Saaran blogi 2011 - 2012

 

3.1.2012

Uusi vuosi, uudet kujeet?


Vaikkei tämä ole mikään osavuosikatsaus, niin teen pienen katsauksen menneeseen ja suuntauksen tulevaan. Pelit tahkottiin loppuun joulukuun puolella. Syksyn sijoitukset olivat minitytöissä I divarin seitsemäs ja II divarin kolmas. C-tyttöjen puolella olimme viidensiä molemmissa divareissa. Syksyn hieno saavutus molemmissa ikäluokissa oli pärjääminen Kouvolan turnauksessa. 99-tytöt toivat viiden joukkueen sarjasta hopeaa kotiin ja 00-tytöt pelasivat kahdella tasaisella joukkueella, joista toinen sijoittui pronssille ja toinen viidenneksi. Upea saavutus molemmilta jengeiltä täydessä sarjassa, jossa mukana oli monta kovaa joukkuetta.

Syyskauden kruunasivat LePyn 80-vuotisjuhlat, joiden päiväosuudessa oli todellista yhdessä tekemisen henkeä. Iltajuhla oli myöskin hieno tilaisuus, josta erityisesti koriskeijun ilmestyminen jäi kaikkien mieleen. Syksy päätettiin tietenkin joukkueiden omiin pikkujouluihin. C-tytöt pääsivät opettelemaan meikkausta Sellon Eveen ja sen jälkeen syömään, kun taas minitytöt kokoontuivat Merin kotiin herkuttelemaan. Minityttöjen syyskauden tsempparipalkinnot nappasivat Meri Talme ja Julia Karinen.

Juhlista huolimatta joulutauolle ei jääty: koko loman ajan olemme päässeet nauttimaan hallin vuoroista, joilla on käynyt kiitettävästi tyttöjä. Treenaamaan on kiva päästä, kun sarjapelitkin alkavat heti ensi viikolla. Molemmat joukkueeni jatkavat kahdessa divarissa, joten pelejä on paljon edessä. Vastustajat alkavat olla jo hyvin tuttuja, ja jokaiseen peliin on tarkoitus mennä kovalla asenteella. Katsotaan josko rahkeet riittäisivät johonkin aluefinaaliin asti!

Treenivuorot ovat samat kuin syksyllä ja iso osa pelien vastustajista on samaisia. Uudet kujeet syntyvät toivottavasti treeneissä, kun hiomme taitojamme lisää. Myös valmennuskoulutukset auttavat itseäni keksimään uusia juttuja treeneihin. Ehkä vaihtelemme ideoita valmentajien välillä enemmän ja käymme vierailemassa toistemme treeneissä? Kukaties pelaajat pääsevät vierailemaan toisen ikäluokan peleissä ja treeneissä? Ilmestyykö joulun jälkeen salin ovelle uusia naamoja?

 Pidetään ajatukset liikkeellä ja salin ovet auki - vierivät kivet eivät sammaloidu :)

Saara

Kuvat kertovat: Pidetään joukkuekavereista huolta ja tsempataan yhdessä!
 

 

 

 

Voittoja ja tappioita

 

Terveisiä peleistä, kausi on alkanut vauhdikkaasti. 99-tytöt ovat pelanneet kuusi matsia ja 00-tytöt jo kahdeksan. Nuorempien C-junnujen 1.divisioona alkoi hienosti kahdella voitolla Keravasta ja Sykistä, joista ensimmäinen oli niukka ja toinen runsaslukuisempi. Tyttöjen joukkuepelaaminen on kehittynyt huimasti ja syöttöjä nähdään kentällä enemmän. Vielä kun pallo löytäisi tiensä useammin koriin asti, olisi pelit hieman helpompi voittaa. PuHua vastaan koettiin runsaslukuinen tappio menneenä viikonloppuna, mutta tästä on hyvä jatkaa kovemmalla motivaatiolla treenaamista.

 

2.divisioonassa ensimmäinen vastus oli jälleen sarjaan ilmestynyt PakVi, josta selkeä voitto. Seuraavan pelin vastustajina olivat Hongan kovaakin kovemmat 00-tytöt, joiden prässiä vastaan oli vaikeuksia ja hyökkäyspeli ei lähtenyt kulkemaan. Nuoremmat tytöt veivät pelin 17 pisteellä. Samalla viikolla myös LePyn 00-tytöt pelasivat lähes samaa Hongan kokoonpanoa vastaan 1.divarissa ja hävisivät 22 pisteellä.

