LePy 97-pojat Easter Tournamentissa 6.4.-8.4.2012

12.4.2012


-kolkilla kolkiksi-

 


Lahden Namikan pääsiäisturnaus sujui pizzatavoitteet täyttäen, muttei ihan kaikilla täytteillä. Katajalle ja SäyRille nimittäin hävittiin, vaikka muut selvitettiinkin kunnialla. Mielenkiintoisimmaksi peliksi muodostui pronssipeli jatkoaikoineen Virolaista Keila KK:n joukkuetta vastaan.

Perjantaiaamuna 7:30 lähtö - yhdeksän pelaajaa, valmentaja ja kolme huoltaja-kuskia matkassa. Ajo suoraan Launeen pelikentälle. Pojille valmistautumiseen kuului herättävä kävely aamun viileässä. Lahden Namika 97 II kaatuikin hienolla pelillä - herätys ja koko turnauksen alku oli onnistunut. Lahtelaiset olivat heittäneet parhaan miehistönsä 96-sarjaan, muttei huono ollut kakkosjoukkuekkaan. Osa pojista piti tätä peliä turnauksen parhaimpanaan.

Toinen peli lounaan jälkeen Tabasalu Palliklubia vastaan. Puoliajalla ottelu oli vielä tasan 19-19, mutta sitten alkoivat LePyn kuviot purra ja virolaiset kaatuivat lopulta selvin numeroin. Ottelu oli virolaisten tuomarien myötä osin "kovaa" peliä suosiva ja Joonaksen normaali puhaltamattomasta virheestä tuomarillekin osoitettu "oho" vaihtui jo "cam'oon" huudoksi. 

Tsekkaus ennen iltapeliä hotelli Seurahuoneeseen toi virneitä monien kasvoille. Syksyn turnausmatka ja Kouvolan Turistihovi oli jo herättänyt epäilykset ja luottoa matkanjärjestelijään oli kyseenalaistettu. Virneet olivat kuitenkin positiivisia, sillä hotellista, sen runsaista aamiaisista ja iltasaunoista ei moitteita tullut.  

 

Perjantain iltapeli oli Joensuun Katajaa vastaan. Katajalla oli kuuden pelaajan ryhmä: pienikokoisia ja varsin pallotaitavia kaikki. Ottelu jäi meidän osalta hyvin vaisuksi. Peli vaikutti pelokkaalta ja Katajan selkeästi edellisiä kiivaampi puolustus toi virheitä luvattomasti poikien peliin.

Lauantai aloitettiin varhaisella hotelliaamiaisella ja pelillä aamuyhdeksältä RoNMKY:tä vastaan. Pienikokoisempi Rovaniemen joukkue ei saanut pideltyä hyökkäystämme. Ei paikka- eikä miespuolustuksella. Lauantain toisessa pelissä vastaan tuli SäyRi, joka lopulta voitti turnauksen. Jannen loukattua ranteensa ja Oton jalkalepuutuksen johdosta pelasimme seitsemällä. Ensimmäinen jakso oli hieno. Hyökkäykset ja ratkaisut rauhallisia ja tarkkoja. Peli oli puoliajalla tasan 17-17! Toinen jakso jäi sitten varsin murheelliseksi. Voimien loputtua pallonmenetykset seurasivat toisiaan ja Roni sai kunnian pussittaa meidän jakson ainoan korin.

 

Lauantai-iltana nautittiin pizzat ja käytiin hotellin kabinetissa katsomassa videotykillä pelit Rovaniemeä ja Tabasalua vastaan. Tiukat paikat kelattiin uudestaan ja vihelletyt ja viheltämättömät virheet nostivat uudestaan tunteita.

 

Sunnuntaiaamuna oli runkosarjan viimeisessä pelissä vastassa Keila KK Virosta. Ennen peliä jo tiedettiin, että samainen joukkue tulee vastaan myös pronssipeliin. Vastustajan pelaajia lähinnä tarkkailtiin ja peli taputeltiin LePylle tuloksella 38-31.

 

Pronssista taisteltiin hyvin kaksijakoisessa pelissä Keila KKta vastaan. Pelin alku oli selkeästi LePyn. Kentälle hammasta purren palannut Janne toi peliin vauhtia ja nopeasti peli oli 15-2 meille. Tämän jälkeen alkoi tasainen Keilan nousu. Siinä missä me saimme korin, Keila teki kaksi tai kolme. Ero oli kurottu umpeen noin 30 pisteen kohdalla ja siitä eteenpäin mentiin Keilan muutaman pisteen johdolla. Kun peliä oli enää noin minuutti oli Keila johdolla 39-42. Meidän hyökkäys päättyy ohiheittoon ja pallon menetykseen. Tero taistelee pallon takaisin meille. Oge ajaa korille, rikotaan ja yksi Keilan avainpelaajista saa viidennen virheen! Vaparit molemmat ohi, mutta levari Ogelle. Tuuren kautta Miikalle, joka pussittaa kolkin! Tasan 42-42. Viimeinen Keilan hyökkäys torjuttiin ja seurasi jatkoaika. Keilan avainpelaajan täyttynyt virhetili ja meidän tasoituksen tuoma hurmio kääntää pelin jatkoajalla meille. Hieno taistelu koko joukkueelta!

 

Pizzatavoite? Kolme voittoa ennen lauantai-iltaa ja jojo tarjoaa pizzat. Mamma Marian Mamma Maria 13 kertaa kiitos! Yksi ilman kinkkua, toinen ilman sieniä, muutamaan gorgonzolaa... 

 

milloin vaan uudestaan,

-jouni-

Tulokset

Alkusarja:

Namika Lahti 97 II - LePy : 29-57
Tabasalu Palliklubi - LePy : 23-46
LePy - Kataja : 23-55
LePy - RoNMKY : 55-22
SäyRi - LePy : 46-19
LePy - Keila KK : 38-31

Pronssiottelu
LePy-Keila KK 52-45 (ja)