Ansioituneita LePyläisiä

 

Tällä sivulla on lista ansioituneista LePyläisiä, jotka ovat saaneet tunnustuksia Suomen Koripalloliitolta ja/tai Leppävaaran Pyrinnöltä.

 

Suomen Koripalloliiton ansiomerkit ovat:

  • Kultainen ansiomerkki
  • Hopeinen ansiomerkki
  • Pronssinen ansiomerkki

Ansiomerkit myöntää Koripalloliiton liittohallitus tai sen asettama palkitsemisyksikkö. Ansiomerkki on henkilökohtainen ja se voidaan myöntää vain täysi-ikäiselle henkilölle. Ansiomerkki jaetaan liiton kustannuksella.

 

Kultainen ansiomerkki

Kultaisen ansiomerkin myöntää liittohallitus saatuaan perustellun ehdotuksen palkitsemisyksiköltä. Edellytyksenä kultaisen ansiomerkin saamiselle on erityisen ansiokas toiminta kansainvälisellä, valtakunnallisella tai seuratasolla. Hopeisen ansiomerkin myöntämisestä tulee olla vähintään kolme vuotta. Kultaiset ansiomerkit numeroidaan. Kultaisen ansiomerkin saaja saa liiton ainaisvapaakortin, joka oikeuttaa sisäänpääsyn kaikkiin Suomessa pelattaviin koripallo-otteluihin.

 

Hopeinen ansiomerkki

Hopeinen ansiomerkki myönnetään liittohallituksen tai sen valtuuttaman elimen päätöksellä henkilölle, joka menestyksellisesti on toiminut liiton tai sen alueiden ja seurojen hyväksi. Toimintavuosia lajin parissa edellytetään olevan vähintään kahdeksan. Pronssisen ansiomerkin myöntämisestä tulee olla vähintään neljä vuotta. Hopeinen ansiomerkki voidaan myöntää pelaajalle tai erotuomarille, joka erityisen merkityksellisesti on edustanut Suomea ja koripalloilua kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa.

  

Pronssinen ansiomerkki

Pronssinen ansiomerkki myönnetään liittohallituksen tai sen valtuuttaman elimen päätöksellä henkilöille, joka ansiokkaasti on toiminut usean vuoden aikana koripalloilun hyväksi.

 

Seuraaville LePyläisille on myönnetty ansiomerkkejä:

 

Pro LePy -mitali

Karl-Erik Lundsten2011

 

Suomen Koripalloliiton elämäntyöpalkinto

Karl-Erik Lundsten2016

 

Suomen Koripalloliiton kultainen ansiomerkki

Karl-Erik Lundsten2001

 

Suomen Koripalloliiton hopeinen ansiomerkki

Karl-Erik Lundsten1986
Mikko Mäntylä2003
Pentti Front2006
Tomas Konkari2006
Salla Niemi-Konkari2006
Kalle Saikkonen2006
Mirja Sipilä2006
Martti Tiainen2006
Ilona Viira2006
Marika Vilanen2006
Antti Olkinuora2014
Maj Forsman-Vakio2016
Jouko Järvinen2016
Tiina Kuusisaari2016
Anssi Lauha2016
Martti Lepistö2016
Kai Myllyneva2016
Kauno Pollari2016
Harri Ruoslahti2016
Yrjö Saarikoski2016
Jouko Tuominen2016

 

Suomen Koripalloliiton pronssinen ansiomerkki

Jorma Hakkarainen1994
Reetta Rantanen1996
Marika Vilanen1997
Pekka Eloranta1998
Mikko Mäntylä1998
Mirja Sipilä1999
Pentti Front2001
Tomas Konkari2001
Anssi Lauha2001
Salla Niemi-Konkari2001
Anne Nirkko2001
Patrick Odenwall2001
Ari Ranki2001
Mikko Ritala2001
Juha Ruuskonen2001
Kalle Saikkonen2001
Juha Sarlund2001
Markku Sipi2001
Martti Tiainen2001
Jari Timonen2001
Kirsi Vasse2001
Ilona Viira2001
Maj Forsman-Vakio2006
Teemu Ketola2006
Tero Lehto2006
Timo Lehtosaari2006
Suvi Liehunen2006
Tarja Sievinen2006
Leena Vikkula2006
Antti Olkinuora2007
Sirpa Virtanen2007
Jussi Syrjänen2009
Eero Erä-Esko2011
Juha-Pekka Jaakkonen2011
Kimmo Järvinen2011
Jussi Kilpelä2011
Markus Konkari2011
Tiina Kuusisaari2011
Mia Lundell-Viiri2011
Saara Myllymäki2011
Arja Ruley2011
Sari Sivonen2011
Rami Talme2011
Sini Tiainen2011
Joonas Uotila2011
Ella Alinikula2016
Katri Brummer2016
Marja-Liisa Brunberg2016
Timo Flythström2016
Tuomo Holopainen2016
Kaarlo Höysniemi2016
Kasper Kepsu2016
Hemmo Kettunen2016
Anne Leino2016
Kati Manni2016
Tero Mäkelä2016
Lauri Mäki2016
Jarkko Pokkinen2016
Tarja Räty2016
Riitta-Liisa Sipilä2016
Sander Stahl2016
Jussi Vainio2016