Miehet lopettivat syyskauden voittoon

20.12.2006


Miehet ottivat jännittävien vaiheiden jälkeen lauantaina todella tärkeän voiton Jaguaareista luvuin 76-73 (41-40). Aikaisemmin viikon aikana LePy hävisi niukasti Hyvinkäällä Pontevalle luvuin 83-93 (39-40).

HyPo-LePy

LePy matkasi tiistai-iltana Hyvinkäälle hyvällä asenteella. Viime kaudesta hivenen heikentyneen Pontevan asenne ei vastaavasti ollut paras mahdollinen. Ottelun ensimmäinen neljännes eteni melko tasatahtia. Molemmat joukkueet peluuttivat ensimmäisellä puoliajalla pelaajamateriaaliaan melko laajalti. Toisen neljänneksen alussa HyPo repäisi itselleen noin kymmenen pisteen etumatkan LePyn puolustuksen pelatessa pehmeästi. LePy pääsi kuitenkin nopeasti takaisin peliin mukaan, puolustus tiivistyi ja Markus Konkari käynnisteli tyylikkäitä nopeita hyökkäyksiä. LePy pystyi myös ajoittain avaamaan HyPon träppiprässin täysin auki saaden helppoja heittopaikkoja. Puoliajalla LePy johtikin pisteellä 39-40.

Toisella puoliajalla kotijoukkue ei enää jatkanut samankaltaista vaihtorumbaa kuin ottelun ensimmäisellä puoliskolla. HyPolle kaikki kaikessa ovat slovakkivahvistus Jozef Valek ja kokenut joka paikan höylä Timo Turunen. LePyn taktiikkana oli tehdä kaksikon pelaaminen mahdollisimman vaikeaksi, mutta kummallekkaan miehelle ei löytynyt LePyn riveistä tarpeeksi kovaa puolustajaa. HyPo hyökkäsi viisasti käyttäen hyväkseen tehokaksikkonsa vahvuuksia. Paikan saadessaan he ratkaisivat itse, mutta eivät väkisin. Mikäli he olivat ahdingossa niin he pelasivat ratkaisupaikan muille pelaajille. Vaikka LePy ei puolustuspelissään onnistunut, niin hyökkäyspeli oli Hyvinkään vaikeassa salissa ilahduttavan lupaavaa. LePykin onnistui rakentamaan hyviä ratkaisupaikkoja omille miehilleen, lähinnä Janne Saarmelle ja Kasper Kepsulle jotka molemmat pussittivat ottelussa hyvillä prosenteilla 22 pistettä. Näin ollen kolmannen neljänneksen alku eteni tasatahtia. Neljänneksen lopussa eroa alkoi kuitenkin syntyä kotijoukkueen eduksi Valekin punnerrettua yhdeksän perättäistä pistettä.

Neljännessä erässä HyPon hyvä vaihe jatkui ja eroa syntyi lisää. LePyn hyökkäyspeli meni hätäilyksi ja ainoastaan Kepsu onnistui korin teossa. Pelaajavalmentajan 13 pistettä päätösneljänneksellä eivät kuitenkaan riittäneet, sillä puolustus vuoti edelleen. Yli kymmeneen pisteeseen venähtänyt ero saatiin kuitenkin nipistettyä kahdeksaan kun Mikko ”Candyman” Eloranta nosti rikottunakin korin alta vahvasti kaksi pistettä. Peliaikaakin oli vielä noin pari minuuttia jäljellä, mutta vapaaheitto lipsahti ohi. Seuraavassa hyökkäyksessä hyvin pelannut HyPon Jukka Rajamäki naulasi vielä kolmosen joka oli ottelun lopullinen niitti. Tappio oli harmittava sillä ottelu olisi selkeästi ollut voitettavissa.


LePy-Jaguaarit

Syyskauden viimeisessä pelissä oli vastassa toinen yhden voiton joukkue eli Panttereiden kakkosjoukkue Jaguaarit. Ottelu oli toisin sanoen molemmille erittäin tärkeä. Tämä näkyikin ottelun alussa vierasjoukkuen otteissa, muttei valitettavasti kotijoukkueen. LePyn esitys ensimmäisellä neljänneksellä oli hämmästyttävän löysä, varsinkin puolustuspäässä. Etenkin Jaguaarien isot miehet Salminen ja Wessman saivat hääräillä LePyn korin alla kuten halusivat. LePyn korinaluspelaajat pelasivat passiivisesti ja hävisivät miltei kaikki 1-1-tilanteet. Kotijoukkueen paluu puolustukseen oli myös ala-arvoista ja näin Itä-Helsingin miehet pääsivät solkenaan juoksemaan nopeita hyökkäyksiä. Kymmenen minuutin jälkeen tilanne vieraille 16-28.

Toinen erä alkoi kuten ensimmäinenkin. LePyn puolustuksessa jatkuivat avoimien ovien päivät eivätkä Jaguaarit jättäneet tilaisuuksiaan käyttämättä. Tilanteessa 22-38 otti LePy aikalisän. Janne Saarmen ehdotus paikkapuolustukseen siirtymisestä sai niin ottelukoutsi Juha ”Juice” Sarlundin kuin pelaajavalmentaja Kepsun varauksettoman hyväksynnän. Valinta osoittautui erinomaiseksi. Jaguaarien hyökkäyspeli jämähti täydellisesti ja samalla LePyn hyökkäyspelikin parani. Kasper Kepsu löysi hieman kadoksissa olleen heittojyvänsä ja upotti erässä 11 pistettä. LePyn peliä piristivät myös penkiltä tulleet Nikke Rantio ja Ville Välikangas. LePyn kirittyä yhdeksän pisteen (31-40) päähän otti vierasjoukkue aikalisän. Tämä ei kuitenkaan tehonnut vaan LePy jatkoi vahvoja otteitaan. Kepsun vapareilla LePy siirtyikin pari sekuntia ennen puoliaikaa johtoon lukemin 41-40. Tapahtumarikkaan erän toinen puolisko meni siis LePylle 19-2!

