Aikuisten harrastekoris
LePy tarjoaa ohjattua koripallon harrastetoimintaa kaikille aloittaville ja aikaisemmin pelanneille naisille ja miehille.
Harrastekorista järjestetään neljänä iltana viikossa. Harjoituksissa opetetaan koripallon perustaitoja ja tietenkin pelataan. Osallistujien kuntotasolla ei ole merkitystä, sillä harjoituksissa kukin pystyy itse määrittelemään rasitustasonsa. Kunto myös kehittyy treenatessa.
Tule kokeilemaan, olisiko koripallo sinun uusi harrastuksesi!

Keskiviikkoisin on tarjolla ryhmä naisille, jotka ovat jo aiemmin harrastaneet korista. Kaikkina muina päivinä ryhmät ovat yhteisryhmiä, eli naiset ja miehet harjoittelevat yhdessä. Yhteisryhmien vuorot on jaettu niin, että keskiviikon vuoro on suunnattu aloittaville pelaajille. Tiistain, torstain ja perjantain vuorot ovat kaikille halukkaille.
Mukaan harjoituksiin tarvitset sisäliikuntavarusteet eli sisäkengät, shortsit/verkkarit, t-paidan ja juomapullon. Oma pallo on hyvä olla mukana, mutta alkuun pärjää ilmankin.
Aikuisten ryhmät kaudella 2026 - 2027
Tiistain yhteisryhmä klo 20.15-21.30 Karakallion koulu
Tämä vuoro on tarkoitettu naisille ja miehille. Harjoituksissa kehitetään koripallon perustaitoja sekä tietenkin pelataan. Ryhmä sopii niille joilla on jo hieman koristaustaa tai jotka haluavat haastaa itseään vauhdikkaammissa treeneissä. Ryhmän ohjaajana toimii Sander Stahl.
Tiistain yhteisryhmään ilmoittautuminen TÄSTÄ.
Keskiviikon yhteisryhmä aloittaville klo 19-20.15 Lintumetsän koulu
Tälle vuorolle ovat tervetulleita kaikki aloittavat naiset ja miehet, joilla ei ole aiempaa koripallotaustaa sekä niille, jotka haluavat oppia asioita rauhallisesti omaan tahtiin. Aikaa käytetään perusasioiden oppimiseen, eli harjoitellaan heittämistä, syöttämistä, kuljettamista sekä niiden liittämistä pelinomaiseen harjoitteluun. Perustaitoharjoittelun jälkeen lopuksi aina pelataan. Ryhmän ohjaajana toimii Markus Konkari.
Keskiviikon aloittelijoiden ryhmään ilmoittautuminen TÄSTÄ.
Keskiviikon naisten jatkoryhmä klo 20.15-21.30 Lintumetsän koulu
Tämä vuoro on tarkoitettu naisille, joilla on jo hieman koripallotaustaa. Harjoituksissa opetellaan sekä perustaitoja että pelaamista. Ryhmän ohjaajana toimii Markus Konkari.
Keskiviikon naisten jatkoryhmään ilmoittautuminen TÄSTÄ.
Torstain yhteisryhmä klo 20.00-21.00 Perkkaan koulu
Tämä vuoro on tarkoitettu naisille ja miehille. Harjoituksissa kehitetään koripallon perustaitoja sekä tietenkin pelataan. Ryhmä sopii niille joilla on jo koristaustaa tai jotka haluavat haastaa itseään vauhdikkaammissa treeneissä. Ryhmän ohjaajana toimii Sander Stahl.
Torstain yhteisryhmään ilmoittautuminen TÄSTÄ.
Perjantain yhteisryhmä klo 20.15-21.30 Karakallion koulu
Tämä vuoro on tarkoitettu naisille ja miehille. Harjoituksissa kehitetään koripallon perustaitoja sekä tietenkin pelataan. Ryhmä sopii niille joilla on jo koristaustaa tai jotka haluavat haastaa itseään vauhdikkaammissa treeneissä. Ryhmän ohjaajana toimii Markus Konkari.
Perjantain yhteisryhmään ilmoittautuminen TÄSTÄ.
