Kausi 1985 - 1986
Kauno Pollari, joka oli toiminut LePyn puheenjohtajana vuodesta 1978, siirtyi syrjään, ja uutena puheenjohtajana aloitti Jouko Järvinen. Johtokunnan muut jäsenet olivat Martti Lepistö, Pentti Lindgren, Kalle Lundsten, Markku Markkula, Marja-Leena Sarlund ja Riitta Sipilä.
LePyyn oli perustettu koripallojaosto, jonka puheenjohtajana toimi Markku Markkula. Uutena toimintamuotona käynnistettiin monissa Leppävaaran alueen kouluissa sisäpalloilukoulu.
Päätöstä Leppävaaran liikuntahallin rakentamisesta odoteltiin yhä.
LePy siirtyi syksyllä 1985 tietokoneaikaan. Seuran kirjanpito ja jäsenkortisto siirrettiin ATK:lle: Businessman Oy oli lahjoittanut LePylle Mikro-Terttu -ohjelmiston.
Syksyllä 1985 saatiin LePylle uusi jenkkivalmentaja, Scott Mills. Uusi valmentaja muutti heti ensi töikseen joukkueen puolustusta aggressiivisemmaksi. Joukkueessa pelasivat tuolla kaudella Jussi Pollari, Jyrki Pajari, Timo Virtanen, Ari Kanerva, Jarmo Gerdt, Riku Virtanen, Kalle Lundsten, Tapio Seppälä, Leif Svenskberg ja Janne Hellström. LePy voitti kaudella Suomensarjan ja nousi seuraavaksi kaudeksi kakkosdivisioonaan.
Naisten edustusjoukkueessa pelasivat Minna Varis, Tiisa Huolman, Marianne Svenskberg, Marja Seitsamo, Minna Rekola, Tiina Haltia, Maarit Lindström, Virva Nurmela, Kristiina Silvennoinen, Ulla Suutarinenmja Pirjo Öhman. Uutena valmentajana oli aloittanut Jari Salo, ja apuvalmentajana toimi Raimo Kalliokoski.
Juniorijoukkueita valmensivat Ari Kanerva, Juha Kinnunen, Yrjö Saarikoski, Esko Mäkinen, Martti Lepistö, Kalle Lundsten, Tom Koskikallio, Maija-Liisa Lausamo, Tom Gottberg, Katriina Rautjärvi, Jarna Kupulisoja, Katri Tiilikka, Tiina Haltia ja Kari Kinnunen.
Kesän 1985 LePy-leiri pidettiin Karakallion koululla.
Kauden parhaina palkittiin
Mikrot | Tina Gottberg, Johanna Hoikkala, Karri Kakko |
Minit | Hanna Talvitie, Pekka Hoikkala |
C-juinorit | Kati Manni, Mikko Mäkinen |
B-juniorit | Minna Tiainen, Juha Sarlund |
LePystä valittiin nuorten maajoukkueleireille Kati Manni, Sanna Manner ja Juha Sarlund.
LePyn joulupakkaamo aloitti toimintansa vuonna 1985, tuolloin lahjoja pakattiin vanhassa Leppävaaran Maxissa. Veikkausasiamiestoiminta jatkui, ja uutena varojenkeräystapana oli markan kolikoilla toimivat pulssimittarit, jotka oli vuokrattu Koripalloliitolta.
Lisäksi järjestettiin LePy show.
Klikkaamalla kuvia saat kuvatekstit näkyviin ja kuvat suuremmiksi.