Alkuvaiheet 1931 - 1933

 

Pyrintöläisiä Nummen Kipinän kilpailuissa: V. Marmo ja P. Lehmustola välissään HNU:n pikkuinen Irja Lehtonen.

 

Kuten jokainen urheiluseura, tarvitsi Pyrintökin rahaa. Sitä hankittiin tietenkin jäsenmaksuilla, mutta liian pieni oli jäsenjoukko pelastaakseen Pyrinnön vain tällä tulolähteellä pulasta. Perusteellisen harkinnan jälkeen päätettiin pitää juhlat, jopa epäjohdonmukaisesti Pyrinnön syntymiseen johtaneeseen katsantokantaan, oikein tanssilliset sellaiset.

Ohjelman piti kuitenkin olla arvokas. Niinpä harjoiteltiin oikein näytöskappale. Sen kirjoitti vartavasten tähän tilaisuuteen Vladi Forsblom. Kappaleen nimi ja käsikirjoitus ovat hävinneet. Aihe oli kuitenkin ››varastettu» Tschehowin näytelmän, Revisorin, siitä kohtauksesta, jossa ››valerevisori» syö kovin sitkeäksi jäänyttä pihviä. Vieraita saatiin lähimmästä tuttavapiiristä, ja kaikkien taiteen sääntöjen mukaan lähetettiin kutsukortit myös Kirille, jota Pyrinnön ensi juhlassa edustivat Gösta Åberg eli ››Titu›› ja Niina Nikulainen. Tarjoilusta huolehti rouva Forsblom. Tämä tarjoilu oli siitä edullinen, ettei minkäänlaisia laskuja – enemmän kuin myöhemmistäkään Jääskeläntie 14:ssä pidetyistä Pyrinnön juhlista - siitä koskaan Pyrinnölle esitetty. Forsblomien asunto oli ahdas. Siinä on vain kaksi pienehköä huonetta ja keittiö. Juhlien ajaksi tyhjennettiin isompi huone kokonaan huonekaluista, vain tuolit jätettiin ja siellä tanssittiin. Pienemmässä huoneessa esitettiin ohjelmaa ja oven kohdalla oli väliverho. Tarjoilu tapahtui keittiössä. Näin ollen talon isäntä, Wilhelm Forsblom oli pakoitettu olemaan vain vieraana, kun taas talon emäntä vastasi koko juhlan ja siihen liittyvän tarjoilun käytännöllisestä hoitamisesta.

Pyrinnön ensimmäisistä juhlista jäivät mieleen »Ramona” ynnä ”Donna Klaran” säveleet ja lisäksi ››Miksi rikoksen teit? ››Voitto oli varsin huomattava – melkein 20 :- markkaa.

Seurustelusääntöjä tarkasti noudattaen Kiri vastasi juhliimme omilla tanssiaisillaan – niinikään yksityisasunnossa Jääskeläntien itäisessä päässä. Niissä edusti Pyrintöä Vladi Forsblom - »daaminaan›› Aarre Sutinen (Pyrinnössähän ei ollut tyttöjäseniä).

Tällaisia juhlia järjestettiin talven kuluessa Forsblomeilla puolisenkymmentä, ja eräässä niistä rohjettiin esittää jopa Aleksis Kiven ››Kihlaus›› - tyttöjen puutteessa Voitto Sutisen huolehtiessa morsiamen osasta. Menestys oli täydellinen. Juhlien sivussa muistettiin toki urheiluakin. Hiihtokilpailuja pidettiin joka sunnuntai. Saimme uusia jäseniäkin, joista ennen kaikkea on mainittava ››vuoden nimi» Kaarlo Räsänen. Helmikuussa suoritettiin Kruuvan mäellä mäenlaskukilpailut, joissa oli osanottajia sekä Kiristä että Pyrinnöstä. Kirin Liewendal voitti, mutta selvästi seuraavina olivat Heikki Hintsanen ja Kalle Räsänen. Myöhemmin rakennettiin oma hyppyrimäki Leppävaaran kartanon kallioille, Imatran linjan taakse. Siellä voitiin suorittaa jopa 15 metrin hyppyjä, ja niitä hypättiinkin sydämenriemusta.

