Varhaisnuoruus - sotia edeltänyt aika 1934 - 39

 

Suomen koripallomaajoukkue esittelyssä Kaunasissa toukokuussa 1939. Vasemmalta M. Salminen (LePy), Sarkkula, Ihalainen, Törrönen, Lindén, V. Marmo (LePy), Saurala, Heinonen, Vuollekoski, R. Valtonen (LePy) ja valmentaja Suurna.

Vuosi 1934, oikeastaan sen kesä, merkitsi alkua Pyrinnön toiminnalle siinä mielessä kuin urheiluseuralta vaaditaan. Nuoret jäsenemme olivat saavuttaneet jo riittävän kunnon ja kykenivät edustustehtäviin pienen kaupunkilieveseuran puitteissa. Yleisurheilujoukkueemme rungon muodostivat niihin aikoihin Aarre Sutinen, Ilmari Tuomi, Sven Mansikkala, Lauri Hintsanen, Heikki Hintsanen, mutta ennenkaikkea silloinen jääpalloilijasuuruus ja maaottelupelaaja Kalervo Seppola. Hän oli hyvin monipuolinen urheilija, mutta ennenkaikkea sprintteri ja hyppääjä. Hän oli seuramme tukipylväs lähivuosina useissa yleisurheiluseuraotteluissa ja sisähypyissä.

Jalkapalloilu oli jäänyt pois seuramme ohjelmasta, mutta sijalle oli tullut pesäpallo. Monet harjoitusottelut pelattiin Huopalahden Hurjia vastaan vaihtelevalla menestyksellä, mutta aina tasaväkisyyden merkeissä. Lisäksi voitettiin kerran Munkkiniemen Urheilu Veikot, mutta hävittiin syksymmällä.

Hiihdossa voitettiin Kiri kolmannen kerran peräkkäin, lisäksi oteltiin ja niukasti hävittiin nuorten seuraottelut Viherlaakson Uralle (hiihto alle 16 v.) ja Lauttasaaren Pyrinnölle (nuorten mäenlasku). Vuosina 1935 - 36 jäi hiihto kuitenkin vähemmälle; ainoatakaan seuraottelua ei näinä vuosina käyty.

Yleisurheilussa oli pääpaino. Kauniaisten IFK:lle hävittiin kahdesti peräkkäin, mutta kummallakin kerralla niukasti, ja kilpailtavana ollut upea kiertomalja jäi Kauniaisten IFK:n omaisuudeksi. Samaa seuraa vastaan kilpailtiin hyvin tasaväkisesti myös sisähypyissä – kuitenkin häviöiden merkeissä. Korpeen (Nurmijärvellä) tehtiin vierailumatka sikäläisten Korven Urheilijain vieraiksi. Matka tehtiin omalla linja-autolla suurella joukolla huvimatkan merkeissä. Silloin mukana olleista tytöistä jäivät mieleen Helka Koskinen, Irma ja Helka Suurkuukka ja Ceytsikin sisarukset. Korven kenttä oli varsin huonokuntoinen ja pehmeä. Siitä huolimatta saavutettiin tässä ottelussa vallan erinomaisia tuloksia. Ottelu päättyi Korven Urheilijain niukkaan voittoon ja varsin hauskoihin päättäjäistansseihin. Missähän viipyivät ››Kilu›› Seppola ja Tuomi sinä iltana? – Auto sai odottaa heitä puolisen rumia. Mainittakoon, että vuodesta 1934 alkaen saivat myös tytöt liittyä jäseniksi Pyrintöön.

Vuosina 1934 - 35 hävittiin vielä Huopalahden Hurjille, Pikku-Urheilu-Kerho-34:lle (savolaisylioppilaiden tilapäinen urheiluseura) ja 10-seuran ottelussa jäi LP 8:ksi. Voitot tulivat Sörnäisten Vedosta, Viherlaakson Urasta ja Käpylän Urheilu-Veikoista.

Rahaa hankittiin näinä aikoina tanssi-iltamilla - talvella ››Hemputalla›› eli Leppävaaran Nuorisoseuran talolla, kesällä VPK:n lavalla. Silloiset leppävaaralaiset muistavat varmaan vielä tanssiorkesterin nimeltään ››Ninon». Tämä orkesteri oikeastaan sai alkunsa Pyrinnön juhlista, vaikkei siinä soittanutkaan ainoatakaan pyrintöläistä (sen johtajana oli Veikko Jousi).

