Juha ”Dallu” Dahlström jatkaa LePyssä mentorina

15.6.2015


LePyllä on ollut laajaa mentor-toimintaa kaudella 2014 - 2015. Juha Dahlström, Riku Punkkinen, Eero Saarinen ja Jussi Syrjänen ovat toimineet usean valmentajan mentoreina, ja tulokset ovat hyviä. Valmentajat ovat saaneet tukea, sparrausta ja ohjausta oman toimintansa kehittämiseen. Mentorointi on mahdollistanut luottamuksellisen keskustelukumppanuuden, joka luo valmentajana kehittymiseen aivan uuden tason. Samalla pelaajat ovat selvästi hyötyneet toisen valmentajan opeista.

LePy on sopinut Juha Dahlströmin kanssa myös tulevasta kaudesta. Juha Dahlström jatkaa Anssi Kousan mentorina C-poikien ja minityttöjen valmennustiimissä. Myös Jussi Syrjänen jatkaa LePyssä A – C-tyttöjen valmentajana. Jussi vastaa myös LePyn ja PuHu Junioreiden yhteisen A-tyttöjoukkueen, Ringsiden valmennuksesta.

Dallu ja Anssin yhteistyö on loistava esimerkki mentor-toiminnan mahdollisuuksista. Koripalloliiton valmentajakoulutuksella luodaan pohja, mutta valmentajaksi kehitytään valmentamalla, keskustelemalla muiden valmentajien kanssa, arvioimalla omaa työtä esimerkiksi mentorin avulla sekä olemalla yleisesti kiinnostunut koripallosta. Dallun kokemus ja intohimo yhdistettynä nuoren valmentajan kasvupolkuun luovat loistavat mahdollisuudet valmentajana kehittymiseen.

LePy laajentaa mentor-toimintaa alkavalla kaudella. Etsimme lisää hyviä tyyppejä tiimiimme. Jos olet kokenut valmentaja, mutta et halua sitoa itseäsi joka illaksi joukkuevalmennukseen, sekä uskot että sinulla olisi tarjottavaa nuorille valmentajan aluille, ota yhteyttä LePyn toiminnanjohtaja Marika Vilaseen (marika.vilanen#lepy.fi). Eikö olisikin hienoa, jos edes osa siitä, mitä olet oppinut matkasi varrella, siirtyisi jollekin toiselle, joka voisi jatkaa siitä mihin sinä jäit!