita.

Raportti pelistä Kori-80:n kotisivuilta

Pisteet/levypallot:

LePy: Kalle Ristola 13/10, Jussi Somervuo 13/6, Markku Haavisto 12/5, Janne Saarme 9/3, Jussi Kilpelä 9/0, Markus Konkari 7/1, Mikko Ritala 5/3, Jussi Nikula 2/1, Kasper Kepsu 2/0, Mikko Eloranta 0/1

Kori-80 (pisteet): Tuomas Keskinen 19, Ossi Korhonen 14, Toni Railotie 12