Uusi Pyrintö 1944 - 1951

LePyn naisten joukkua 1946. Takana vasemmalta Beatrice "Pia" Lemström, Pirkko "Piki" Ilmoniemi, Mirjam "Mirkku" Reunanen ja Kirsti "Kikka" Reunanen. Edessä vasemmalta Inga Seppä, Helena "Muku" Seitsamo ja Maj "Maija" Forsman.

 

 

Kuten edellisestä on jo ilmennyt, jäi urheilullinen toimintamme sotavuosina jokseenkin olemattomaksi. Vuonna 1944 heräsi kuitenkin joukossa nuoria leppävaaralaistyttöjä, jotka kaipasivat omaa urheiluseuraa, ajatus tehdä Pyrintö omaksi seurakseen. Ajatuksen tähän he saivat rouva Alli Nurmelta, joka ennen sotia, silloin vielä neiti Koivusena, oli osallistunut Pyrinnön toimintaan hyvin innokkaasti. Vladi Marmon käydessä toukokuussa 1944 lomalla Leppävaarassa, saapui hänen luokseen pieni lähetystö Rakel Stålhammarin johdolla. Hänen seuranaan olivat Pirkko Ilmoniemi ja Mirjam Reunanen. Päätettiin tällöin, että tytöt saavat ottaa seuramme hoiviinsa ja herättää sitä eloon parhaansa mukaan. Vanhempi polvi saattoi olla vain pienessä määrin apuna. Niilo Nurmi oli heidän käytettävissään, muut miehet vain sikäli, kuin lomamatkat sallivat.

Tunnustuksena tytöillemme sanottakoon, että he panivat hyvin ripeästi asiat pyörimään; jo samana iltana järjestettiin "Uuden Pyrinnön perustava kokous" Ilmoniemellä. Kuvassa 16 nähdään tämän historiallisen kokouksen nuorekkaat, mutta sitä innokkaammat osanottajat.

Saman loman aikana pantiin alulle myös urheilullinen toiminta. Tehtiin päivän kestänyt suunnistamisretki Hämeenkylän metsiin, ja suomalaisella kansakoululla pantiin alulle koripallo- ja voimisteluharjoitukset. Voimistelunohjaajaa ei ollut, mutta tämän puutteen korvasi monin verroin tyttöjen innostus. Tänä aikana oli Pyrinnön johtokunta mitä suurimmassa määrin naisvoittoinen, ja nämä "naiset" olivat kaikki alaikäisiä. Silloisen johtokunnan kokoonpano (1944) oli seuraava: pj. Niilo Nurmi, varapj. Rakel Stålhammar, siht. Pirkko Ilmoniemi. Muita jäseniä ei johtokuntaan valittu.

Sodan päätyttyä syksyllä 1944 vapautuivat myös miesjäsenet asepalveluksesta, ja joulukuun alussa järjestivät tytöt palaaville mies-pyrintöläisille suurten seurojen tapaan tervetuliaisjuhlan suomalaisella kansakoululla. Tätä juhlaa eivät mukaan kutsutut miehet tule unohtamaan. Yleisöä oli kourallinen - joukossa herra Seppä Sisun edustajana. Ohjelma oli nuorekas ja yllättävän kypsä. Kirsti Reunasen tyttömäisen herkästi esittämä runo jäi erikoisesti mieleen. Tämän juhlan numeroista eräs muodostui hieman muunneltuna perinteelliseksi Pyrinnön tuleviinkin juhliin. - 20-vuotisjuhlan ohjelmassa se saa niinikään kunniatilan. Tämän numeron nimenä oli "Matka maapallon ympäri", jolle meidät otti mukaansa Rakel Stålhammar. Meille annettaneen anteeksi, että jälleentapaamisen riemussa gramofoonin annettiin soida muutakin, kuin ohjelmaa säestävää musiikkia. Tässä tilaisuudessa tanssittiin - ainutlaatuista Leppävaaran suomalaisen kansakoulun historiassa. Tästä ajattelemattomuudesta meille myöhemmin kaikessa ystävyydessä ja hyvin tilanteen ymmärtäen huomautettiin.

