LePy T00 ja Samppalinna Shake

7.5.2013





Saara Myllymäki johdatti 00-tytöt viimeistä kertaa turnaukseen Turkuun.


Omat yöturnauskokemukseni 00-tyttöjen kanssa alkoivat Perniöstä keväällä 2010. Tuolloin pienet tytöt pelasivat yhdessä 01-tyttöjen kanssa joukkueina Mimmit ja Leidit. Itse olin enemmän 99-tyttöjen mukana, joten muistot rajoittuivat lähinnä siihen, että yksi unohti pelikengät kotiin ja sali oli postimerkin kokoinen. Tuon turnauksen jälkeen tytöt ovat reissanneet kolme kertaa Kouvolaan, kaksi kertaa Perniöön, kahdesti Rakvereen ja nyt viimeisimpänä Turkuun. Tästä reissusta erityisen teki sen, että allekirjoittanut oli joukkueen peräsimessä viimeistä kertaa. Nyt turnausjoukkueet olivat LePy ja LePy Kengurut. Kuten Amanda totesi: "Me ei vaan päästä näistä eläimistä eroon".

Matka starttasi yhteisellä tilausbussilla Leppävaaran hallilta. Kyytiin nousi neljä joukkuetta ja bussissa laulettiin, höpötettiin ja syötiin eväitä. Turkulaiset olivat rakentaneet meille kevyen logistisen pähkinän, jossa peli-, majoitus- ja ruokailukoulut olivat kaikki 7 kilometrin päässä toisistaan. Valmentaja oli yksin kahden joukkueen kanssa, mutta onneksi mukana olivat pelastavat äitienkelit Jaana ja Haije. Tytöt tosin pystyvät tämän turnauksen jälkeen hoitamaan asiansa melko hyvin itsekin; bussilla kulkeminen, omat tavarat, lämmittelyt, pöytäkirjan täyttö ja pelin aloittaminen sujuivat kaikki tarvittaessa ilman aikuisia. Toki tavaroita hukkui, mutta siinä vaiheessa yksilön voima oli joukkueessa: yksi pelaaja lainasi sekä pelishortsit, urheilutopin että takin joukkuekavereilta kun omat olivat hetkellisesti kadonneet.

Loukkaantumisilta ei vältytty tälläkään kertaa. Jo torstain valmistavissa treeneissä pamahti yksi nilkka, jolla kuitenkin lauantaina jo pelattiin. Perjantaina hajosi seuraava nilkka, ja pulpettien kannossa yksi sormi sai viimeisen silauksen. Harmiksemme kaikki salamat iskivät taas samaan paikkaan eli kilpajoukkueeseen, jonka tekemisessä loukkaantuminen näkyi etenkin perjantai-illan TuRi-pelissä. Tuo peli oli joukkueen ainoa tappio (3 pisteellä), ja pelien mentyä tiukasti ristiin se tarkoitti meille paikkaa pronssiottelussa. Harmiksemme TuRi pelasi jatkomatseissa ilman pelaajaa, joka meitä vastaan teki melko paljon pisteitä. Myös fun-sarjassa Annika vielä toipui nilkkavammasta, mutta pystyi siitä huolimatta kantamaan kortensa kekoon ja puolustamaan vastustajan ykköspelaajat kumoon.

Fun-sarjassa aloitettiin kori-ilotteluilla TuRin ja HyPon kakkosjengejä vastaan, mutta lauantai-iltapäivällä saatiin kylmää kyytiä. Valmentaja kuvitteli vastaan tulevan saman FoAn, joka vuosi takaperin kohdattiin Perniössä. Vastassa olikin pääosin 98-ja 99-syntyneitä tyttöjä, jotka fyysisellä ylivoimalla ja nopeudella veivät meitä kentällä. Sama meno jatkui VaaSaa ja TikSiä vastaan. Salamaa vastaan pysyttiin melko hyvin tahdissa, vaikka tuokin joukkue oli vuotta vanhempia. Sunnuntaina TikSin nopeus ja rutiini olivat kuitenkin myrkkyä meille. TikSin joukkueessa pelasi tyttöjä, jotka ovat vuoden aikana tahkonneet 99:en ykkösdivaria ja osa varmasti myös SM-sarjaa, joten oppia saatiin taas.

