Miehet palasivat voittokantaan

16.1.2006

Levypallohirmu Kalle Ristola
Levypallohirmu Kalle Ristola

LePyn miehet katkaisivat seitsemän ottelun tappioputken voittamalla lauantaina vieraissa Jaguaarit komeasti lukemin 64-97. Kalle Ristola repi 15 levypalloa.

Ennakkoasetelmat ennen peliä olivat LePylle lupaavat, sillä viikon treenit olivat sujuneet hyvin ja pitkästä aikaa myös kaikki runkopelaajat olivat paikalla. Jaguaarit olivat vuorostaan edellisellä kierroksella voittaneet vieraissa Keravan Kori-80:nen, ollen näin sarjataulukossa tasapisteissä LePyn kanssa. Ottelun tärkeys näkyi kovana yrityksenä ja alussa myös lievänä hermoiluna. Ensimmäiset minuutit edettiinkin aikalailla tasatahtia kunnes LePy pääsi nykäisemään noin kymmenen pisteen johdon. Olli Hirmasto tuli kentälle poikkeuksellisesti kuudentena miehenä ja aloitti heti oman show'nsa. Ensimmäisessä erässä ”Opa” heitti 10 pistettä ja otti pari näyttävää riistoa joiden seurauksena hän pääsi yksin läpi. Ensimmäisen erän ilotulitus laantui kuitenkin toisella neljänneksellä ja Jaguaarit pääsivät Joni Silvennoisen johdolla takaisin peliin mukaan. Puoliajalle mentiin kuitenkin LePyn johdossa pistein 33-42.

Toinen puoliaika alkoi jälleen tasaisissa merkeissä. Pian Jaguaarit siirtyivät paikkapuolustukseen. LePyn heittopeli alkoi yskähdellä vaikka palloa saatiinkin pelattua vapaisiin paikkoihin ja näin ollen Jaguaarit pääsivät hiipimään jo kuuden pisteen päähän. LePyn ottelukoutsi ”Kippari” Ritala otti aikalisän joka tehosi. Kolmannen erän loppu oli LePyä parhaimmillaan. Puolustus tiivistyi, nopeat hyökkäykset rullasivat hienosti ja heittopeli onnistui. Erän sinetöi Kasper Kepsun kolmonen erän viimeisillä sekunneilla ja vastustajien selkäranka alkoi osoittaa katkeamisen merkkejä. Viimeisessä erässä LePy jatkoi vahvaa peliään samalla kuin Jaguaarit alkoivat väsyä. Hyökkäyspäässä Olli Hirmasto jatkoi vakuuttavasti, mutta myös LePyn nuorisokaarti esiintyi edukseen.

LePyn pisteet jakautuivat jälleen melko tasaisesti. Olli Hirmasto oli paras pistemies 19 pisteellään. Neljä muuta pelaajaa ylsi myös kaksinumeroisiin lukuihin. Levypallopeliä dominoi taas kerran Kalle Ristola. Tällä kertaa palomies Ristola repi kesken työvuoroaan peräti 15 levypalloa, joista kuusi hyökkäyspäässä. LePyn pelissä ilahduttavaa oli myös korkea vapaaheittoprosentti (87%). Lisäksi kolmoset upposivat paremmin kuin kertaakaan tällä kaudella. 13 heitosta upposi hienosti 7, mikä toi reilusti lisää monipuolisuutta LePyn hyökkäyspeliin.

Pisteet/levypallot:
LePy
: Olli Hirmasto 19/7, Kasper Kepsu 18/1, Janne Saarme 14/1, Markus Konkari 12/0, Kalle Ristola 10/15, Jussi Somervuo 8/8, Markku Haavisto 8/4, Mikko Eloranta 6/1, Abdi Mohammed 2/0
Jaguaarit (pisteet): Silvennoinen 25, Kujala 15, Metsälä 10

Miesten II-divarijoukkueen sivuille