Varsinaisesta urheilutoiminnasta oli aluksi tingittävä. Olivathan kilpaurhjeilihamme melkein kaikki poistuneet riveistämme. Nuoret, silloiset jäsenemme eivät vielä läheskään olleet kypsät edes pienempiin kilpailuihin. Kuitenkin jäsenten väliset hiihtokilpailut kuuluivat tiiviisti ohjelmaan. Kevättalvella 1945 vain Mikko Pöllä kilpaili seuransa ulkopuolella ja sijoittui SVUL:n Helsingin piirin mestaruuskilpailujen 30 km hiihdossa 6:ksi.

Kesällä 1945 Pyrintö jälleen, 6 vuoden tauon jälkeen otti osaa 10-seuran otteluun, mutta sijoitus oli varsin vaatimaton, kuten täysin ymmärrettävää olikin.

Syksyllä aloitettiin koripalloharjoitukset suomalaisella kansakoululla. On otettava huomioon, että vaikka Pyrintö ennen sotia ja Pyrinnön pojat Suurnan Poikien riveissä välirauhan aikana olivatkin niittäneet mainetta ja kunniaa koripalloilijoina, ei uudessa Pyrinnössä ollut kuin pari ennen koripalloilua pelannutta, naisista ei ainoatakaan.

Syksyn mittaan siirrettiin koripalloharjoitukset Helsinkiin V Yhteiskoulun saliin. Välittämättä niukasta taidosta lähdettiin mukaan piirin sarjoihin - juuri nämä pelit muodostivat yllämainitut harjoitukset, sillä salin vuokraamiseen Helsingistä eivät Pyrinnön silloiset varat mitenkään riittäneet. Kokemattomat joukkueemme saivat tietenkin armotta selkäänsä. Näihin ikäviin kokemuksiin emme puutu tässä sen enempää. Utelias katsokoon tilastoa tämän historiikin lopussa. Ei kuitenkaan voida sivuuttaa ottelua Helsingin Poliisi-Voimailijoita vastaan, sillä se päättyi niukkaan, mutta sitä kunniakkaampaan voittoon.

Miesten into tyrehtyi varsin pian, mutta tytöt jatkoivat. Niinpä aina viime vuosiin saakka he vastasivat Pyrinnön parhaista urheilusuorituksista. He kaunistivat tilastojamme jopa kahdella piirin mestaruudella naisten B-sarjassa. Heidän koripallo-ottelunsa ansaitsisivat oman lukunsa. Kuten tilasto-osasta nähdään, on heidän pelaamiensa ottelujen määrä varsin suuri. Heidän joukkueensa on pysynyt jo viiden vuoden ajan jokseenkin muuttumattomana. Alkuperäisestä (1946) joukkueesta ovat jääneet pois vain Hilkka Kunnasvuori, Inga Seppä ja Mirjam Reunanen. Aivan alussa pelasi vielä Rakel Stålhammar.

Hiihto oli toinen vahva lajimme vuosina 1945 - 51. Oulunkylän Urheilijat voitimme aina ennen sotia, mutta sotien jälkeen tuli tappio toisensa jälkeen ja toistaan rankempi. Vasta vuonna 1951 saatiin vihdoin sulku näiden tappioiden sarjalle: tällöin vihdoinkin tuli voitto Oulunkylän Urheilijoista.

Tosin kaksi luotettavinta hiihtäjäämme - Mikko Pöllä ja Pekka Olsonen - jättivät meidät. Edellinen matkusti Venezuelaan, jälkimmäinen muutti Mikkeliin, mutta saimme huomattavaa vahvistusta ammattikoulun pojista, jotka kaikki liittyivät Pyrintöön koulun johtaja Kekki etunenässä.

