B-pojat

 

B-pojat kaudella 2011 - 2012.

Kuva: Tomi Kaminen.

Kaudella 2011 - 2012 B-poikien joukkue koostuu kahdeksastatoista 96 - 98 syntyneestä pelaajasta, joista osalla on korisharrastus alkanut jo LePyn liikuntaleikkikoulusta reilusti alle kouluikäisenä.

Joukkue pelaa syksyn eteläisen alueen III divaria. Muutama ottelu on jo päästy pelaamaan ja jännityksen lauettua niistä on selvitty kunnialla. Marraskuussa osallistutaan  Kouvojen Nordea-turnaukseen jo kolmatta kertaa. Joukkueen, jonka pojista iso osa on B-ikäisiä vielä ensi kaudellakin, kilpailulliseksi tavoitteeksi on asetettu osallistuminen valtakunnallisten sarjojen karsintoihin syksyllä 2012.

Joukkueen valmentaja vaihtui keväällä, ja päävastuu on nyt Joonas Saariniemellä. Apuna hänellä on Anssi Kousa. Molemmat ovat tuoneet tinkimättömällä asenteellaan joukkueeseen uutta ilmettä.

Henkilökohtaisten taitojen lisäksi kehitetään pelitapaa, nopeutta ja voimanhankintaa unohtamatta. ”Pelikirjasta” korvien väliin onkin sitten koko loppu-uran projekti.

 

4Matias
5Juho
7Tero
8Tony
9Antti
10Akseli
13Leevi
14Matias
15Otto
20Janne
21Miika
25Tuure
26Roi
27Otto
33Aleksi
34Iiro-Oskari
51Ronik