LePyn 00-tytöt Tytöt 1999:n II divarin aluefinaaleihin

11.4.2013


LePyn 00-tytöt ovat pelanneet kauden vuotta vanhempien sarjassa ja ovat selvittäneet tiensä sarjan Final Fouriin.

Eipä olisi uskonut syksyn alkaessa, että tänäkin kevänä ollaan taas ihan (alue)FINAALISSA. Kausi on ollut pitkä ja ajoittain raskas, mutta runkosarja vedettiin mallikkaasti loppuun asti. Viime keväänä alueen toiseksi parhaiksi kivunneet 00-tytöt lähtivät menestyksestä vahvistuneina ja nälkäisinä testaamaan siipiään 99-tyttöjen sarjoihin. Osa raatoi eläinten lailla myös 99:en ykkösdivarissa, mutta monella pääasiallinen pelipaikka oli tällä kaudella 99:en kakkosdivarissa. Kevätkauden kylmähermoisen pelistä toiseen jatkuneen asennetaistelun jäljiltä ollaan sarjassa neljäntenä.

Lauantaina Honkahallin parkettia kuluttaa lähes sama rosteri kuin edellisvuonna 00-tyttöjen I divarin finaalissa. Ikäväksemme sarjan kevään tehopelaaja Annika Markkula on toistamiseen loukkaantuneena: syksyllä murtui ranne ja nyt nilkka. Olemme silti saaneet kokoon erittäin leveän ja monipuolisen joukkueen:

  • Numerolla 7 Emilia Ikonen, pelaaja joka nappisyötöillään vapauttaa muita ja saa joukkuekaverinsa näyttämään entistä taitavammilta. Puolustuksessa terrierin lailla taisteleva ihmelapsi.
  • Numerolla 8 Sofia Wihuri, toinen 99 syntyneistä vahvistuksistamme. Sofia on löytänyt heittovarmuutta ja puolustaa mallikkaasti. Sofialta on lupa odottaa vahvoja otteita myös finaaliviikonloppuna.
  • Numerolla 9 joukkuetta vahvistaa vuoden vanhempi Jenna Ojalehto, joka vartioi isoja pelaajia vahvasti. Kaukoheittoihin erikoistunut Jenna on parhaimmillaan todella aggressiivinen ja hyvä tiukoissa tilanteissa.
  • Numerolla 12 Sara Bejedi, vuoden palkittu 00-tyttö vm 2011, tuomareiden mukaan "liian nopea" pointtimme, joka sarjan lyhimpänä pelaajana hakee luonnollisesti valtaosan levypalloista. "Meidän perheessä ei lopeteta kun ollaan väsyneitä"
  • Numerolla 15 Meri Talme, joukkueen CAPITAN, lattianrajan työmyyrä, minityttöpuolustaja vm 2012. Loistava levaripelaaja mielettömillä pompuillaan. Huikea vasen käsi.
  • Numerolla 20 Essi Tuominen, väsymätön puolustuspään taistelija ja hyökkäyksessä ajoittain todella hyviä liikkeitä väläyttelevä pelaaja.
  • Numerolla 25 Milla Syrjälä, minityttöpuolustaja vuosimallia 2011. Puolustuspäässä tahtotila valtava. Hyökkäyksessä lojaali joukkuekavereille mutta tarvittaessa pisteitä syntyy myös omin käsin. 
  • Numerolla 31 Tara Tanninen, keskimääräistä pituuttamme huomattavasti nostava laitapelaaja, jonka muuvit ovat herättäneet ihastuneita huokauksia pitkin pääkaupunkiseutua. Torjuntatilaston kruunaamaton kärki.
  • Numerolla 35 Gabriela Jaskowiak, 00-joukkueen palkittu pelaaja vm 2010. Fyysisen pelin uranuurtaja LePyn 00-tyttöjoukkueessa. Power-pelaaja, jolla on vain yksi vaihde: täysillä. Odotettavissa on kovaa taistelua levypalloista ja mielettömiä ajoja.
  • Numerolla 41 Vilma Seppälä, kultasormi. Sykin salissa kevätkaudella yleisöä nostattanut kaukoheittäjä, joka saattaa myös layupit loppuunsa tilanteen salliessa. Puolustuksessa hyviä riistoja ja levypalloja.
  • Numerolla 42 Henna Hintikka, post-pelaajan liikkeet omaksunut vahva vasuri, jonka osalta vastustaja joutuu varautumaan tehokkaisiin yllätyksiin niin korin alla kuin kaukoheitoissakin. 

Sunnuntaina riveihimme liittyy

  • Numerolla 10 Amanda Elo, vuoden 00-tyttö vuosimallia 2012. Loistava takamies, taitava puolustaja ja takuuvarma heittäjä. Pelipäällä ollessaan takaa joukkueen tehoihin paljon lisää.

 

Aloitusheitto nousee ilmaan Honkahallin Futuro-kentällä lauantaina 13.4. kello 8.30 kun vastaamme asettuu sarjan selkeä ykkönen, EBT:n 99-joukkue.

Tervetuloa kannustamaan LePyn tytöt voittoon!