LePyn uuden puheenjohtaja Matti Salon terveiset

11.10.2019


LePyn kevätkokous valitsi seuralle uuden puheenjohtajan ja hän aloitti tehtävässään 1.8.2019. Alla puheenjohtaja Matti Salon terveiset seuralle.

Oranssit terveiset

Enpä tiennyt reilut kuusi vuotta sitten, että tässä ollaan. Esikoispoika alkoi harrastamaan koripalloa LePy:ssä, muutamaa vuotta myöhemmin kuopus seurasi isoveljen esimerkkiä. Tässä kohtaa sain nuoremman pojan joukkueenjohtajan tehtävän itselleni ja samalla alkoivat toimitsijahommien opettelu sekä mokkapalojen tekeminen kotipeleihin. Tästä viimeisestä annan kunnian puolisolleni, resepti on myös kehittynyt ja prosessi hioutunut vuosien varrella. Pari vuotta sitten pääsin seuran hallitukseen ja hetimiten varapuheenjohtajaksi. Joukkueenjohtajana järjestelin turnausmatkoja ja sarjapelejä koko ajan kehittyville pojille ja opetin uusia valmentajia sekä huoltajia joukkueen tapoihin. Myös hyökkäysaikakelloa on tullut koitettua, sen virheettömästi osaaville lakki päästä! Elokuun alusta lähtien olen ollut seuran puheenjohtajana, mikä on suuri kunnia ja myös vastuu. Tänä syksynä esikoinen on harjoitellut jo tilastointia, ja päässee kohta valtakunnallisiin sarjoihin pitämään tilastoa ilman esiliinaa. Kovasti hän toivoo myös pääsevänsä ensi kesänä – kun se iän puolesta ensimmäistä kertaa on mahdollista – kesäleirillemme ohjaajaksi. Oman perheeni tarinat ovat omanlaisiaan matkoja Oranssissa perheessä ja matka on vielä kesken. Siitä tulee mahdollisesti elämän mittainen. Tällaisia matkoja LePy haluaa olla edesauttamassa ja luomassa, jotta jokainen saisi mahdollisuuden harrastaa, kilpailla, kehittyä urheilijana tai auttaa muita matkalla sekä kuulua hienoon yhteisöön, Oranssiin perheeseen.

Oranssi perhe ei ole kuitenkaan vienyt kaikkea valveillaoloaikaani. Päivätyönä yritän auttaa ammattilaisjoukkoani menestymään työssään pankkialalla Helsingissä, eli palveluammatissa olen siviilissäkin. Vapaa-aikani kuluu kahden pojan ja puolison kanssa matkaillessa tai koripallokentän laidalla roolissa tai toisessa. Työmatkoja taitan kotoa Laaksolahdesta käsin Helsingin keskustaan liukkaan vuodenajan ulkopuolella mahdollisimman paljon pyörällä, jotta iltaisin ei ole niin usein tarvetta lähteä salille tai lenkille, vaikka ne mukavaa arkeen kuuluvaa puuhaa ovatkin. Kohta kaksikymmentä vuotta asumista pääkaupunkiseudulla eivät ole muuttaneet vielä sitä käsitystäni, että olen kotoisin Oulusta. Viime vuosina tässä käsityksessä on ollut keskimääräistä helpompaa elää myös jääkiekkofanin näkökulmasta.

LePy on Suomen neljänneksi suurin koripalloseura, kun katsotaan lisenssien määrää. Viimeisen kymmenen vuoden aikana LePy on ollut suurimmista koripalloseuroista kasvutahdin kärkipäässä, mikä on tuonut mukanaan myös haasteita. Meillä on kuitenkin paljon enemmän väkeä mukana toiminnassa, kuin vain lisenssipelaajat. Kun mukaan lasketaan ilman lisenssiä harrastavat, ollaan jo toisella tuhannella. Tuki- ja kannustusjoukot mukaan lukien yhteisömme on entistä suurempi. Kaikkien työ on arvokasta, ja ilman vapaaehtoisia homma ei toimisi.

Vaikka olemme kasvattajaseura, haluamme tarjota mahdollisuuden pelata koripalloa seurassa myös kilpailullisesti ja pitkään. Viime vuosina teimme yhteistyötä PuHu:n kanssa vanhemmissa tyttöjunioreissa ja naisissa, mutta tämä väliaikaiseksi alun perinkin tarkoitettu yhteistyö loppui kesällä yhteisellä päätöksellä. Nyt tarkoituksemme on kasvattaa omista junioreista ikäluokkia myös tuonne vanhempaan tyttöjuniori- ja naispäähän. Vanhemmissa poikajunioreissa olemme tehneet nyt vuoden verran yhteistyötä toisen espoolaisen koripalloseuran, EBT:n, kanssa. Yhteisjoukkue pelaa nimellä Westside, ja siellä meillä on joukkueita kovissa sarjoissa: miesten 1B divari, U19 SM-sarja sekä U17 SM-sarja. Haastankin kaikki koripallojuniorit käymään ainakin yhdessä edellä mainittujen joukkueiden kotipelissä aistimassa tunnelmaa. Sitä siellä nimittäin on tarjolla! Omankin seuran puitteissa on siis mahdollista saada esimerkkiä siitä, minkälaista peli voi olla, jos intoa, treeniä ja pelaamisen paloa lajin parissa riittää. Westsiden kotipelejä pelataan esimerkiksi Leppävaaran Urheiluhallilla ja ne löytyvät kätevästi osoitteesta: https://www.leppavaaranpyrinto.fi/lepy_pelaa/

LePy on panostanut valmennuksen laatuun omin sisäisin valmennuskoulutuksin sekä lisäämällä päätoimisten valmentajien määrän viiteen ja pyytämällä mukaan entistä enemmän apuvalmentajia. Kutsun kaikki tukijoukot mukaan entistä aktiivisempaan rooliin perheen koripalloilijan harrastamisen tukemisessa. Samalla saa varmasti sisältöä myös omaan arkeen. Kaikkien panosta tarvitaan ja jokaisen työ on tärkeää!

Palaute on aina lahja ja koripalloseuran johtamisessa tai koripalloseuran parissa työskennellessä voi joko onnistua tai saada oppia. Toivonkin seuran sisällä avointa keskustelua, kun sellaiseen tarvista on. Minulle tai hallitukselle voi aina antaa palautetta tai kertoa huoliaan. Yritämme ottaa kaikki huomioon sikäli, kuin vain suinkin mahdollista.

Mahtavaa syksyä koripallon parissa ja Oranssissa perheessä!

Matti Salo, puheenjohtaja