Vanhempi-lapsikoris

 

Tule mukaan vanhempi-lapsikorikseen!


LePyn vanhempi-lapsikoriksessa lapset harjoittelevat yhdessä vanhemman kanssa koripallotaitoja sekä yleisiä liikunnallisia perustaitoja. Samalla lapset oppivat tärkeitä ryhmässä toimimisen perusteita turvallisesti oman tutun aikuisen kanssa. 

Vanhempi-lapsikoripalloryhmät on tarkoitettu 2 - 6-vuotiaille tytöille ja pojille sekä heidän vanhemmilleen. Voit tulla mukaan yhden tai useamman lapsesi kanssa samanaikaisesti. Alle kaksivuotiaat voit myös ottaa mukaan tapahtumaan, jos se esimerkiksi lastenhoidollisesti on helpoin ratkaisu perheelle.

Ryhmien vetäjänä toimii lasten liikunnan ammattilainen Mikko Mäntylä, jolla on yli 20 vuoden kokemus eri ikäisten kanssa toimimisesta.

Vanhempi-lapsikoriksessa tapahtuma on suunniteltu niin, että kaikilla on koko ajan toimintaa. Yksi isoimpia hyötyjä vanhempien näkökulmasta on yhdessä tekeminen. Lapsi nauttii siitä, että voi näyttää osaamistaan ja oppimistaan vanhemmalle, ja samalla aikuinen saa liikuntaa haluamallaan rasitustasolla. Kevyimmillään riittää lapsen mukana kävely, ja rankimmillaan saa kunnon hien pelien ja leikkien tiimellyksessä.

"Tässä säästää hurjasti aikaa kuljetuksissa, kun kaikki perheenjäsenet voivat liikkua samassa harjoituksessa!" Esimerkiksi viisihenkinen perhe saa yhdellä lähdöllä treenit koko perheelle. Perinteisissä  tiukasti vuosiluokkiin sidotuissa ryhmissä saman saavuttaminen voisi vaatia viisi eri kuljetusta ja harjoitusta."

Ryhmissä tutustumme pallon heittämiseen ja kiinniottamiseen, ryhmässä toimimiseen, korin tekemisen ratamuotoisen harjoittelun ja erilaisten liikunnallisten leikkien kautta. Huippusuosittuja ovat olleet trampoliinin ja liukumäen lisäksi erilaiset pallohipat ja luonnollisesti harjoitukset päättävä Toffee-leikki. Harjoituksissa halukkaat pääsevät kokeilemaan koripallon pelaamista yhdessä vanhemman kanssa. 


 

Kausi 2017 - 2018

 

Vanhempi-lapsikoris jatkuu samoilla vuoroilla myös kaudella 2017 - 2018.

Vanhempi-lapsikoriksessa on kaksi ryhmää, jotka kokoontuvat lauantaisin Lintulaakson koululla. Ensimmäinen ryhmä kokoontu klo 10-11 ja toinen ryhmä klo 11-12.

Syksyn ryhmät aloittavat lauantaina 26.8.2017, kun Espoo avaa iltakäytön kouluilla. Syksyn viimeinen kerta on lauantaina 2.12.

Kevään ryhmät aloittavat lauataina 13.1.

 

Hinta

 

Kausimaksu on 180 €/syyskausi ja 180 €/kevätkausi. Ryhmä on ollut sen verran suosittu, että paikan voi vahvistaa ainoastaan maksamalla kausimaksun. Meillä ei ole valitettavasti mahdollisuutta tarjota maksuttomia kokeilukertoja. Halutessaan kokeilla voi tulla kertamaksulla. Kertamaksu on 20 €/kerta. Hinta sisältää aina lapsen ja vanhemman.


 

Treenikerrat kaudella 2017 - 2018

 

Syksy 2017: 26.8., 2.9., 9.9., 16.9., 23.9., 30.9., 7.10., 14.10., (21.10 PERUTTU SYYSLOMAN TAKIA)., 28.10., (4.11. PERUTTU PYHÄINPÄIVÄN TAKIA), 11.11., 18.11., 25.11. ja 2.12.

Kevät 2018: 13.1., 20.1., 27.1., 3.2., 10.2., 17.2., (24.2. PERUTTU TALVILOMAN TAKIA), 3.3., 10.3., 17.3., 24.3., (31.3. PERUTTU PÄÄSIÄISEN TAKIA), 7.4., 14.4., 21.4. ja 28.4.

 

Huom! LePy toimii Espoon kaupungin kouluvuoroilla. Mahdolliset koulun peruutukset voivat aiheuttaa muutoksia ja peruutuksia ryhmien toimintaan.

Ilmoittautuminen

 

Ilmoittautuminen ryhmiin tapahtuu alla olevista linkeistä MyClub-järjestelmän kautta.

 

Jos lapsesi on jo ollut mukana jossain LePyn toiminnassa, on hänellä jo omat MyClub-tunnukset. Mikäli ilmoittautuessasi ohjelma herjaa, että nimi on jo käytössä, on se merkki siitä, että lapsellasi on jo tunnukset. Jos et muista niitä, niin saat uudet tilattua oheisesta linkistä: https://lepy.myclub.fi/flow/reset_password. Jos vieläkin vaikeuksia, niin ole yhteydessä Marikaan (marika.vilanen#lepy.fi). Ole ystävällinen ja älä luo lapsellesi uusia tunnuksia, sillä se sekoittaa ohjelmaa, ja pahimmillaan lapsesi ilmoittautuminen ei rekisteröidy.

 

Ohjaaja

mikko.mantyla#iki.fi
Puh. 045 312 6644

Tapahtumat