B-pojat SM-karsinnoissa kovassa seurassa

4.10.2016

Joukkuueen kapteeni Jere Leppänen ajaa korille vaikka väkisin!
Joukkuueen kapteeni Jere Leppänen ajaa korille vaikka väkisin!

LePy:n B-pojat taistelivat viikonloppuna pääsystä valtakunnalliseen sarjaan, mutta tällä kertaa vastustaja vei voiton.

B-pojat pelasi viikonloppuna SM-karsintojen toisella kierroksella Kaarinassa. Tavoitteena oli hankkia paikka kansallisessa sarjassa. Matkaan lähdettiin kokonaan nuoremmista B-pojista koostuvalla jengillä, mutta hyvin treenannut joukkue oli täynnä uskoa omaan tekemiseen.

Arpaonni oli ollut  kova LePy:lle, ja samaan lohkoon tulivat Pyrintö, LoKoKo, Ura ja Honka. Lohkon kovuudesta kertoo se, että jumbofinaalissa tulivat lopulta vastaan oman ikäluokan Suomen mestarit.

Lauantaina saatiin ensin vastaan Tallink turnauksen kilpasarjan voittanut LoKoKo. Alkuun vastustajaa kunnioitettiin hieman liikaa, mutta pikkuhiljaa peliin päästiin mukaan. Vastustajan lähes kaksimetrinen sentterikin saatiin kiinni korin alla tiukalla kahden miehen puolustuksella. Ottelu pidettiin tiukkana loppuun saakka, ja Jere sai vielä kolmosen ilmaan summerin soidessa. Ahdistettu heitto meni kuitenkin helaksi, ja tappio kahdella pisteellä.

Illalla vastaan tuli -01 ikäluokan kärkiporukoihin kuuluva Pyrintö, joka oli paikalla parhailla miehillään. Tässä matsissa vastustajan fyysinen ylivoima oli liikaa, joten Pyrintö pääsi juoksemaan taululle pitkästi toistasataa pistettä.

Joukkue jäi yöksi Kaarinaan lepäämään, joukkueena käytiin illalla vielä syömässä. Aamulla lähdettiin levänneenä jälleen taistelemaan.

Aamun ensimmäinen vastustaja oli oman ikäluokan SM-pronssimitalisti Ura Basket, jota oli vielä vahvistettu kovilla -01 ikäluokan pelaajilla. Ottelu oli jälleen hieno taistelu pojilta, matsia johdettiinkin viimeiselle erätauolle asti. Tässä kohtaa vastustajan fyysinen ylivoima vei kuitenkin jälleen voiton, ja neljäs erä oli Uran yksipuolinen näytös.

Sarjapaikan ratkaisu jäi viimeisen ottelun varaan, jossa vastaan tuli Tapiolan Honka. Honka oli säästellyt pelaajiaan tähän ratkaisumatsiin, ja hävinnyt kaikki edeltävät pelinsä rumin lukemin. Ottelun tuomarilinja oli erittäin tiukka, ja kummatkin joukkueet joutuivat virhevaikeuksiin. Hongalla on kuitenkin penkillä niin paljon leveyttä, että he pystyivät paremmin jakamaan vastuuta. Rankka viikonloppu näkyi LePyn pelaajissa viimeisessä erässä, ja Honka pääsi juoksemaan voittoon tuoreemmilla jaloilla.

Vaikka lopputulos oli pettymys, niin pelit sujuivat paremmin kuin kukaan oli odottanut. Lähes kaikki vastustajat pystyttiin haastamaan toden teolla. Joukkue jatkaa kautta alueen DIV1 ja DIV2 sarjoissa. Kotimaan sarjojen lisäksi Baltic Boys Basketball League alkaa ensi kuussa Latviassa. Hieno kausi on siis jälleen tulossa!