Hinta
Ryhmäkohtainen kausimaksu 170 e / syyskausi ja 170 e/ kevätkausi.
Toimintaa saa kokeilla maksutta kerran ennen ilmoittautumista.
Maksuvaihtoehdot
Ilmoittautuessasi ryhmään saat laskun sähköpostiisi. Laskussa on yksi päivä maksuaikaa.
Aikuisten harrastetoiminnan voi myös maksaa SmartumPaylla, Smartumin liikunta- ja kulttuuriseteleillä, Edenredin mobiilimaksulla ja virikeseteleillä, ePassilla, tai Eazybreakilla.
Mikäli haluat maksaa Smartum seteleillä tai Edenredin virikeseteleillä, on toimituksesta sovittava erikseen sähköpostilla toimisto#lepy.fi.
Mikäli haluat maksaa SmartumPaylla, löydät harrastekoriksen hakusanalla Leppävaaran Pyrintö. Edenredin mobiilimaksua sekä Eazybreakilla maksua varten löydät harrastekoriksen hakusanalla LePy aikuisten harrastekoris. Mikäli haluat maksaa ePassilla palvelun mobiilimaksuna, on käyttöpaikkana LePy (Leipurinkuja 1). Käyttäjätunnukset ePassin mobiilimaksuun:
Kerran viikossa osallistuvat: 52142 (170e)
Kaksi kertaa viikossa osallistuvat: 52245 (340e)
HUOM! Jos maksat ePassilla, Eazybreakilla, Edenredin mobiilimaksulla tai SmartumPaylla, niin laita tieto maksusta (esim. kuvakaappaus kuitista) sähköpostilla toimisto#lepy.fi, niin osaamme yhdistää sinut ja laskusi, emmekä karhua sähköpostilaskun perään.
Maksujen viivästyminen
Paikan voi varata vain maksamalla osallistumismaksun.
Maksamattomiin kausimaksuihin lisätään huomautusmaksu 5 euroa. Kahden huomautuksen jälkeen kausimaksu siirretään perintään.
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen tapahtuu MyClubin kautta alla olevista linkeistä. Mukaan otetaan 25 osallistujaa.
Mikäli ilmoittautuessasi ohjelma herjaa, niin olet jo kertaalleen rekisteröitynyt järjestelmään ja luonut itsellesi tunnukset. Älä luo itsellesi toista jäsenyyttä, sillä se voi sotkea laskutuksen. Kaikissa epäselvissä tapauksissa ole yhteydessä sähköpostilla toimisto#lepy.fi.
Syksy 2026
Tiistain yhteisryhmään ilmoittautuminen TÄSTÄ.
Keskiviikon aloittelijoiden ryhmään ilmoittautuminen TÄSTÄ.
Keskiviikon naisten jatkoryhmään ilmoittautuminen TÄSTÄ.
Torstain yhteisryhmään ilmoittautuminen TÄSTÄ.
Perjantain yhteisryhmään ilmoittautuminen TÄSTÄ.
Kevät 2027
Tiistain yhteisryhmään ilmoittautuminen TÄSTÄ.
Keskviikon aloittelijoiden ryhmään ilmoittautuminen TÄSTÄ.
Keskviikon naisten jatkoryhmään ilmoittautuminen TÄSTÄ.
Torstain yhteisryhmään ilmoittautuminen TÄSTÄ.
Perjantain yhteisryhmään ilmoittautuminen TÄSTÄ.
Harjoitusvuorot 17.8.-12.12.2026 ja 7.1.-9.5.2027
Ti | 20.15 - 21.30 | Karakallion koulu | Yhteisryhmä |
Ke | 19.00 - 20.15 | Lintumetsän koulu | Yhteisryhmä (aloittelijat) |
Ke | 20.15 - 21.30 | Lintumetsän koulu | Naisten jatkoryhmä |
To | 20.00 - 21.00 | Perkkaan koulu | Yhteiryhmä |
Pe | 20.15 - 21.30 | Karakallion koulu | Yhteisryhmä |
Huom! LePy toimii Espoon kaupungin kouluvuoroilla. Mahdolliset koulun peruutukset voivat aiheuttaa muutoksia ja peruutuksia ryhmien toimintaan.


