LePyn Pojat 2000 JBT-turnauksessa

7.5.2013


JBT-Turnaus on perinteisesti ollut 00-poikien kauden päätösretki Turkuun. Tällä kertaa lähdettiin puolustamaan viimevuotista pronssimitalia hieman uudistuneella joukkueella.

Matkakassaan oli kerätty rahat LePy-lehden mainosmyynnillä, jonka ansiosta valmentajalle saatiin hotelli ja pojille pikkubussi viikonlopun ajaksi. Bussi osoittautuikin käteväksi liikkumismuodoksi Turussa, kun majoitukset, ruokailut ja pelit olivat kaikki eri paikoissa, tosin kaikki kuitenkin ”samal puol jokkee”. Koska turnauksessa 00-pojilla oli kaikki pöytäkirjan sallimat 12 pelaajaa, tarvittiin siirtymisiin myös toinen auto ja kuljettaja. Näillä kahdella kulkupelillä matka sujui hyvin, ja linja-autossa oli tunnelmaa, välillä vähän liikaakin... Jojon lisäksi vain yksi vanhemmista toimi kuskina/valvojana, mutta lauantaina saimme hieman kannustusjoukkoja Espoosta asti.

Turnausmenestys ei ollut edellisen vuoden tasoinen, mutta pelien välissä ja majoituksissa hauskaa piisasi niin paljon, että kouluvalvojan täytyi käydä illalla majoitusluokan ovella muistuttamassa äänentason madaltamisesta. Itse otteluihin oman vaikeutensa toi se, että järjestäjä oli joutunut yhdistämään Fun -sarjaan myös kilpasarjan joukkueita. Kun tähän vielä lisätään se, että sarja oli tarkoitettu 99/00-pojille ja meidän joukkueemme koostui 00/01-pojista, oli meidän kolmosdivarin pelaajilla kohtalaisia vaikeuksia taistella jopa kaksi vuotta vanhempia I divarin pelaajia vastaan. Mainittakoon, että nämä meidän lohkon vastustajat voittivat kultaa ja pronssia. Urheasti taistellen yritimme miesvartiointia ja välillä paikkapuolustusta, mutta kaveri oli aina vähän kovempi ja nopeampi. Ei nyt voi ihan sanoa, että tukka lähti päästä siinä vauhdissa, mutta ei se varmaan kaukanakaan ollut.

Paluumatkalle pääsimme takaisin ilman loukkaantumisia ja varmasti monta kokemusta rikkaampina. Jälleen kerran yksi turnaus kasvatti poikia enemmän kuin koko muu kevät yhteensä. Turnauksiin kannattaa todellakin panostaa, siellä joukkueesta tulee yhtenäisempi, ja  yksi pelaa kaikkien ja kaikki yhden puolesta!