Alle 16- ja alle 19-vuotiaat

Toiminnan periaatteet

  • Ohjattua toimintaa on 2-5 kertaa yhteensä 3-8 tuntia viikossa.
  • Huipulle tähtäävän urheilijan kokonaisharjoittelun määrä on 20–25 tuntia viikossa, joista lajiharjoittelun osuus on 10–15 tuntia.
  • Harjoittelun määrä ja teho kasvavat nousujohteisesti.
  • Toiminta on ympärivuotista.
  • Tärkeitä kasvun ohjauksen asioita ovat:
    • Riittävän säännöllisen yöunen korostaminen (9-10h yössä).
    • Urheilijan elämäntavan painottaminen, esim. ravinto ja päihteettömyys.
    • Koulunkäynnin tukeminen.
    • Esimerkkinä toimiminen nuoremmille pelaajille.
  • Erotuomarikoulutus.
  • Valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen alkeet.
  • Henkinen valmentaminen (mm. motivaatioilmasto, itsetuntoon sekä onnistumiseen ja epäonnistumiseen liittyvät asiat) huomioitava erityisesti.
  • Urheilijan urasuunnittelu aloitetaan.
  • Terveystarkastukset ja lihastasapainokartoitus suositeltavia.

Tavoitteita pelaamiselle

  • Peliaika jakautuu ansioiden mukaisesti, mutta kaikki saavat mahdollisimman tasaisesti peliaikaa kauden aikana.
  • Ottelut tulee jakaa valmentajan mielessä valmistaviin otteluihin ja kilpaotteluihin. Valmistavissa otteluissa keskitytään harjoitusjakson tavoitteisiin, kilpaotteluissa lopputulokseen. Valmistavia otteluita on selvästi kilpaotteluita enemmän.
  • Jokaista ottelua varten valmentaja laatii pelisuunnitelman.
    • Pelisuunnitelma rakentuu erityisesti suoritustavoitteiden, puolustuspelin ja oman pelitavan varaan.
    • Pelisuunnitelmassa on yksilökohtaisia ja joukkuekohtaisia tavoitteita.
    • Valmentaja seuraa pelisuunnitelmaa läpi ottelun.
    • Valmentaja suhtautuu ottelutapahtumaan ennen kaikkea positiivisesti, avoimesti ja rakentavasti.
      • Valmentajan tärkein tehtävä on saada pelaajat keskittymään ja nauttimaan pelisuorituksesta; ottelu on pelaajien esitys.
      • Ottelutapahtuma analysoidaan jälkikäteen huolella.
  • Pelaajien tulisi ymmärtää koripallon neljä eri strategista tilaa:
    • Etu puolustuksella
      • Träppi, tuplaus, pallollinen pelaaja ahdistettuna nurkkaan jne.
    • Neutraalitilanne
      • Ei etua kenellekään, puolustajat korin ja pallon välissä
    • Pieni etu hyökkäyksellä
      • Laadullinen tai määrällinen paikallinen ylivoima; transition-tilanteen jälkeen, post-up, 1 vs 1/2 tilanne, palloscreen 2 vs. 1 -tilanne, puolustus rotaatiossa jne.
    • Suuri etu hyökkäyksellä = laadukas korintekopaikka
      • esim. optimaalinen range + ei merkittävää häirintää + levypallotasapaino (ylivoima sisäasemassa)

Siirtymähyökkäys

  • Roolitettu nopea hyökkäys (takamies, juoksijat, front rim -juoksija, traileri), roolit vahvistuvat ja yksilöllinen ohjaus korostuu
  • Halutaan pitää peli leveällä; kaikki eivät juokse enää korille, vaan kohti kohdealueita ja jatkavat siitä joukkueen hyökkäyksen toteuttamista.
  • Siirtymähyökkäyksen jatkumo (secondary break)
    • Nopeita ratkaisuja ja pallon liikettä
    • Sisään ulos -syöttöjä, drive and kick, skip-syöttöjä, pass-pass -ajattelumallia
  • Ylivoimahyökkäykset 5-3 ja 4-3
    • Nopeaa päätöksentekoa ja pallonliikettä. Harjoitteita, joissa puolustajat tulevat perässä, jotta hyökkääjillä on kiire hyödyntää ylivoima.
  • Pelitaitojen jalostaminen koko kentän peliin
    • Ajatusketju ja pallollisen (pointin) vastuu tilanteen lukemisessa: nopea hyökkäys, secondary break, set-hyökkäys.

