”Uusi yritys” - LePyn miesten edustusjoukkue kaudella 2008-2009

3.10.2008

Miesten joukkue kaudella 2008-2009. Kuva: Suomen Kuvatilaus Oy
Miesten joukkue kaudella 2008-2009. Kuva: Suomen Kuvatilaus Oy
Valmentajana jatkaa Kasper Kepsu. Kuva: Suomen Kuvatilaus Oy
Valmentajana jatkaa Kasper Kepsu. Kuva: Suomen Kuvatilaus Oy
Macke Konkari on joukkueen kapteeni ja manageri. Kuva: Suomen Kuvatilaus Oy
Macke Konkari on joukkueen kapteeni ja manageri. Kuva: Suomen Kuvatilaus Oy

Miesten edustusjoukkueen esittely.

Viime kaudella LePy pelasi pitkästä aikaa kolmosdivaria. Vaikean alkukauden jälkeen joukkue paransi otteitaan voittaen yhdeksän ottelua putkeen. Nousukarsinnat jäivät kuitenkin yhden voiton päähän. Tällä kaudella joukkue lähtee jälleen tavoittelemaan nousua II-divisioonaan. Joukkueen valmentajana jatkaa Kasper Kepsu ja managerina Markus Konkari, dynaaminen tutkapari jo junnuvuosien parketeilta. LePyn pelaajarunko on jälleen muuttunut hieman, mutta hieman maltillisemmin kuin muutamana aikaisempana vuotena. Hieman pidemmällä aikavälillä katsottuna on kuitenkin todettava että joukkue on melko lailla muuttunut viime vuosien aikana. Esimerkiksi kauden 2002-2003 kokoonpanosta on edustusjoukkueessa jäljellä enää kolme miestä. Seuraavassa katsaus miesten joukkueen tämän kauden kokoonpanoon.

 

Laiturit, sentterit ja takamiehet

 

Viime kauden pelaajista lähes kaikki jatkavat tälläkin kaudella LePyn riveissä. Kokonaan uusia pelaajia on kaksi ja paluumuuttajia kolme. Heidät esitellään alla pelipaikkakohtaisesti. Huomionarvoisin menetys oli Pasi Luomalan lopettaminen. Peräti 15 kautta LePyn ykkösessä pelannut Pasi siirtyy vahvistamaan LePyn Faijoja. Viime kauden pelaajista myös Ville Välikangas on ainakin väliaikaisesti poissa perhe- ja työkiireiden johdosta. Kolmas pelaajamenetys on A-juniori Jim Smeds, joka miesten joukkueen harmiksi valitsi tälle kaudelle joukkueekseen F.U.T.:in.

 

LePyn kokenein pelaaja tällä kaudella on Janne Saarme. ”Pyssy” oli viime kaudella joukkueen paras pistemies ja tulee tälläkin kaudella olemaan erittäin tärkeä pelaaja joukkueelle. Jannen rooliin kuuluu myös opastaa nuoremmille pelaajille puolustuspelin lainalaisuuksia koripallossa. Jannen lisäksi muut laiturin tontilla viihtyvät pelaajat ovat suhteellisen uusia kasvoja miesten joukkueessa. Antti Karppinen on armeijavuoden jälkeen tehnyt paluun joukkueeseen. Uutena pelaajana joukkueessa nähdään Juhan pikkuveli Jyri Latvala. ”Skarppiselta” ja ”Jykältä” odotetaan molemmilta erityisesti vahvaa heittopeliä tulevan kauden mittelöissä. Väkkärämäinen tsemppaaja Juha Karenniemi on tuttu viime syksyn peleistä, mutta kevätkauden mies vietti Ruotsissa. ”Jukkis” on esiintynyt harjoituspeleissä erittäin pirteästi. Laiturin tontilla viihtyy myös Joonas Sarasti. A-juniori-ikäinen ”Jonttu” oli nilkkavamman takia sivussa lähes koko viime kevätkauden, mutta on nyt kuntoutunut hyvään vireeseen. Sarasti on ollut jo pitkään yksi LePyn lupaavimmista junioripelaajista ja hänelle on varmasti luvassa enemmän peliminuutteja kuin viime kaudella.

 

Korinaluspelaajien kohdalla LePyn tilanne on hyvä. Pitkiä miehiä on riittävästi, ja osa pystyy myös hyvin pelaamaan laidassa. Viime kaudella joukkueen luottopelaajat korin alla olivat Jussi Somervuo ja Mikko Eloranta, mutta nyt on joukkueen tilanne ainakin alkukauden osalta toinen. ”Kändi” Eloranta on koko kauden armeijassa ja hänen roolinsa tulee väistämättä pienenemään. Jussi on vuorostaan toipilaana viime kauden lopulla sattuneen polvivamman jäljiltä. Toivottavasti Jussin polvi paranee ja Mikon lomat pyörivät, sillä kaksikolla on kokonsa lisäksi liikkuvuutta, heittotaitoa, johtajuutta ja peliälyä, ja ovat näin ollen erittäin käyttökelpoisia miehiä.