Lisäksi käytiin seuraotteluja Hembygdens Vänner i Albergan hiihtäjiä, Hämeenkylän Urheilijoita, Viherlaakson Veikkoja, Pitäjänmäen Viriä vastaan vaihtelevalla menestyksellä. Erikoismaininnan ansaitsevat vielä kerran ammattikoulun pojat, jotka vuosina 1949 - 51 toivat Pyrinnölle lukuisia SVUL:n Helsingin piirin nuorten mestaruuksia hiihdossa.

Yleisurheilussa oli paras miehemme sotien jälkeen Antti Olsonen. Hänen pituus- ja korkeushyppytuloksensa olivat jo piirikunnallista luokkaa. Hänen ja koko Pyrinnön paras saavutus näiltä vuosilta oli 10-ottelumestaruutensa (piirin). Aivan viime vuosina myös Niilo Seitsamo on lähennellyt samaa tasoa pikajuoksussa. Lukuisia seuraotteluja on käyty yleisurheilussakin, useimmiten tappion merkeissä. Ottaen huomioon jäsentemme nuoruuden sentään jo lähivuosina huomattavakin edistyminen on täysin mahdollista.

Ensimmäisinä vuosina sotien jälkeen oli suunnistaminen kaikkein suosituimpia urheilumuotoja seurassamme. Pekka Olsonen oli ehdoton ykkönen joukossamme, vaikka hävisikin yllättäen seuran mestaruuden v. 1945 Unto Pakkalalle, joka jo ennen sotiakin tunnettiin hyväksi juniorisuunnistajaksi. Pekka Olsosen parhaaksi tulokseksi Pyrintöä edustaessaan jäi voitto kansallisissa suunnistamiskilpailuissa Helsingissä v. 1946. Muita suunnistajiamme olivat Kalle Koistinen, Viki Marmo, Vladi Marmo, Eero Uotila ja Jorma Lindfors. Suunnistamisinnostus on vuosien mittaan laskemistaan laskenut. Ottaen huomioon entiset perinteet tuntuu suorastaan murheelliselta, että juhlavuoden kynnyksellä, v. 1950, seuran mestaruudet suunnistamisessa jäivät kokonaan ratkaisematta ja vuonna 1951oli vain 3 miestä ja 1 nainen mukana, seuran mestaruuden joutuessa Ville Savolalle ja Beatrice Lemströmille.

Aluksi olivat naiset innokkaasti mukana niin hiihdossa kuin suunnistamisessakin. Koripalloilu on kuitenkin heidät siinä määrin ››niellyt››, ettei heidän innostuksensa ymmärrettävästi ole enää voinut riittää muihin urheilumuotoihin.

Poikaurheilu on aina ollut Pyrinnössä hieman heikosti hoidettuna. Eräinä vuosina ilmenneet poikkeukset vain vahvistavat tämän säännön, jota sotien jälkeinenkin Pyrintö näyttää noudattaneen. Ammattikoulun poikien mukaantulo on tilannetta suuresti muuttanut, mutta ei sitä tosiasiaa, että varsinainen, seuran hoitama nuorisotyö kaipaa vieläkin tuntuvaa kohentamista. Sama pätee myös tyttöjen urheilulliseen kasvatukseen pyrkivään työhön.

Erittäin kiitettävä on ollut henkisen jaoston toiminta. Aluksi (1945 - 47) se ilmeni keskustelukerhon toimintana eri aloilta pidettyine esitelmineen, mutta myöhemmin se keskittyi huvitoimikunnan toiminnan piiriin. Seurauksena tästä toiminnasta oli varsin korkeatasoinen ohjelmisto Pyrinnön tilaisuuksissa. Kohokohdaksi muodostui 15-vuotisjuh1a Leppävaaran nuorisoseuran talolla marraskuussa 1946, jolloin jaettiin myös ensimmäiset Pyrinnön ansiomerkit. Ohjelmanumeroiden kehittyminen teki mahdolliseksi vierailuiltojen järjestämisen muille paikkakunnille. Vv. 1950 – 51 tehtiin useampia vierailuja Selkiin ja 1951 maaliskuussa Nikkilään, jossa Pyrinnöllä oli tilaisuus esiintyä sikäläisen sairaalan potilaille.