Puoliajan jälkeen LePyn hyvä vire jatkui edelleen. Ensimmäistä kauttaan LePyssä pelaava Ville Välikangas jatkoi mallikkaita esityksiään upottaen hyökkäyspäässä kaksi kolmosta ja taistelleen puolustuspäässä lähes eläimellisesti. LePyn johdettua noin kymmenellä pisteellä vaikutti siltä että ottelu oli kääntymässä LePylle lopullisesti. Jaguaarien selkäranka ei kuitenkaan katkennut vaan joukkue sinnitteli itsepäisesti LePyn kannoilla. Viimeiselle erätauolle mentäessä LePy johti enään luvuin 61-56.

Viimeinen neljännes oli erittäin tasainen ja jännittävä. LePy johti pitkään niukasti kunnes vierasjoukkue otti komennon noin pari minuuttia ennen loppua. Vierasjohdossa 70-71 otti LePy aikalisän ja tilanne oli kotijoukkueen kannalta hiukan huolestuttava. Jaguaarit pääsivät vielä lisäämään johtoaan mutta Markus Konkarin erittäin tärkeän kolmosen jälkeen oltiin tasapisteissä 73-73. Kun peliaikaa oli jäljellä vajaa minuutti oli tilanne edelleen tasan ja LePy hyökkäsi. ”Konkka” Konkari ajoi korille ja syötti koko pelin uneliaasti pelanneelle Markku Haavistolle. Make pisti Salmisen nenän edestä pallon varmasti koriin siirtäen näin kotijoukkueen kahden pisteen johtoon. Jaguaarit epäonnistuivat tämän jälkeen omassa hyökkäyksessään ja ottivat aikalisän kun peliaikaa oli jäljellä runsaat kaksikymmentä sekuntia. Vierasjoukkue pyrki rikkomaan saadakseen itselleen viimeisen hyökkäyksen. Uhriksi joutui Janne Saarme joka marssi vapaaheittoviivalle kun pelikellossa oli jäljellä noin 17 sekuntia. Ensimmäinen vapari meni ohi, mutta toisen Saarme onnistui ”ravistamaan” sisään. Ero kasvoi näin ollen kolmeen pisteeseen. Jaguaarit lähtivät viimeisessä hyökkäyksessään luonnollisesti hakemaan kolmosta. Joukkueen ensimmäinen yritys meni raakasti ohi mutta pallo pomppi onnekkaasti takaisin vierasjoukkueen haltuun. Korinalusjyrä Timo Salminen pääsi vielä ahdistettuna yrittämään nurkasta kolmeen pisteen heittoa, mutta tuokaan yritys ei ollut kovinkaan lähellä. Viimeisen minuutin sankari Make Haavisto nappasi levypallon ja peli oli ohi. Tärkeät sarjapisteet LePylle lukemin 76-73.

Viimeisen erän hahmo oli LePyn Markus Konkari. Kymmenen pistettä ja tärkeä koriin johtanut syöttö Haavistolle ratkaisivat pelin lopulta LePylle. Muista kotijoukkueen pelaajista Mikko Eloranta pelasi erittäin hyvän pelin. Hyökkäyspäässä Abdi Mohammed pelasi jälleen hyvän pelin tehden kymmenen pistettä ja repien neljä hyökkäyslevyriä, vaikka pelasi alle puolet peliajasta. Rantion ja Välikankaan hyvät otteet jo mainittiinkin. Jaguaareista onnistuivat todella vahvasti korin alla pelanneet Salminen ja Wessman, sekä tiukan puolustuspelin ohessa kolmetoista pistettä heittänyt Reijula.

Miesten II-divisioona siirtyy nyt joulutauolle. Heikosti sujuneen syyskauden jälkeen LePyllä on edessä kova kevätkausi. Taistelu sarjapaikasta ei kuitenkaan ole vielä ohi. Juha Latvala ja Hollannista palaava Jussi Somervuo ovat LePylle tervetullut apu kevätkauden peleihin. Seuraavaksi LePy kohtaa Torpan Poikien kakkosjoukkueen KaHen. Ottelu pelataan 6.1. Leppävaaran liikuntahallilla klo 13:00. Tervetuloa kannustamaan!

Pisteet ja levypallot:

HyPo-LePy:
LePy: Saarme 22/7, Kepsu 22/5, Konkari 15/5, Mohammed 7/2, Eloranta 6/7, Haavisto 6/6, Rantio 2/1, Ojala 2/0, Luomala 1/0, Ritala 0/2, Van der Starre 0/1

HyPo: Turunen 20/8, Rajamäki 18/3, Valek 17/12, Jämsä 10/2


LePy-Jaguaarit:
LePy: Kepsu 18/6, Mohammed 10/7, Konkari 10/3, Eloranta 9/10, Saarme 8/5, Välikangas 7/5, Rantio 6/2, Haavisto 4/13, Ritala 4/0

Jaguaarit (pisteet): Wessman 22, Salminen 15, Reijula 13, Metsälä 10