LePyn miehet olivat yllättää sarjajohtajan

13.2.2007

Pasi Luomala vireessä.
Pasi Luomala vireessä.

LePyn miehet olivat yllättää sarjaa johtavan Räpän Porvoosta sunnuntaina Leppävaarassa. LePy johti puoliajalla yhdellätoista pisteellä, mutta hyytyi toisella puoliajalla. Tappio kirjattiin luvuin 88-101 (56-45).

Ennakkoasetelmat eivät olleet LePyn kannalta parhaat mahdolliset, sillä aloitusviisikon miehet Jussi Somervuo ja Juha Latvala olivat flunssan takia poissa kokoonpanosta. Myös Ville Välikangas puuttui LePyn riveistä. Toisaalta Räppä oli saanut kasaan vain seitsemän miestä, poissa oli mm. korinalusjätti Johan Wickholm.

Ottelu alkoi kuitenkin vauhdikkaasti ja tasaisesti. LePyn hyökkäyspeli sujui mukavasti ja onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Myös vierasjoukkueelta onnistui useampi mies korinteossa. Räpän vahvin ase on todella hyvin käynnistyvä nopea hyökkäys, johon joukkue lähtee myös korin jälkeen ihailtavan terävästi. Varotoimenpiteiden avulla onnistui LePy kuitenkin pitämään vastustajien nopeat hyökkäykset jotenkin kurissa. Sen sijaan 1-1-tilanteissa oli LePyllä vaikeuksia urheilullisten Räpän pelaajien puolustamisessa oikeastaan koko ottelun ajan. Räppä onkin siitä inhottava joukkue että lähes jokainen pelaaja hallitsee myös kaukoheiton. Nämä edellä mainitut ominaisuudet tekevätkin heistä sarjan ylivoimaisesti tulivoimaisimman hyökkäyspään joukkueen ja Räppä on takonut pisteitä keskimäärin lähes sata ottelua kohden. Erä silti LePylle 26-24.

Jos on Räppä kova joukkue hyökkäyspäässä, niin samaa ei voi sanoa heidän puolustuksestaan. Toinen neljännes oli LePyltä ehkä tämän kauden parasta hyökkäyspeliä. Kotijoukkue pyöritti palloa maltillisesti ja pelaajat liikkuivat hyvin. Näin saatiin luotua paljon vapaita heittopaikkoja joista palloa pussitettiin erinomaisella prosentilla. Ankarimmin Räppää kuritti Pasi Luomala. Hän tuli kentälle ensimmäisen erän lopulla ja upotti heti viisi pistettä. Toisella neljänneksellä meno jatkui, ja puoliaikaan mennessä oli Pasilla koossa jo 15 pistettä. Parhaan ottelunsa moneen vuoteen pelannut Luomala onnistui kaukoheitoissaan, mutta erityisesti korin alla, jossa häntä pääsääntöisesti puolusti lyhyempi pelaaja. Myös Mikko Eloranta, Janne Saarme ja Markus Konkari pelasivat tehokkaasti koko ensimmäisen puoliajan, tehden kaikki yli kymmenen pistettä. Kasper Kepsu tuskaili heittopelinsä kanssa, mutta johti tällä kertaa peliä varmaotteisesti ja tyylikkäästi. Neljännes LePylle 30-21, joten puoliajalle mentiin kotijoukkueen johtaessa hieman yllättäen luvuin 56-45.

Räppä tiivisti jonkun verran puolustustaan toiselle puoliajalle. Tämä ei kuitenkaan ollut ratkaisevaa, vaan se että LePyn puolustuspeli romahti kolmannessa erässä. LePyn pelaajat eivät yksinkertaisesti pysyneet Räpän pelaajien perässä. Kotijoukkueen tuskaa lisäsi Janne Saarmen harmittava loukkaantuminen heti kolmannen erän alussa. Näin pääsi Räppä pikkuhiljaa hivuttautumaan rinnalle ja lopulta ohi. Kokenut Kari Venäläinen upotti kolmosen pohjaan erän loppusekunneilla ja siirsi vieraat kuuden pisteen johtoon viimeiselle erätauolle mentäessä (73-79). LePyn kannalta murheellinen erä meni lopulta Räpälle peräti 17-34. Viimeisen neljänneksen LePy aloitti pirteästi. Kasper Kepsun kahdeksalla peräkkäisellä pisteellä kuroi LePy eron tilanteeseen 81-84. Tämän lähemmäksi ei LePy päässyt, sillä Kaj Forsman kuittasi heti perään kolmosella tilanteeksi 81-87. Tämän jälkeen ei LePy enää noussut. Viimeiset minuutit joukkue pelasi kuten edellisessä pelissä Petäjää vastaan jälleen oudon vaisusti. Näin ollen ei loppuhetkillä kunnon taistelua voitosta nähty. Pisteet Porvooseen luvuin 88-101.

LePyn peli hyytyi siis melko pahasti toisella puoliajalla. Kepsu ja Abdi Mohammed nostivat kyllä tehojaan toisella puoliajalla, mutta ensimmäisen puoliajan tehomiehistä ei Mikko Elorantaa lukuun ottamatta muut enää onnistuneet hyökkäyspäässä. Lisäksi Petäjää vastaan mainiosti pelannut Make Haavisto oli tällä kertaa melko vaisu. LePyn suurimmat ongelmat olivat kuitenkin koko ottelun ajan puolustuspäässä, jossa ei LePyn pelaajista voi kukaan olla tyytyväinen panokseensa. Porvoon parhaimmistoon kuuluivat Forsmanin lisäksi vahvasti vääntänyt Janne Vuorio ja pelaajavalmentaja Petri Uronen.

LePyn tilanne sarjassa hankaloitui entisestään kun sekä HNMKY-40 ja Kori-80 voittivat ottelunsa. Karsijan paikalle on matkaa jo kahdeksan pistettä kun otteluita on jäljellä enää viisi. Taistelu kuitenkin jatkuu. Seuraavaksi LePy kohtaa vieraissa Sykki Seniorsin sunnuntaina 18.2. Ottelu pelataan Suomalaisella Yhteiskoululla klo 14:20. Seuraava kotiottelu pelataan 24.2. Leppävaarassa klo 11:30 jolloin vastaan asettuu VillagePeople.

Pisteet/levypallot:

LePy: Eloranta 18/5, Luomala 16/2, Kepsu 15/6, Konkari 15/3, Saarme 12/3, Mohammed 10/3, Rantio 2/0, Haavisto 0/11

Räppä: Uronen 21, Vuorio 20, Forsman 18, Stenhäll 15, J. Hytönen 12, K. Hytönen 9, Venäläinen 6