Yleensä juhlamme olivat suosiossa ja tuottivat jokseenkin hyvin. Syksyllä 1934 sattui kuitenkin ››haaveri», jonka vaikutukset tuntuivat seurassamme varsin raskaina aina talvisodan syttymiseen saakka. Pyrintö järjesti silloin ohjelmallisen voimistelujuhlan nuorisoseuran talolle. Ohjelmaa suorittamaan kykenivät pyrintöläiset itsekin, mutta voimistelullisen puolen parantamiseksi oli kutsuttu Ylioppilasvoimistelijoista ja Helsingin Realilyseon siihen aikaan hyviksi tunnetuista voimistelijoista apua. Edellisiä edusti sittemmin aitajuoksijana tunnetuksi tullut Nils Fabricius, jälkimmäisiä taas nykyinen huippuvoimistelijamme Olavi Rove seuranaan Merikallio ja Toivo Kivinen. Heitä varten tuotiin Helsingistä lainaksi (Voimisteluliitolta) nojapuut. Tietenkin oli voimistelu täysipainoista ja myös yleisön innostus varsin suuri. Seuraavana aamuna oli määrä viedä nojapuut takaisin lainaajalleen. Aarnio kuorma-autoineen tilattiin kuljetusta suorittamaan ja kaikki kävi hyvin Helsinkiin saakka, mutta kun tultiin perille ja porttikäytävästä oli ajettava sisälle, autonkuljettaja arvioikin kuormansa korkeuden väärin ja nojapuut romahtivat maahan, valurautaosat murskaantuivat ja Pyrinnölle tuli niin suuri lasku, että oli turvauduttava l 000 markan lainaan neiti Aune Mansikkalalta.

Eikä tässä haaverissa kyllin. Kevättalvella 1935 päätettiin ottaa edelliset tappiot komeasti takaisin. Yhdessä Viherlaakson Uran kanssa vuokrattiin Kauniaisten VPK:n talo ja sinne tilattiin siihen aikaan Dallapen jälkeen ehkä tunnetuin orkesteri ››Amarillo››. Uskomme hienon orkesterin vetovoimaan oli kuitenkin sikäli liian suuri, että pääsymaksuksi määrättiin kerrassaan 10 markkaa (tavanomainen lipun hinta oli silloin 5 - 7 mk). Tuloksena oli jokseenkin tyhjä sali ja lisää miinusta muutenkin kestämättömään talouteemme.

1936 oli jo laajakantoisemman toiminnan vuosi. Silloin ruvettiin puuhaamaan Leppävaaraan urheilukenttää. Paikaksi valittiin sama pelto, jolle nyt – 12 vuotta myöhemmin – kenttä todella myös rakennettiin. Tarkoitusta varten perustettiin erikoinen urheilukenttätoimikunta, johon nimesivät edustajia Leppävaaran Pyrintö, Sisu (TUL), Hembygdensvänner i Alberga, Poliisien Urheilukerho, Leppävaaran Suojeluskunta ja VPK. Toimikunnan puheenjohtajaksi valittiin V. Marmo ja sihteeri-rahastonhoitajaksi Veikko Mansikkala, molemmat Pyrinnöstä. Tarkoitukseen valittu pelto vuokrattiin, ja vuokraan tarvittavat rahat hankittiin myymällä vuosittain heinät varatulta alueelta. Urheilukenttätoimikunta järjesti tanssit VPK:n lavalla varojen hankkimiseksi, mutta rakennushanke raukesi talvisodan puhkeamiseen, ja sotien aikana hukkui unholaan. Kun kenttää sitten vihdoin ruvettiin rakentamaan, tuli aloite jo vallan muualta, mutta siitä enemmän oikeassa yhteydessä.

