LePyn miehet tappiokierteessä

8.12.2005


LePyn miesten edustusjoukkue kärsi jo neljännen perättäisen tappionsa, kun Kelohonka haki sunnuntaina voiton Leppävaarasta pistein 70-78.

Edellisellä sarjakierroksella LePy oli hävinnyt vieraissa Sykille luvuin 79-69. LePy hallitsi Kalle Ristolan johdolla ilmatilaa, muttei pystynyt käyttämään pituusylivoimaansa hyväkseen. Hyökkäyspeli oli sekavaa ja heittopeli huonoa. Esimerkiksi kolmen pisteen heitoissa joukkue onnistui vain kahdesti, kun Sykki vuorostaan upotti kymmenen kolmosta. Ristolan ohella LePyn parhaimmistoon kuului Jussi Somervuo, mutta valitettavasti hän loukkasi ottelussa nilkkansa.

Kelohonkaa vastaan asettui hieman siipirikkoinen kotijoukkue, edellisen ottelun tehomiesten Ristolan ja Somervuon ollessa poissa. Vastaavasti Kasper Kepsu oli palannut kokoonpanoon, mutta oli vielä loukkaantumisensa jälkeen puolikuntoinen. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Make Haavisto hallitsi korin alustoja, mutta Kelohonka vastasi tarkalla heittopelillä. Toisella neljänneksellä erittäin aggressiivisesti puolustanut vierasjoukkue kiristi tahtia, ja puoliajalle mentiin tilanteessa 37-44. Kolmas jakso olikin sitten LePylle todella musta. Joukkue sai aikaiseksi vaivaiset seitsemän pistettä. Hyökkäyspeli oli hätäistä, eikä palloa saatu koriin helpoistakaan paikoista. Ero venähti näin ollen pariinkymmeneen pisteeseen ja peli vaikutti selvältä.

LePy ei kuitenkaan luovuttanut, vaan taisteli raivokkaasti loppuun asti. Kepsun ja "Kippari" Ritalan juonima paikkapuolustuskuvio oli myrkkyä Kelohongalle ja hyökkäyspelikin alkoi sujua. Olli Hirmaston röyhkeillä ajoilla ja Kepsun kolmosilla alkoi ero kaventua. Noin minuutti ennen loppua sitä oli enään viisi pistettä ja LePyllä oli pallo. Hyökkäyspäässä päästiin yrittämään kahdesti heittoa, mutta ratkaisut epäonnistuivat. LePy ei enään onnistunut hyökkäyspäässä ja Kelohonka pääsi vielä lisäämään eroa loppuhetkien vapaaheitoilla. Näin katkesi myös LePyn kahdeksan ottelua pitkä voittoputki Kelohonkaa vastaan.

Seuraavaksi LePyllä on edessä vapaa viikonloppu, jonka jälkeen joukkue kohtaa kärkijoukkue Akatemian vieraissa. Syyskauden viimeinen kotiottelu on 18.12 jolloin Lepuskin halliin saapuu BaYMCA.

Pisteet:

LePy: Olli Hirmasto 14, Kasper Kepsu 13, Markku Haavisto 12, Jussi Nikula 10, Janne Saarme 9, Markus Konkari 6, Mikko Ritala 4, Jussi Kilpelä 2

Kelohonka: A. Ropponen 22, V. Neva 11, L. Saarela 10