Hiihtokilpailut suoritettiin niihin aikoihin Leppävaaran kartanon peltojen liepeillä, ja lähtöpaikkana oli hiekkakuoppa Leppävaaran tiellä, Anjalan talon itäpuolella. Radat olivat kiemuraisia ja risukkoisia. Mäet suorastaan huimia, mikä myöhemmin sai aikaan huomattavia erimielisyyksiä. Oli nimittäin niin, että tiedot uusimmista virtauksista maailman hiihtoratamarkkinoilla olivat vähitellen kulkeutuneet meidänkin korviimme.

Maaliskuun alussa käytiin ensimmäinen hiihtoseuraottelu. Vastustajanamme oli Kiri, ja lähdimme otteluun etukäteen varauksitta hävinneinä. Kiri piti asiaa siinä määrin selvänä, että lahjoitti otteluun kiertopalkinnoksi pienen maljakon, joka sotien jaloissa on valitettavasti joutunut hukkateille. Otteluun valmistauduttiin huolella. Lähtöpaikka oli vanhalla LSP:n urheilukentällä, ja rata kiersi helpohkoja maastoja Valtatien itäpuolella. Pyrintö ei pitänyt radan tasaisuudesta, selittäen, että Kirin valttiässä Oittinen oli suuri tasaisten maiden hiihtäjä. Hän voittikin ottelun, mutta kaikkien yllätykseksi joukkuevoiton peri Pyrintö yhteisajalla 2 t. 4 min. 52 s. Hiihtomatka oli 5 km.

Jo LSP:n aikana Heikki Hintsanen oli saavuttanut hirmuisen juoksijan maineen. Niinpä olikin todellinen jymy-yllätys hänen häviönsä Pyrinnön ensimmäisissä maastojuoksumestaruuskilpailuissa Forsblomille.

Vanha harjoituspaikka - tyhjä tontti Hallmanin takana - jäi Kirin haltuun. Pyrintö sen sijaan etsi itselleen oman harjoituspaikkansa Jääskeläntien ja Leppävaarantien välistä, ns. palopaikalta (kuva 4). Harjoituspaikka oli perin vaatimaton ja ahdas. Kuitenkin käytimme siitä nimeä »kenttä››. Polkua pitkin vauhtia ottaen saatettiin hypätä kolmiloikkaa ja heittää keihästä. Sen verran raivattiin sivummalta tilaa, että kiekonheittokin kävi mahdolliseksi. Täällä harjoiteltiin kuukauden päivät ja sadan metrin juoksut juostiin Leppävaarantiellä. Ensimmäisen tällaisen juoksun voitti Sven Lundell ajalla 13,1, 30 sm ennen Aarre Sutista. Tämä oli Pyrinnön ensimmäinen ennätysnoteeraus. Tällaiset alkeelliset harjoitusmahdollisuudet eivät tietenkään ajan mittaan tyydyttäneet nuoria pyrintöläisiä. Uusi ››kenttä» löydettiin suolta, joka nyt on peltona Leppävaaran kartanon mailla. Tänne, keskelle nuorta koivikkoa raivattiin yhteisvoimin, ja yö myöhään töitä tehden tyydyttävä sadan metrin juoksurata, jota saattoi juosta kolme poikaa yht'aikaa. Lisäksi raivattiin kiertävä, noin metrin levyinen, 300 metrin pituinen juoksurata.

Loppukesällä haastettiin Kiri yleisurheiluseuraotteluun. Ohjelma oli poikamaisen rankka - täysi, 2-päiväinen urakka, jonka Pyrintö voitti jokseenkin ylivoimaisesti.

Kentälle rakennettiin myös havumaja kalustosuojaksi ja tehtiin itse matalat aidat. Tältä vuodelta on voimassa Pyrinnön vanhin ennätys: matalat aidat, 110 m. (myöhemmin ei näitä ole nimittäin juostu). 218, V. Forsblom.

Seuraavana talvena voitettiin toisen kerran hiihdossa Leppävaaran Kiri. Matka oli nytkin 5 km ja LP:n yhteisaika oli 1.44,07. Paras kiriläinen oli vasta 11.

