Summer Camp
Vuoden 2012 kesäleiri pidetään Kisakeskuksen urheiluopistolla 6. - 9.8.2012.
LePyn perinteinen kesäleiri järjestetään tänä vuonna Kisakeskuksen urheiluopistolla Fiskarsissa kesäloman viimeisellä viikolla ennen koulujen alkamista eli 6. - 9.8.2012.
Kenelle ja milloin
Leiri on tarkoitettu LePyn vuosina 1994 – 2002 syntyneille junioreille. Mukaan ovat tervetulleita niin konkarit kuin vasta-alkajatkin. Ohjaajina toimivat Leppävaaran Pyrinnön valmentajat.
Leirille lähdetään maanantaina 6.8. klo 9.00. Leppävaaran liikuntahallilta, ja paluu on torstaina 9.8. klo 15.00 samaan paikkaan.
Hinta ja sisältö
Leirin hinta 310 euroa sisältää neljän päivän täysihoidon, leiriohjelman (lajiharjoittelua ja muuta kesäliikuntaa), vakuutuksen, yhteiskuljetuksen Kisakeskukseen ja takaisin sekä leirituotteen.
Leirimaksu
Leiripaikka vahvistetaan maksamalla leirimaksu 310 euroa ilmoittautumisen yhteydessä.
Mahdollisen sairastapauksen vuoksi tulleet peruutukset hyvitetään lääkärintodistusta vastaan. Maksun palautuksesta vähennetään kuitenkin toimistokulut 50 euroa.
Maksu joko suoraan OP:n, Sammon tai Nordean verkkopankista, Luottokunnan korteilla tai tulostamalla lomakkeesta avautuva lasku ja maksamalla se.
Erityisruokavaliot
Ruoat ovat pääsääntöisesti laktoosittomia. Muut erityisruokavaliot pyydetään ilmoittamaan lomakkeen Erityisruokavalio-kohdassa.
Lisätiedot
Toiminnanjohtaja Marika Vilanen
sähköposti marika.vilanen#lepy.fi, puhelinnumero 044 567 0777
Paikkoja on rajoitetusti, ilmoittaudu tästä! Ilmoittautuminen päättyy 31.5.2012.
Maksut Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla
Mikäli haluat maksaa Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla, LePy toimii ainoastaan tuotteiden ja palveluiden markkinoijana ja lisäksi toimittaa tuotteet ostajalle. Reklamaatioista vastaa Suomen Verkkomaksut Oy.
Suomen Verkkomaksut Oy toimii Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla tehtävissä maksuissa tuotteen myyjänä ja kauppa syntyy asiakkaan ja Suomen Verkkomaksut Oy:n välille. Myyjän vastuulla ovat kaikki kauppaan liittyvät velvoitteet. Suomen Verkkomaksut Oy on myös maksun saaja.
Suomen Verkkomaksut Oy, y-tunnus: 2122839-7
Ohjelmakaari 10
40500 JYVÄSKYLÄ
Puhelin: 0207 181830
Verkkopankit
Verkkopankkimaksamiseen liittyvän maksu- ja rahoituspalvelun toteuttaa Suomen Verkkomaksut Oy (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Suomen Verkkomaksut Oy ostaa maksusuorituksen ja tilittää sen kauppiaalle. Käyttäjän kannalta palvelu toimii aivan kuten perinteinen verkkomaksaminenkin.
![]() A-pojat viihtyivät kesän 2011 leirillä. |
![]() |
![]() Tiistain iltarasteilla oli mm. sokkotehtävä. |
![]() 00-tytöt onnistuivat törmäämään useamman kerran puuhun tiistain iltarasteilla. |
![]() |
![]() Vauhti päällä! |
![]() Leirin ohjaajat ja uudet hienot LePy-hupparit! |
![]() Viileähkö vesi ei haitannut eräitä:) |
![]() MAKKARAA! |
![]() Viimeisenä päivänä pelattiin perinteiset leiripelit. |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() LePy rules! |




