 

Muissa 00-tyttöjen 1.divaripeleissä tapahtunutta; TikSin voitimme yli 30 pisteellä. Puolustus oli kovaa ja hyökkäyspäässä päästiin tekemään paljon vapaita ja ylivoimakoreja. Kolmas 1.divaripeli oli Warttia vastaan. Parhaimmillaan johto oli 9 pisteessä, mutta viimeinen erä meni täysin Wartin hallinnassa ja saimme tehtyä erän aikana vain yhden korin. Voitto Wartille neljällä pisteellä. Menneenä viikonloppuna EHBT- ja Delfin- hopeajoukkue EBT tarjosi meille kovan vastuksen ja erityisesti voimakkaiden, taitavien post-pelaajiensa ansiosta vei voiton 20 pisteellä.

 

00-tyttöjen 2.divarissa on voitettu kolmesti; ensin TiKs yhdellä pisteellä äärettömän tasaisen pelin jälkeen ja Hongan 01-tytöt reilusti noin 20 pisteellä. Kolmas peli Hyvinkään pitkänhuiskeaa ja keväästä huimasti kehittynyttä jengiä vastaan hävittiin. Eilen Jokelassa KaVo kaatui yli 20 pisteellä. Hienoa on, että uusimmat pelaajammekin ovat nyt hankkineet lisenssit ja saaneet ensikosketuksensa pelaamiseen.

 

Pelit ovat olleet opettavaisia, etenkin tappiot. Uskon vahvasti siihen, että valmentajan tehtävä on löytää joukkueelle sellaisia pelejä, joista syntyy sekä tappioita että voittoja. Vain epäonnistumalla ja omaa toimintaansa reflektoimalla voi oppia myös onnistumaan ja nauttimaan siitä.

 

Pelien lisäksi olemme viettäneet myös Emma Perklenin korissynttäreitä. Mukana muutamia kuvia juhlahumusta ja pari otosta KaVo-pelistä.

 

Tsemppiä syksyyn!


Syyskuu 2011

 

Paluu koripallorintamalle

 

Syksy on taas täällä, ensimmäiset turnaukset ovat jo takana ja normaalivuorot ovat alkaneet eli ikäluokat treenaavat taas keskenään. Sunnuntaina valmentajat avasivat kauden ravintola Primulassa ruokaillen ja yhteisistä pelisäännöistä sopien. Paikalla oli sankka joukko LePyn koutseja ja oli hedelmällistä jutella yhdessä ja vaihtaa ajatuksia valmentamisesta. Ruokailun jälkeen osa lähti vielä seuraamaan EM-finaalia. Luultavasti myös Sofialle selvisi jossain vaiheessa, minkä lajin ottelusta oli kyse :) Ilta oli kokonaisuudessaan onnistunut joten toivottavasti tällaiselle toiminnalle saadaan jatkoa!

 

Puhuimme paikalla myös valmentajana jaksamisesta ja ryhmässäni todettiin, että vaikka työ- tai opiskelupäivän jälkeen väsyttäisi, on treenien jälkeen yleensä taas energinen olo ja lasten tai nuorten kanssa toimimisesta saa lisää virtaa. Tätä sain todistaa itse heti maanantaina, kun Jupperin koulun pihassa 00-tytöt syöksyivät minua vastaan ja sain kahdelta tytöltä ruusun, jonka olivat kotipihalta minulle tuoneet. Seuraavaksi paikalle saapui vaksi, jota neidit tuntemattomasta syystä kutsuvat Jänikseksi. Jänis sai spontaanin halauksen parilta neidiltä, jotka taisivat olla iloisia siitä että pääsevät taas pomputtelemaan palloa :)

 

Tällä kaudella omissa joukkueissani on hieman miehistä muutosta; 99-tytöt ovat saaneet päävalmentajaksi kokeneen Bernard Harrisin. Itse toimin Benkun apuna ja tarvittaessa tulkkinakin. 00-tyttöjen apuvalmentajana puolestaan toimii perjantaisin Macke, joka voitti tytöt puolelleen heti ensimmäisellä treenikerralla. Lisäksi korvaamattomana apuvalmentajana 00-tytöissä on Emppu. Kaikki tytöt ovat sopeutuneet muutoksiin nopeasti ja onkin hienoa, että oppia saadaan vuoden aikana useammalta eri valmentajalta.

 

Harjoituksissa on ollut EHBT-turnauksen jälkeen innostunut tunnelma ja sarjojen alkua odotellaan jo kovasti. 00-tyttöjen treeneissä palloa on heitellyt parhaimmillaan 17 tyttöä ja edelleen otamme todella mielellämme uusia pelaajia vastaan. Myös 99-tyttöjen joukkue toivottaa lämpimästi uudet pelaajat mukaan.  Tsemppiä kaikille joukkueille kauden alkuun!

 

Saara