LePyn kevätkokouksen päätöksiä

9.5.2018

LePyn hallitus kaudella 2018-2019
LePyn hallitus kaudella 2018-2019

LePyn sääntömääräinen kevätkokous pidettiin maanantaina 7.5. Kokouksessa hyväksyttiin seuraavan kauden toimintasuunnitelma ja talousarvio. Lisäksi valittiin erovuoroisten tilalle hallituksen jäsenet seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi.

Maanantaina pidetyssä kevätkokouksessa hyväksyttiin LePyn toimintasuunnitelma, jossa merkittävimpänä muutoksena tuli päätös satsata ammattivalmentajiin. Kaudella 2018-2019 LePyssä toimii viisi ammattivalmentajaa: Niko Kirjonen, Nigel Moore, Sander Stahl, Jussi Syrjänen ja Arttu Tammi.

Päätoimisten ohella kaikki seuran valmentajat ovat edelleen tärkeässä roolissa. Parasta mahdollista tulosta lähdetäänkin hakemaan yhteistyöllä päätoimisten, oto-pohjaisten, vanhempivalmentajien ja omista junnuista kasvatettavien nuorten valmentajien kanssa. Sopiva yhdistelmä erilaisia valmentajia on hyvä perusta loistavalle valmennustiimille.

Salivuoropulaan päätettiin myös tehdä merkittävä satsaus. Kaudella 2018-2019 LePy vuokraa enemmän yksityistiloja salitilanteen kohentamiseksi.

Kevätkokous hyväksyi myös talousarvion. Palkkakulujen ja salivuokrien noustessa kausimaksuihin tehtiin korotus.

Kevätkokouksessa valitaan vuosittain puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet kaksivuotiskaudeksi. Erovuorossa olevat Tero Mäkelä ja Lauri Mäki valittiin yksimielisesti jatkokaudelle. LePyn hallitus kaudella 2018-2019 on puheenjohtaja Kaarlo Höysniemi, varapuheenjohtaja Matti Salo sekä jäsenet Tuomo Holopainen, Anne Leino, Kalle Lundsten, Tero Mäkelä, Lauri Mäki ja Tarja Räty.