LePyn koriskoulusta LePyn joukkueisiin

25.8.2012





Lintumetsän koulun sali täyttyi 20. - 23.8. jälleen innokkaista mini- ja mikropalloilijoista, kun koriskoulu avasi LePyn syyskauden. Koriskoulun jälkeen on helppo aloittaa harjoittelu oman ikäluokan joukkueessa.

 

Leppävaaran Pyrinnön koriskoulu on vuodesta 2004 alkaen järjestetty elokuun viimeisellä viikolla Leppävaarassa, eikä perinne katkennut tänäkään vuonna. Lintumetsän koululla sai tutustua koripalloon neljänä iltana LePyn taitavien valmentajien ohjauksessa.

Koriskoulu oli jaettu kahteen ryhmään: ensin treenasivat nuoremmat, vuosina 2004 - 2007 syntyneet tytöt ja pojat. Jälkimmäisellä tunnilla olivat vuorossa vuosina 2001 - 2003 syntyneet.

Molempien ryhmien tunnit aloitettiin alkulämmittelyllä. Viikon aikana ainakin Kuka pelkää korishaita ja Limaklöntti tulivat tutuiksi kurssilaisille. Lämmittelyn jälkeen kurssilaiset saivat tehdä pallonkäsittelyä sekä opetella kuljettamista ja syöttöä. Myös erilaisia spurtti- ja reaktionopeushrajoituksia sekä pujottelujuoksuja ja parikilpailuja kuului ohjelmaan. Oikeaoppista heittotekniikkaa opeteltiin LePy-legenda Kalle Lundstenin johdolla. Pienimmät, joille minikoritkin ovat vielä liian korkealla, saivat heittää palloa valmentajan pitelemään hulavanteeseen. Loppuviikosta isompien ryhmä piti jo heittokilpailuja ja sai pelata 5 vastaan 5 -peliä.

Koriskoulun ohjaajina toimivat Kalle Lundstenin lisäksi Markus Konkari, Tuomo Holopainen, Niki Aarnio, Tommi Hytönen, Saara Myllymäki, Anu Karppinen, Ella Alinikula ja Ida Keronen.

Katso koriskoulukuvat LePyn historiaa -osastosta.

Koriskoulu on päättynyt, ja ensi viikolla alkavat joukkueiden harjoitukset - tervetuloa treenaamaan! Vuosina 2001 - 2007 syntyneiden harjoitusvuorot ovat alkavalla kaudella seuraavanlaiset:

Tytöt 2001
Ma 17.00 - 18.30 Jupperin koulu
To 19.00 - 20.00 Postipuun koulu  
Pe 17.00 - 18.15 Postipuun koulu
Su 10.00 – 12.00 Lintumetsän koulu

Pojat 2001
Ma 18.30 - 20.00 Jupperin koulu
To 17.00 – 18.00 Postipuun koulu      
Pe 18.15 - 19.30 Postipuun koulu 
La 16.00 – 18.00 Lintumetsän koulu

Tytöt 2002
Ma 16.00 - 17.30 Perkkaanpuiston koulu
Ti 18.15 - 19.30 Lintumetsän koulu
To 16.00 - 17.00 Leppävaaran liikuntahalli
La 10.00 – 12.00 Lintumetsän koulu

Pojat 2002
Ma 18.30 - 20.00 Kilonpuiston koulu
To 16.00 - 17.30 Karakallion koulu
Pe 17.30 - 20.00 Perkkaanpuiston koulu
Su 12.00 - 14.30 Lintumetsän koulu

Tytöt 2003
Ma 19.00 - 20.00 Karamalmens skola
To 19.00 - 20.30 Karamalmens skola
Su 14.00 - 16.00 Lintulaakson koulu                         

Pojat 2003
Ti 18.30 - 20.00 Kilonpuiston koulu
To 17.00 – 18.00 Leppävaaran liikuntahalli
Pe 16.00 - 17.30 Perkkaanpuiston koulu 
Su 14.30 - 16.30 Lintumetsän koulu

Tytöt 2004
Ma 18.00 – 19.00 Karamalmens skola
To 16.00 - 17.00 Leppävaaran liikuntahalli
La 16.00 – 18.00 Lintulaakson koulu                         

Pojat 2004
Ma 17.30 - 18.30 Perkkaanpuiston koulu
To 17.00 - 18.00 Leppävaaran liikuntahalli
La 14.00 - 16.00 Lintulaakson koulu                          

Tytöt 2005
Ma 18.30 - 19.30 Perkkaanpuiston koulu
La 13.00 – 14.00 Lintulaakson koulu                                                             

Pojat 2005
To 18.00 – 19.00 Karamalmens skola
La 11.00 – 12.00 Lintulaakson koulu                                                             

Tytöt 2006 - 2007
Ma 17.00 – 18.00 Karamalmens skola
La 12.00 – 13.00 Lintulaakson koulu

Pojat 2006 - 2007
To 17.00 – 18.00 Karamalmens skola
La 10.00 – 11.00 Lintulaakson k