Myös urheilutoimintamme siirtyi näinä vuosina väljemmille vesille. Leo Stålhammar, Pentti Lehmustola ja Arvi Junnila olivat oman seuran kasvatteja, jotka nyt kehdattiin lähettää myös kansallisiin kilpailuihin. Varsinkin vuosi 1937 on tässä mielessä merkittävä. Nummen Kipinän kilpailuissa oli joukko pyrintöläisiä mukana, 10-seuran ottelussa tuli 5. sija ja keväällä järjesti Pyrintö SVUL:n Helsingin piirin maastojuoksumestaruuskilpailut Albergan kartanon ympäristössä. Kaikin puolin hyvin järjestettyjä kilpailuja kunnioittivat Lauri Lehtinen ja itse Paavo Nurmi läsnäolollaan. Valitettavasti rankkasade peloitti osan osanottajia ja yleisöä pois kilpailupaikalta. Näistä kilpailuista tuli seurallemme suurmenestys. Johtuen tosin osanottajien niukkuudesta Pyrintö saavutti sekä henkilökohtaisen että joukkuemestaruuden pitemmällä murtomaamatkalla (V. Marmo, L. Stålhammar ja A. Junnila). Pieni episodi: Uusi Suomi oli lähettänyt näihin kilpailuihimme kirjeenvaihtajakseen N. Sundellin, kuulun pesäpallistin. ››Laukki›› Hintsanen otti hänet hyviin hoiviinsa, jututti ja juotti kahvilla kilpailuravintolassa. Seuraus: seuraavan päivän Uusi Suomi otsikoi seuramme voittoja kolmen palstan otsikoilla ja julkaisi voittajien kuvat. Kuvassa 13 nähdään toinen niistä.

Suunnistaminen tuli niinikään näihin aikoihin Pyrinnön ohjelmaan. T. Salervo, T. Salokangas ja A. Salokangas olivat nimekkäimmät suunnistajamme, jotka Suomen viestisuunnistamismestaruuskilpailuissa Siuntiossa v. 1938 toivat viestin perille parhaana suomenkielisenä seurana. Näissä kilpailuissa oli mukana Pyrinnöstä toinenkin joukkue, joka kuitenkin keskeytti toisella osuudella.

Suunnistamisen ensi askeleita pyrintöläiset opettelivat yhdessä Finnish British Excursion Clubin kanssa. Yhteiskilpailuja järjestettiin ja vierailtiin toistemme jäsentenvälisissä. Todennäköisesti ensimmäiset yösuunnistamiskilpailut Suomessa järjesti tämä englantilainen kerho. Niissä juostiin parittain, paitsi Marmo juoksi yksin. Hän voitti nämä kilpailut, ja toiseksi tulivat P. Lehmustola - Veikko Nurmi.

Myös lankeaa kunnia Pyrinnölle ensimmäisten piirikunnallisten suunnistamiskilpailujen järjestämisestä SVUL:n Helsingin piirissä. Nämä kilpailut järjestettiin Hämeenkylän kartanosta käsin ja rata oli erittäin vaikea. Niinpä Mikko Mylläri selviytyi voittajana ja ainoana perilletulleena osanottajana miesten sarjassa. Naisten sarjassa Liisa ja Irja Ceytsik valtasivat kaksoisvoiton ja Alli Koivunen oli 4. Samana syksynä 1937 järjestettiin toisetkin piirikunnalliset, jotka voitti Pyrinnön poika Jussi Jorma. Seuraavana keväänä (1938) pidettiin jälleen piirikunnalliset suunnistamiskilpailut. Råtorp oli lähtöpaikkana (kuten useimmissa sen ajan jäsentenvälisissämme) ja maali kentällämme Huvilatiellä. Ratamestarinamme toimi tavallisesti L. Hintsanen, mutta tällä kertaa oli rata Niilo Nurmen työtä. Voittajaksi selviytyi Toverien Y. Salokangas, toinen V. Marmo ja 10 parhaan joukossa oli 6 pyrintöläistä. Samana vuonna osallistui seuramme varsin suurella joukkueella SVUL:in Helsingin piirin suunnistamismestaruuskilpailuihin. T. Salervo oli toinen ja joukkuekilpailussa hävittiin NMKY:lle 56 sek. Nuorten sarjassa sen sijaan Pekka Olsonen toi piirin mestaruuden kotiin. Vielä kilpaili suunnistajiamme menestyksellisesti 1937 - 39 kansallisissa kilpailuissa Helsingissä ja Lahdessa. Vuonna 1938 suoritettiin myös ainoa seuraottelumme Pyrinnön tähänastisen toiminnan aikana. Tällöin voitettiin alle 21 vuotisten suunnistamisessa Pitäjänmäen Sport (seuraa ei enää ole olemassa).

