LePyT04:n länsirannikon leiri

14.9.2015




LePyn 04-tytöt tekivät turneen Lounais-Suomeen ja länsirannikolle.

LePyn T04-joukkueessa on yli kaksikymmentä aktiivista tyttöä, jotka treenasivat ahkerasti läpi talven. Keväällä kävimme Tampereen NMKY-turnauksessa kilpa- ja fun-joukkueilla. Elokuuksi ilmoittauduimme yhdellä joukkueella Delfin Basket Tournamentiin. Turnauksen extrajuttuna tytöt pääsivät vielä ikimuistoiseen matsiin, jossa Susijengi pesi Ranskan tähtisikermän täpötäydessä Hakametsän jäähallissa.

Oli siis oikeus ja kohtuus, että niillekin tytöille, joilta jäi DBT-kokemus väliin, keksittäisiin oma juttu loppukesään. Niinpä lähdimme jo kesäkuussa rakentamaan syyskuuksi omatoimileiriä länsirannikolle eli Poriin, josta löytyy kasvattajaseurani BC Sisu.

Lauantaiaamuna klo 10 oli ensimmäinen harjoitusmatsi Forssassa FoKoPon tyttöjä vastaan. Pelasimme kolme hyvää erää vikkeliä forssalaisia vastaan, mutta kolmas erä oli tahmeaa taivalta, ja sen pistemenetysten vuoksi kärsimme tappion. Meillä oli viime hetken sairastumisten vuoksi matkassa vain seitsemän tyttöä, joista parilla oli alla loukkaantumisia ja muilla pienempiä täyden pelikunnon esteitä, joten annoimme vastustajalle tasoitusta jo alkuvihellyksestä lähtien, ja jääpussit olivat ahkerassa käytössä joka vaihdossa.

Matsin jälkeen suuntasimme autojen nokat kohti Poria. Hoidimme kauppajutut pois päiväjärjestyksestä ja nautimme välipalat aurinkoisessa Kirjurinluodossa, jonka valtava leikkipuisto sai tytöiltä täydet pisteet.

Viideltä oli sitten aika kohdata porilaiset koripalloilijat ensimmäistä kertaa, ei kuitenkaan vielä matsin merkeissä, vaan pidimme heidän kanssaan yhteistreenit. Viisi innokasta paikallista tyttöä solahti siis hienosti kanssamme puolitoistatuntisiin treeneihin. Muiden seurojen väkeen voi siis tutustua muutenkin kuin vastustajina! Hieno kokemus meidän tytöille ja varmasti myös isännille. 

Yöpaikaksi saimme vanhempieni talon, jonka tilat olivat paljon paremmat kuin yhdenkään luokkahuoneen, jossa tähän mennessä on turnauksissa majoituttu. Aikuiset pääsivät jopa sänkyihin, eivätkä lattianukkujillakaan olot olleet huonot.

Aamulla herättiin, pakattiin ja suunnattiin taas kohti korissalia. Nyt oli edessä harkkamatsi noin 12 porilaista tyttöä vastaan. Olimme sopineet, että heillä sai olla tyttöjä kaikista ikäluokista, koska harrastavia tyttöjä on ylipäätään vähän. Osa heistä olikin hurjan pitkiä, ja pääsimme todella treenaamaan pelaamista isompaa vastustajaa vastaan. Paukut olivat jo aika vähissä, ja terveyspuolen haasteetkin jatkuivat, joten pataan tuli niin kuin Porissa vain voi, jos sanaleikki sallitaan. Väläytimme kuitenkin hienoja otteita ja upeaa tsemppiä haasteista huolimatta. Kotimatkalle lähti siis iloinen tyttöjoukko taas monta kokemusta rikkaampana ja joukkueena entistäkin paremmin yhteenhitsautuneena.

Mitä reissu opetti aikuiselle? Maakunnan väki ottaa vierailevat joukkueet avosylin vastaan, ja salivuoroja tuntuu ainakin kauden ulkopuolella järjestyvän kun vain on ajoissa liikkeellä. Forssalaiset tekivät talkoilla meille lounaankin maksua vastaan. Iltaruoka tilattiin valmiina kaupasta ja lämmitettiin majapaikan uunissa. Eli jos vain keksii paikan, jossa porukka voi majoittua, tällainen viikonlopun leiri on hyvin järjestettävissä, ja lapsethan ovat aivan pähkinöinä kun saavat vapaata aikaa joukkuekavereiden kanssa.

Aikuisillakin oli mukavaa ja kaikille jäi reissusta iloinen mieli. Kiitos huoltaja-Virpille ja majoituksen tarjonneille isovanhemmille! Kiitos myös FoKoPo ja BC Sisu hienoista järjestelyistä ja hyvästä yhteistyöstä!

Tuija Höysniemi
Apuvalmentaja, T04