 

Kovimmat mörssärit korin alla ovat Markku Haavisto, Nikke Rantio ja Gijsbert Van der Starre. Viime kausi meni Haavistolta lähes kokonaan piloille loukkaantumisen takia. Murtunut nilkka on nyt kunnossa ja Makella riittää varmasti nälkää tämän kauden otteluihin. Sulavia post-liikkeitä ja kovaa levypallopeliä on siis odotettavissa. Nikke Rantiosta kasvoi viime kevätkaudella joukkueen runkopelaaja. Joukkueen vahvin mies on pelottava ilmestys molempien korien välittömässä läheisyydessä, mutta hallitsee myös tyylikkään hypärin, jolla hän pystyy ratkaisemaan kauempaakin. Suomalaisista koripalloilijoista poiketen Nikke uskaltaa myös puhua kentällä, mikä on varsinkin joukkuepuolustukselle elinehto. LePyn hollantilaisvahvistus ”Pertsa” van der Starre on 216 sentillään todennäköisesti yksi isoimpia kavereita Suomen koripalloparketeilla tällä hetkellä. ”Pikku-G” tuo korin alle uhkaa ja hänen olessaan kentällä voidaan soveltaa hieman erilaista taktiikkaa kuin normaalisti. Van der Starre on kotiutunut seuraan hyvin, sillä hän toimii myös LePyn A-tyttöjen valmentajana. Koko kolmikko on siis isokokoinen mutta kaikilla riittää vielä kehittämistä kropan käytön kanssa. Tällöin heistä tulisi vielä suurempi pelote ja tehokkaampi ase korien alle.

 

LePyn ”combo-korinaluspelaajiin” voidaan jo edellä mainitun Mikko Elorannan lisäksi laskea myös Olli Torkkeli ja Jussi Kilpelä. Mikkelistä lähtöisin oleva Olli hallitsee koripallon perustaidot erinomaisesti ja lukee peliä hyvin. Viime kaudella Olli väläytteli ajoittain, mutta tällä kaudella on lupa odottaa tasaisempia otteita. Pari viimeistä kautta F.U.T.:ssa pelannut Jussi Kilpelä siirtyi viime kauden loppumetreillä takaisin ykköseen. Jussi on fyysisesti joukkueen parhaimmistoa ja erinomainen hyökkäyslevypallopelaaja. Puolustuspäässä mies on yksi joukkueen tärkeimmistä lenkeistä.

 

Takamiehistä jatkavat viime kaudelta tutut miehet Markus Konkari, Juha Latvala, Olavi Goussev, Stefan Bäckman ja Ossi Reunanen. ”Macke” Konkari valittiin vastikään joukkueen kapteeniksi. Häneltä voidaan edelliskausien tapaan odottaa kovavauhtisia ajoja korille, hyvää heittopeliä, tiukkaa puolustusta ja omituista höpötystä pukukopissa. Juha Latvala oli viime kaudella joukkueelle elintärkeä pelintekijänä. Juhalta tarvitaan tälläkin kaudella hyvää pelinjohtoa, avaavia syöttöjä ja tarkkaa heittpeliä. Sekä Juha että ”Macke” kuuluvat joukkueen kokeneempaan kalustoon ja kantavat suuren vastuun pelin ohjaamisesta kentällä. Viime kaudella hyvin sisään joukkueeseen päässyt Olavi Goussev on viettänyt kesän Joesuussa ja on fyysisesti vahvemmassa kunnossa kuin viime vuonna. Viime kaudella ajoittain takellellut heittopeli on myös kesän aikana parantunut. Onnistuessaan ”Ola” pystyy tehokkaasti hajottamaan vastustajan puolustuksen ajoillaan. Erinomaisen jalkatyönsä ansiosta hän on myös äärimmäisen tärkeä mies puolustuspäässä. Ossi Reunanen jäi viime kaudella melko vähille minuuteille. Tämän kauden harjoitusotteluissa ”Piiska” on onnistunut hyvin ja heittopeli on kulkenut välietäisyyksiltä tappavan tarkasti. Puolustuspelin kanssa on vielä tekemistä, mutta Ossille riittänee tällä kaudella enemmän käyttöä kuin aikaisemmin. Stefan Bäckman onnistui viime kauden kolmesta A-juniorista parhaiten. Minuutteja tuli nuorelle miehelle vähän, mutta hän käytti ne tehokkaasti. Stefan uskaltaa haastaa, ratkaista ja on parhaimmillaan avoimen kentän pelissä. Nopeutensa ja pallonriistohalunsa ansiosta hänellä on myös mainiot edellytykset kehittyä kovaksi puolustajaksi. Uutena takamiehenä LePyssä tullaan näkemään 18-vuotias Juuso Waldén. Juuso on alunperin lepyläinen mutta on pelannut viime kaudet Hongassa. Puolustuspäässä Juuso on esittänyt vakuuttavia otteita mutta on väläytellyt hyökkäyspäässäkin.

 

III-divisioonan B-lohko

 

LePy mukaan lukien eteläisen alueen B-lohkossa pelaa 12 joukkuetta. Lohkon kaksi parasta pääsevät nousukarsintoihin ja kaksi heikointa putoavat IV-divisioonaan. Lohko vaikuttaa melko tasaiselta, eikä viime kauden kaltaista ennakkosuosikkia kuten FC Passe ole. Lähinnä entisistä Helsingin namikalaisista koostuva Härät lienee kuitenkin vahvin ehdokas nousukarsintoihin menijäksi. Helsingistä lohkossa pelaavat myös entisiä SM-sarjapelaajia vilisevä Kisis, Jaguaarit, WB 2, Visa BC, ToPoLa, KY-Kori. Espoosta tulee jo viime kaudella LePyn kanssa samassa lohkossa pelannut Malibu, jossa vuorostaan vilisee entisiä lepyläisiä. LePy joutuu tällä kaudella reissaamaan enemmän kuin pitkään aikaan sillä lohkossa pelaa myös useita joukkueita pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Ravens Porvoosta, Karkkilan Urheilijat ja Punaportin Blues Hämeenlinnasta aiheuttavat lepyläisille pelottavan pitkiä vierasotteluita.

 

LePy lähtee kauteen tietoisena siitä että nousuhaaveiden toteutuminen edellyttää nappisuoritusta. Toivottavasti mahdollisimman moni lepyläinen tulee paikalle kannustamaan joukkuetta voittoihin kauden otteluissa!

 

Kasper Kepsu