Sunnuntaina molemmille jengeille oli pedattu paikka pronssimatsiin. Funissa se oli samaista Forssaa vastaan; kilpasarjassa kohdattiin Porvoon Tarmo, jota vastaan oli pelattu  samana aamuna lohko-ottelu. Forssaa vastaan ensimmäiset kolme minuuttia menivät ilman koreja LePyn tyttöjen taistellessa loistavasti. Forssan avattua pistetilin heitä oli kuitenkin vaikea pysäyttää. Träppien purkaminen oli meille iso pähkinä purtavaksi ja siitä jääkin tytöille opiskeltavaa. Loistavaa taistelua esittänyt joukkue pelasi matsin loppuun asti, vaikka peli oli hyvin vastustajan hallussa. Koko turnauksesta erityismaininnan saa Essi, jolle fun-sarjassa pelaaminen teki silminnähden hyvää. Loistava asenne läpi viikonlopun! Myös syksyllä koriksen aloittanut Rebe loisti: 29 pistettä turnauksen aikana on aika hyvä esitys.

Kilpasarjassa Porvoo säästeli parhaita pelaajiaan aamulla. Iltapäivällä tuli erilaista peliä, kun kentällä nähtiin todella hyvin heittäviä tarmolaisia, joiden paikkapuolustus oli meille hidaste, onneksi ei kuitenkaan este. Toisen erän alkuun saatiin hyvä vaihde päälle ja vastustajan pakka alkoi hajota. Viimeinen niitti Porvoon arkkuun oli yhden tarmolaisen oma kori, jota valmentajakaan ei heti käsittänyt. Siitä alkoi LePyn yliote ja loppupelin kestänyt hurmos, sinettinä 0,7 sekuntia ennen loppua puolesta kentästä lähtenyt Taran heitto, joka upposi sukkana koriin, jonka jälkeen taululla olivat lukemat 56-27. Koko turnauksen voitti lopulta selkeästi HyPo, jonka alkusarjassa voitimme jatkoajalla.

Peli päätyi pronssimitalien jakoon, minkä jälkeen oli allekirjoittaneen aika pitää viimeinen pukkaripalaveri. Eihän siitä mitään tullutkaan, muuta kuin yhteistä itkua ja loputonta halailua. Rami totesi käytävässä, että "Itku pitkästä ilosta". Sitä tämä neljä vuotta onkin pääosin ollut; joukkueen jatkuvaa oppimista ja kehitystä - eteenpäin on menty ja pystytty jatkuvasti haastamaan parempia vastustajia ja ottamaan voittoja ennen ylivoimaisista joukkueista. Se on ollut osittain mahdollista loistavan joukkuehengen ja yhteisen taistelutahdon, ilon ansiosta.

Tytöt ovat kiinteä, yhteen hitsautunut porukka. Vaikka mukana on dramaattisia höpöttäjiä ja todella rauhallisia tapauksia, muodostuu heistä yhdessä joukkue, jossa jokainen on tärkeä ja jokaista kunnioitetaan. Ajoittain toki riidellään ja väännetään asioista, mutta vanhemmiten tytöt ovat oppineet yhä paremmin selvittämään itse erimielisyytensä. Tässäkin turnauksessa kaikki tukivat toisiaan ja auttoivat kaveria. Lisäksi iloinen höpötys jatkui kaikille muillekin; Bussikuskit joutuivat ristikuulusteluun, kisakanslian porukoille juteltiin ja vastustajille toivotettiin onnea heidän peleihinsä. Myös joukkueen jojo Jaana sai turnauksessa maineen: "Ootko sä se LePyn jojo? Sä olit kyllä tänään ihan hukassa". Turnauksessa ajeltiin välillä hätävilkut päällä lääkelaukkua etsien, valmentaja kaahasi pelipaikalta ennen matsin loppumista seuraavaan peliin ja koulumajoituksessa saatiin Axea naamaan. Osa jääköön salaisuudeksi, mutta hauskaa vaikutti jälleen kerran tytöillä olevan.

Tähän on hyvä lopettaa yhteinen matka. Tytöt jatkavat eteenpäin uudessa valmennuksessa loistavien koutsien ja ihanien 01-tyttöjen kanssa. Joukkue kasvaa ja kavereita tulee lisää. Tytöt 00-01 aloittivat yhdessä vuonna 2009 ja nyt kohtaavat jälleen. Allekirjoittanut tulee varmasti seuraamaan tyttöjen edesottamuksia myös jatkossa. Ehkä minä olen se, joka jatkossa huutaa "Uu beibi, beibi!" aina kun LePy heiluttaa korisukkaa. 

Kiitos tytöt, kiitos vanhemmat. Olette huippuja! AaaLePy!

Saara Myllymäki