Hyökkäys

  • Opettaminen roolien kautta => roolittaminen
    • erityisesti point guard -peli
    • roolit vaihtelevat
  • Taktisten osa-alueiden pilkkominen osiin sekä niiden harjoittelu
    • 2-2, 3-3, 4-4 –pelit
    • Harjoitteita, joissa joukkueen kanssa pyritään rakentamaan etua tai monistamaan sitä (liikkeen jatkamista pallollisena tai pallottomana)
      • Erilaisia edun monistamiseen liittyviä automaatio-liikkeitä, jonka pohjalla on drive and kick -pelaaminen.
      • Esimerkkinä: drive and kick, ekstrasyöttö, leikkaaminen, tilankäyttö
  • ·Roolien mukaista harjoittelua monipuolisesti perus- ja pelitaitoja unohtamatta
    • Sisäpelaaminen joukkuetasolla
      • Sisäpeli, jossa joukkueella on säännöt, miten liikutaan pallon mennessä sisään
    • Heittotekniikat eri pelitilanteista (screenistä, pull up, jne.)
    • Erilaisten harhautuksien lisääminen ja yhdistäminen
  • Oman pelitavan rakentamista ja harjoittelua
  • Esitellään vaihtoehtoisia pelitapoja, esim. eri screenpelit
    • Screentekniikat
      • Screenin käyttäjän ja tekijän tekniikoiden parantamista, varautuen pelaamaan erilaisia screenpuolustuksia vastaan (aggressiivista ja passiivista)
    • Pallollinen screen neljän tai viiden pelaajan pelinä
      • Viedään joukkuepelaaminen siihen, että 4-5 pelaajaa pystyvät reagoimaan tapahtuvaan palloscreen-tilanteeseen ottaen huomioon samalla palloscreenpuolustuksen
      • Screenien tekeminen eri suunnista ja sen vaikutus kenttätasapainoon sekä muiden pelaajien liikkeeseen (lift)
    • Palloton screen neljän tai viiden pelaajan pelinä (erilaisten pallottomien screenien lisääminen)
  • 5-5 set-pelit
  • Harjoittelussa korostuu otteluvauhti ja ylitempo
  • Erikoishyökkäyksien harjoittelu
    • Aikalisän jälkeisten, pelin ensimmäinen hyökkäys, viime sekuntien hyökkäykset
  • Hyökkäykset erityispuolustuksia vastaan
    • Paikkahyökkäys
    • Paikkaprässin purkaminen

Puolustus

  • Siirtymäpuolustuksen joukkuetaktiikoita
    • Hyökkäyslevypallopelaaminen (mistä levypalloihin ja mistä varmistus)
    • Kaikki viisi pelaajaa alas vai yksi pysäyttää ja neljä alas?
    • Suojellaanko koria vai poimitaanko mahdollisimman ylhäältä?
  • Rotaatio
  • Kaksi eri palloscreenpuolustusta (aggressiivinen ja passiivinen)
    • Jos halutaan opetella hyökkäämään puolustuksia vastaan, niin puolustuksessa on osattava kaksi tapaa
  • Puolustustekniikoiden vahvistaminen
    • Erityisesti lähestyminen (rotaation takia)
    • Auttaminen ja hyökkääjän tilan pienemmäksi tekeminen
  • Levypallotekniikoiden harjoittelu ja vahvistaminen
  • Erikoispuolustusten harjoittelu
    • Valitaan yksi tapa, mutta esitellään ja kerrotaan muut
    • Olisi hyvä, jos paikkaprässistä olisi mahdollista tippua sekä miespuolustukseen että haluttuun paikkapuolustukseen
    • Paikkapuolustus
    • Koko kentän miespuolustus
    • Paikkaprässi
    • Tuplaaminen esim. screen-tilanteissa ja low postissa
    • Mahdollisesti myös open stance (packline), erikoistilanteita varten
  • Erikoispelit

Ominaisuusharjoittelu (nopean pituuskasvun jälkeen)

  • Säännöllistä kesäharjoittelua (peruskuntokausi)
  • Voimakeppiharjoittelua
  • Perusvoimaharjoittelua tangolla
  • Aitahyppelyä
  • Power walk -harjoitteita
  • Lajivoimakuntopiirejä
  • Ominaisuustestit pelaajien motivoinniksi
  • Ominaisuusharjoittelua
    • Testaus (takakyykky, rinnalleveto, penkkipunnerrus, 20m, ponnistusvoima, eteentaivutus)
    • Henkilökohtainen ohjaus
  • Kestävyysharjoittelua perusharjoittelukaudella