#olen osa Oranssia

26.3.2020

Oranssi perhe tarvitsee tukeasi!
Oranssi perhe tarvitsee tukeasi!

Oranssin perheen jäsenyys on elämänmittainen. Kun lapsi tuo vanhempansa LePyyn, myös vanhemmista tulee Oranssin perheen jäseniä. Kaikki voivat olla osa Oranssia perhettä. Perheessä koetaan ilot ja surut, tuetaan vaikeissa hetkissä, ollaan omien puolella, välitetään toisista ja vietetään aikaa yhdessä.

Nyt koronakriisi koettelee Oranssia perhettämme taloudellisesti. LePyllä on edelleen kiinteitä kuluja, joista seuran on huolehdittava. LePy työllistää päätoimisesti kuusi ihmistä, minkä lisäksi mukana on lukuisia osa-aikaisia valmentajia. Tähän mennessä olemme jo joutuneet peruuttamaan joka keväisen LePyn supermikrojen Pikkusudet-turnauksen sekä aikuispelaajille suunnatun Rantapalloturnauksen. LePyn perinteisen kesäleirin toteutuminen on vielä epävarmaa. Toiminnan keskeytyksen pitkittyessä taloudelliset vaikutukset tulevat olemaan huomattavia.

Me teemme kaikkemme, että Oranssi perhe jatkaa koripallotoimintaa normaalisti heti tilanteen niin salliessa. Julkaisimme jo aiemmin tiedon vapaaehtoisesta kannatusmaksusta. Nyt julkaisemme toisen kannatusmuodon. Osta LePyn seuratuote, me postitamme sen sinulle. Ostamalla tuotteen olet osa Oranssia. Perhe tukee toinen toistaan vaikeissa hetkissä.

Olen osa Oranssia -kampanjan hinnasto alla sekä täällä: #olen osa Oranssia. Kampanjasivustolta löytyvät myös tuotteiden koot. Tuotteisiin tulee lisäksi 10€ postitus- ja käsittelykulut. Halutessasi voit tilauksen yhteydessä mainita myös vapaaehtoisesta kannatusmaksusta. Kerrot vain tukisumman suuruuden, niin me lisäämme sen laskuun. Tilaukset sähköpostilla osoitteeseen toimisto@lepy.fi. Tuotteiden toimitusaika 2-3 viikkoa.

 

Tuotteet ja hinnasto

LePyn sininen huppari 55€
LePyn sininen vetoketjuhuppari 55€
LePyn harmaa vetoketjuhuppari 55€
LePyn sininen college 40€
LePyn pitkähihainen paita 15€
LePyn t-paita 10€
LePyn collegehousut 20€