Yleisurheilussa päästiin parhaisiin saavutuksiin 1938 - 39. Tällöin Pyrintö sijoittui 10-seuran ottelussa kolmanneksi, ja joukkueemme L. Valhelm - T. Noire - L. Stålhammar - P. Lehmustola voitti yllättäen 1000 metrin viestinjuoksun.

Hiihdossa järjestettiin vuonna 1938 SVUL:n piirin mestaruuskilpailut. Lähtö oli ruotsalaisella kansakoululla ja järjestelystä antoivat sekä lehdistö että osanottajat täyden tunnustuksen. Reihovaara sijoittui tällöin 10 parhaan joukkoon yleisessä sarjassa, S. Lundström oli 4. nuorten sarjassa ja Ville Nurmi samassa sarjassa 12.

Vuonna 1938 alkoi myös hiihto-ottelujen sarja vastaperustetun Oulunkylän Urheilijain kanssa. Alku olikin hyvin lupaava ja lähinnä Reihovaaran, Jorman veljesten ja Kuokkasen ansiosta kummassakin sotaa edeltäneessä ottelussa Pyrintö selvisi varsin ylivoimaisesti voittajana.

Vuonna 1937 voimistelunopettaja Nils Fabricius toi Suomeen koripalloilun. Ensinnä ottivat tämän pelimuodon ohjelmaansa ylioppilaat, ja Etelä-Suomalainen Osakunta soitteli alkuvuosina ensiviulua. Urheiluseuroista on edelläkävijänä pidettävä Helsingin NMKY:tä, mutta jokseenkin samoihin aikoihin otti koripalloilun ohjelmaansa myös Leppävaaran Pyrintö, sekä kohta sen jälkeen myös eräät helsinkiläiset pesäpalloerikoisseurat. Jo vuonna 1938 olivat osakuntien puitteissa sarjapelit käynnissä ja pyrintöläisiä - Marmo, Ylitupa, Valtonen ja Salminen - pelasi ESO:n joukkueessa, joka voitti ensimmäisen akateemisen mestaruuden koripalloilussa. Seuraavana vuonna järjesti Pesäpalloliitto cup-sarjan alaisilleen seuroille. Kaikki ottelut pelattiin Liisankadun tennishallissa. Pyrinnöllä oli hyvä menestys ja se selviytyi loppuotteluun Pallo-Tovereita vastaan. Tämä pelattiin Tennispalatsissa akateemisen itä-länsi-ottelun edellä. PT voitti tällöin 24-14.

Eestiläinen mestarikoripalloilija Alo Suurna oli ryhtynyt valmentamaan Pesäpalloliiton koripalloilijoita, ja tästä valmennuksesta pääsivät osallisiksi myös Pyrinnön pelaajat. Kun matkaa Euroopan mestaruuskilpailuihin Kaunasiin ruvettiin suunnittelemaan, järjestettiin Vierumäelle valmennusleiri Suurnan johdolla. Tälle kurssille kutsuttiin Pyrinnöstä Marmo, Valtonen ja Salminen. Myös Ylitupa oli kutsuttu, mutta umpisuolen tulehduksen vuoksi hän oli pakoitettu jäämään leiriltä pois. Lopulliseen, maamme ensimmäiseen koripallomaajoukkueeseen valittiin kaikki leirillä mukanaolleet pyrintöläiset.

Naistemme urheilu rajoittui viimeisinä vuosina ennen sotia yksinomaan suunnistamiseen. Tosin järjestettiin kerran myös naisten kolmiottelu, jonka voitti, tietenkin silloisin Pyrinnön ennätyksin, Liisa Ceytsik, mutta siinäkin osanottajamäärä supistui puoleen kymmeneen. Naisjaostomme toimeliaat puheenjohtajat - Hilkka Koivunen ja Alli Vallikivi – ansaitsevat toimintansa erinomaisen tuloksellisuuden vuoksi erikoismaininnan.