Seuraava kesä toi tullessaan epämiellyttävän yllätyksen. ››Kenttämme›› risumajaa olivat jotkut talvella käyttäneet ja sytyttäneet sinne tulipalon. Tämä tuhosi sekä majan että siinä olleet aidat. Lisäksi oli Leppävaaran kartano päättänyt raivata kenttäalueemme pelloksi. Uusi harjoituspaikka saatiin kuitenkin tilalle, nimittäin Huvilatien ja Rajatien kulmauksesta, joka osittain vieläkin palvelee seuraamme harjoituspaikkana.

Tänä vuonna, siis 1933, saatiin seura myös rekisteröityä ja liityttiin SVUL:oon. Saman tien haastettiin komeasti yleisurheiluotteluun Kauniaisten IFK, jolle hävittiin kerrassaan roimasti. Lauri Hintsanen oli ainoa pyrintöläisvoittaja (keihäänheitto 49,78). Sama mies juoksi toiseksi sadalla metrillä Ahlefeldtin vanavedessä komeasti 11,8. Tähän supistuikin Pyrinnön palkintosaalis, vaikka Börje Anckar taistelikin urheasti uusinnassa palkintosijasta myös korkeushypyssä (155).

Tänä kesänä saimme arvokasta vahvistusta Ilmari Tuomesta, jota yleensä kutsuttiin Sepoksi. Hän oli myyjänä Elannossa, ja erinomaisena hyppääjänä ja heittäjänä merkitsi seurallemme hyvin paljon. Jalkapallokin kuului niihin aikoihin Pyrinnön ohjelmaan. Jo edellisenä vuonna oli pelattu 2-2 (0-1) Kiriä vastaan. Kuluvana vuonna oli vastustajana SSS (Skatuddens Svenska Sportare), jolle hävittiin roimasti 3-8 (2-2). Paras jalkapallistimme oli niihin aikoihin Kalle Räsänen.

Tämän vuoden pyrintöläisistä ovat siirtyneet monet muihin seuroihin. Unto Pöntinen on myöhemmin niittänyt mainetta etevänä mäkihyppääjänä Helsingin Toverien riveissä, ja Toivi Kokkolasta tuli aikanaan Suomen mestari sadan kilometrin maantiepyöräilyssä Helsingin Pyöräilyseuraa edustaen.

Tänä vuonna järjestettiin myös ensi kerran julkiset tanssit Leppävaaran VPK:n lavalla, ja niistä saatu voitto - hiukan 200 markan päälle - ilahdutti suunnattomasti. Niin suuriin rahoihin emme olleet tottuneet.

Näin Pyrintö oli selvinnyt varhaisimmista lapsuusvaiheistaan. Sen toimintaan tuli kiinteämpää otetta ja suunnitelmallisuutta. Kuitenkin eräs tapaus on vielä kerrottava tässä yhteydessä, olkoonkin että se sattui helmikuulle 1934. Seuramme anoi ja sai järjestettäväkseen SVUL:n Helsingin piirin hiihtomestaruuskilpailut. Nämä järjestettiin suomalaisella kansakoululla, sauna lämmitettiin, osanottajia saapui runsaasti ja myös yleisöä. Täsmälleen lähti ensimmäinen hiihtäjä ladulle, ja ruvettiin odottamaan ladulta palaajia. Kohta näkyivätkin ensimmäiset hiihtäjät - mutta vallan väärältä suunnalta. Ja samalta suunnalta ilmestyi yhä uusia synkkäkatseisia kilpailijoita. He olivat eksyneet - ja niin kaikki muutkin kahta poikkeusta lukuunottamatta. Lähellä Pitkäjärven peltoja, nykyisen Jupperin asutuksen alueella laski kilpailulatu jyrkähköä mäkeä pellolle, jossa teki mutkan ja palasi takaisin jyrkästi kohoten metsään. Kova lumituisku oli hävittänyt latumerkit pellolta ja tukkinut ladun. Kokemattomuuttamme olivat tarkastusıniehet jääneet lähettämättä, ja niin oli katastroofi tapahtunut tosiasia. Häpeä oli valtava, mutta aika paransi haavat ja aikanaan samat kilpailut järjestettiin täysin moitteettomasti.