LePy uudistaa ilmeensä!

13.8.2013


LePyn logo on edellisen kerran vaihdettu 37 vuotta sitten, joten nyt on aika uudistua!

Kauden 2013 - 2014 pyörähtäessä käyntiin LePy uudistaa visuaalisen ilmeensä ja julkistaa uuden logon.

Uusi logo on yksinkertaisempi kuin entinen, siinä lukee vain LEPY. Tekstissä seuran nimi kirjoitetaan kuitenkin edelleen LePy.

Logosta tulee myös versio pyöreällä pohjalla. Julkaisemme pian myös graafisen ohjeiston, jossa kerrotaan miten uutta logoa ja ilmettä käytetään ja mitä käytetään missäkin.

Uuden tyylin mukaiset LePy-tuotteet tulevat piakkoin myös LePy-shopiin.

Logon uudistaminen on osa LePyn ilmeen kehittämistä ja yhtenäistämistä sekä näkyvyyden parantamista ja sitä kautta toiminnankin kehittämistä jäsenmäärän kasvun myötä. Tämä uudistus on tehty LePyn sisäisin voimin ja talkootyönä. Toivomme, että kaikki innostuneet LePyläiset voivat käyttää omaa osaamistaan seuran toiminnan kehittämiseen, kuten niin useat äidit, isät, siskot ja veljet tekevät.

Uuden logon on suunnitellut Petri Seppälä, joka on suunnitellut myös LePyn viime syksynä käyttöön ottamat uudet peliasut. Suuret kiitokset Petrille!