Vuonna 1950 keväällä järjesti SVUL:n Helsingin piiri ensi kerran alaisilleen seuroille ns. henkiset kilpailut. Näihin osallistui myös Pyrintö mies- ja naislukuisasti sekä sangen hyvällä menestyksellä. Lahja Koistinen ja Rakel Stålhammar toivat kaksoisvoiton lausunnassa, Vladi ja Viki Marmo puhetaidossa sekä lisäksi kuorolausuntajoukkueemme sai erinomaiset arvostelut ja tietenkin voiton. Vuonna 1951 Viherlaakson Veikot järjestivät vastaavat kilpailut sikäläisellä yhteiskoululla. Niissä toivat Vladi Marmo ja Kalle Koistinen kaksoisvoiton puhetaidossa, ja jäsenlehtien kilpailussa sijoittui oma jäsenlehtemme ››Veto›› kolmannelle tilalle.

Jo alusta pitäen harrastivat Pyrinnön perustamiseen johtaneet pikkuseurat myös omia jäsenlehtiään. Pyrinnöllä on tällainen ollut melkein alusta pitäen, mutta vasta vuonna 1934 se sai vakituisen nimen, ja myös kirjapainossa painetun kansilehden aitajuoksijaa esittävine kuvineen. Jäsenlehtemme nimeksi tuli ››Veto››, ja sitä toimitti ennen sotia käsin kirjoitettuna Vladi Marmo. Sotien jälkeen lehti heräsi jälleen henkiin, ja tällä kertaa monistettuna ja Viki Marmon toimittamana. Veto on ilmestynyt yleensä 2 - 3 numerona vuodessa. Ensimmäisen sodanjälkeisen numeron toimitti kuitenkin Pirkko Ilmoniemi, ja se lähetettiin myös kauniisti paketoituna rintamalla oleville jäsenillemme. Vuodesta 1950 on toimitustyö siirtynyt kuitenkin ››Jori›› Hartokarin luotettaviin käsiin, ja niissä se kai pysyykin moniaita vuosia.

Aluksi toiminut kannatusyhdistys sai myöhemmin uudet puitteet. Miesten jäätyä siinä suureksi vähemmistöksi keskittivät naiset toimintansa joka maanantai kokoontuvaan ompeluseuraan. Siihen osallistuivat tosin myös seuramme aktiiviset naisjäsenet. Ompeluseuran merkitys seuralle on ollut hyvin suuri ja eritoten naisjaostolle rahallisenkin tuen muodossa.

Sodan jälkeinen kausi on Pyrinnön toiminnassa ollut jälleenrakennuskausi, jolle on epäilemättä ollut tunnusomaista myös eräänlainen hapuilukin, mutta ennenkaikkea erinomaisten puheenjohtajiemme - Niilo Nurmi, Kalevi Römpötti, Kalle Koistinen ja Ville Savola - sekä monivuotisen sihteerin Viki Marmon toimesta on päästy 20-vuotisjuhlan kynnyksellä jokseenkin sotaa edeltäneelle tasolle. Viki Marmo on erikoisesti tässä yhteydessä mainittava, sillä käytännöllisesti katsoen lepäsi Pyrinnön toiminta kokonaan hänen harteillaan vuosina 1946 - 48.

Pyrinnön 20-toimintavuosi on kulumassa, sen tähänastinen kohokohta sattui toukokuuksi SVUL:n Helsingin piirin molempine maastojuoksumestaruuskilpailuineen.

››Vanhat pyrintöläiset» - siis jäsenet Pyrinnön alkuvuosilta ovat olleet sivussa aktiivisesta toiminnasta, mutta hengessä ja omissa kokouksissaan ovat hekin tukeneet arvokkaalla tavalla nuoren polven edesottamuksia.

 

 

 

Kuin yhtä suurta perhettä. Melkein koko seura samassa kuvassa noin vuonna 1950.

 

 

LePyn kokous, kuvan takana lukee 14.10.1951.