LePy 90 v - tiesitkö tämän LePystä?

23.11.2021

1930-luku

Leppävaaran Pyrintö perustettiin 23.11.1931 kun osa Leppävaaran Suo-Poikien (ent. Leppävaaran Urheilijat, ent. Leppävaaran Tarmo) jäsenistä halusi irtautua Suo-Pojista naisjäsenkysymyksen seurauksena. LePyn ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Vladi Marmo (ent. Forsblom).

LePyn lajeja olivat mm. yleisurheilu, hiihto, mäenlasku, maastojuoksu, jalkapallo, pesäpallo ja suunnistus. Naiset saivat liittyä Pyrinnön jäseniksi vasta vuonna 1934 lajinaan silloin pääosin suunnistus.

LePyn alkuperäinen logo

Vuonna 1937 voimistelunopettaja Nils Fabricius toi Suomeen koripalloilun. Urheiluseuroista on edelläkävijänä pidettävä Helsingin NMKY:tä, mutta jokseenkin samoihin aikoihin otti koripalloilun ohjelmaansa myös Leppävaaran Pyrintö.

Maamme ensimmäiseen koripallomaajoukkueeseen valittiin kolme pyrintöläistä: Vladi Marmo, Reino Valtonen ja Martti Salminen. Joukkue osallistui (pesäpalloliiton alaisena) toukokuussa 1939 EM-kisoihin Liettuan Kaunasissa.

Suomi hävisi kaikki 8 otteluaan, mutta ottelussa Viroa vastaan Leppävaaran Pyrinnön Martti Salminen teki kaikki Suomen pisteet. Ottelu päättyi Virolle 91-1.


1940-1950 -luvut

Sodan jälkeen naiset laittoivat LePyn toiminnan uudelleen käyntiin. Naiset myös vastasivat 40-luvulla Pyrinnön parhaista urheilusuorituksista. Koripallon lisäksi hiihto oli vahva lajimme.

1950-luvulla LePyn toiminta oli vilkasta. Sisätreenien lisäksi korista pelattiin ympäri vuoden ulkona.


LePyn naisten joukkue 1946. Edessä oikealla Maj Forsman (1926-2021).
Pihapelejä 50-luvulla Kepsun kentällä.

1960-1970 -luvut

Voimistelu, yleisurheilu ja kuntoilu pysyivät LePyn ohjelmistossa 1960-luvun loppuun asti, mutta toiminnan painopiste siirtyi 1960-luvulla yhä vahvemmin koripalloiluun. Ulkokentät olivat kovassa käytössä. Miesten joukkueen korisharjoitukset olivat kolme kertaa viikossa, naisten kerran viikossa. Minikoripalloilu aloitettiin Suomessa sekä LePyssä 60-luvulla.

1970-luvulla toiminta laajeni. Karakallion koulusta tuli LePyn keskuspaikka. Ensimmäinen pohjoisamerikkalainen valmentaja saapui Kanadasta syksyllä 1977. Vuonna 1979 minitytöt '66-67 voittivat Suomen mestaruuden ja vuonna 1981 LePyn A-pojat voittivat SM pronssia, valmentajana Kalle Lundsten.


LePyn miesten edustusjoukkue vuonna 1964. Tunnistatko kuvasta Kallen?

1980-1990 -luvut

LePyn hyvä draivi jatkui 1980-luvulla. LePyn joululahjapakkaamo aloitti Maxissa ja varoja kerättiin toimintaan monin eri tempauksin. Miesten edustusjoukkue nousi 2. divisioonaan vuonna 1986 ja naisten edustusjoukkue nousi ykkösdivisioonaan vuonna 1991. Miesten joukkuetta kävi valmentamassa useampi ulkomaalaisvalmentaja. Vuonna 1987 C-tytöt voittivat SM-pronssia. LePystä pääsi useita pelaajia maajoukkuevalmennukseen.

LePy siirtyi syksyllä 1985 tietokoneaikaan. Seuran kirjanpito ja jäsenkortisto siirrettiin "ATK:lle". Seuran Internet-sivuista mainitaan ensimmäisen kerran kauden 1997-1998 kausijulkaisussa.

LePyn toiminta jatkui 1990-luvulla aktiivisena. Leppävaaran liikuntahallia puuhattiin pitkään, ja lopulta se valmistuikin syksyllä 1991.


2000-luku

Kahdeksannella toimintavuosikymmenellä LePyn toiminta jatkui vireänä. Seura kasvoi ja kehittyi.

Syksyllä 2002 aloitettiin ensimmäiset liikuntaleikkikoulut. Syksyllä 2004 järjestettiin ensimmäinen koriskoulu, jonka suosio yllätti. Elokuussa 2006 elvytettiin LePyn vanha kesäleiriperinne. LePy avasi oman toimiston Leppävaaran liikuntahallille kaudella 2008-2009.

Keväällä 2011 LePylle saatiin vihdoin ensimmäinen toiminnanjohtaja, Marika Vilanen. Samana vuonna LePystä tuli Nuori Suomen ja Koripalloliiton Sinettiseura.

LePyn joukkueita nähtiin jälleen valtakunnallisissa sarjoissa. LePystä sekä tyttöjä ja poikia kutsuttiin maajoukkueleiritykseen. Seurayhteistyötä tehtiin tyttöpuolella PuHun kanssa (Ringside) sekä poikapuolella EBTn kanssa (Westside). Kaudella 2016-2017 LePy käynnisti Unified-toiminnan.


LePyn logo

Vuonna 1976 julkaistiin Maija Ruoslahden suunnittelma logo
Vuonna 2013 julkaistiin LePyn uusi Petri Seppälän suunnittelema logo

Vuonna 2021

LePy 90 vuotta

  • Suomen 3. suurin koripalloseura
  • joukkueita 5-vuotiaasta yli 80-vuotiaisiin
  • jäseniä yli 1000, lisenssipelaajia yli 700
  • päätominen toiminnanjohtaja
  • noin 50 valmentajaa
  • yli 100 vapaaehtoista aktiivia
  • toimintaa Leppävaaran liikuntahallilla sekä 13 Espoon koululla
  • joukkue kaikissa nuorten valtakunnallisissa sarjoissa
  • otteluita kaudessa noin 1000
  • mokkapaloja vuodessa reilu 1000
  • Olympiakomitean Tähtiseura


Haluatko tietää lisää LePystä? LePyn koko historia löytyy täältä.