Maailmanennätysnainen Maj Forsman-Vakio on poissa

4.9.2021

Oranssin perheen on kohdannut suruviesti. Maj Forsman-Vakio on siirtynyt enkelten joukkueeseen. Maj nukkui pois heikentyneen kunnon seurauksena. Maj oli kuollessaan 94-vuotias.

Urheilullinen Forsman-Vakio harrasti koripalloa viikoittain LePy Ladies -joukkueessa, jossa pelaajien keski-ikä on 75 vuotta. LePy Ladies joukkue perustettiin 45 vuotta sitten, ja Forsman-Vakio oli mukana joukkueessa sen perustamisesta lähtien. Ensimmäiset koripallo-ottelunsa Forsman-Vakio pelasi Leppävaaran Pyrinnössä jo sotavuosien aikoihin. Silloin kaikesta oli pulaa, joukkueella oli yksi pallo ja peliasut tehtiin lakanoista ja verhokankaasta.

Hyvän kuntonsa salaisuudeksi Forsman-Vakio paljasti liikunnan. Koripallon lisäksi Forsman-Vakion harrastuksiin on kuulunut naisvoimistelu ja hän on kiertänyt kisoissa ympäri Eurooppaa.

Maj Forsman-Vakio ja LePy tekivät 27.11.2016 koripalloilun historiaa, kun 90-vuotias Maj pelasi koripallon sarjaottelussa LePyn joukkueessa ollen näin iäkkäin koripallon sarjaotteluun koskaan osallistunut naispelaajaa. Maailmanennätysottelua Lintumetsän kouluun saapui seuraamaan runsas yleisö, ja Forsman-Vakio juoksi kentälle junioreiden muodostaman kunniakujan läpi aplodien saattelemana. Forsman-Vakio myönsi jännittävänsä ottelua ja omaa osaamistaan, olivathan kaikki pelaajat noin 60 vuotta nuorempia. Forsman-Vakio pelasi ottelun avauskokoonpanossa ja heitti ensimmäisellä jaksolla kaksi pistettä. Kuntonsa puolesta Forsman-Vakio olisi voinut pelata enemmänkin kuin yhden jakson, mutta loput kolme jaksoa menivät median haastatellessa maailmanennätysnaista. Ottelu päättyi LePyn voittoon lukemin 62-48. 

Forsman-Vakion tavoitteena oli pelata koripalloa niin pitkään kuin mahdollista, vaikka lähipiiri hieman kyselikin, olisiko jo aika lopettaa. ”Mutta kun tämä on niin mukavaa!”, Forsman-Vakio vastasi ihmettelijöille. ”Koripalloa voi pelata muksusta mummoon”, vakuutti 90-vuotias LePyn teräsnainen. 

Junioreille Forsman-Vakion ohjeet olivat: "Jatkakaa harrastusta, älkää luovuttako, älkää säikähtäkö pienistä kolhuista." Tällä asenteella Forsman-Vakio itsekin pelasi läpi uransa näyttäen mallia nuoremmille.

Kalle Lundsten muistelee

Maj oli hyvin liikunnallinen. Voin vain kuvitella miten hän nuorena tyttönä vilisteli koripallokentällä.

Hän on toiminut esimerkillisesti,  jatkamalla liikunnallista elämää aktiiviuran jälkeen ja tarvittavien perhe-elämän vaatimien taukojen jälkeen.  Koripalloilu (liikunta) on ollut terveen ja pitkän elämän  ”salaisuus”.

Maj oli ysikymppisenä jo hyvin hauras ja mustelmille altis, mutta kädenpuristus oli vahva ja ote pallosta tiukka.

Maj tykkäsi esiintyä, eikä empinyt yhtään, kun pyysimme häntä pelaamaan naisten sarjaottelussa 90-vuotis päivän kunniaksi ja päätyi tempauksestaan valtakunnan mediaan.

Vielä 92-vuotiaana hän lähti katsomaan Susijengin maaottelua Metroareenalle, ensimmäistä kertaa.

Maj oli Ladies ryhmän johtohahmo. Hän soitti aina kauden alussa varmistaakseen että Ladies ryhmä saisi taas oman harjoitusvuoron.

Maj joskus valitti, että kaikki hänen vanhat ystävät ja pelikaverit ovat poissa (taivaassa). Nyt on koko joukko taas yhdessä.

LePyn Oranssi perhe välittää syvät surunvalittelut koko koripalloperheen puolesta Maj Forsman-Vakion omaisille ja ystäville.