Supersuosittu School’s Out -leiri tulee taas!

25.4.2021

Kesän aloittavan School‘s Out Campin ohjelmassa on koripallon perustaitojen harjoittelua, leiripelejä, erilaisia lajikokeiluja, kesäistä hauskanpitoa sekä tietenkin mukavaa yhdessäoloa.

Leirille ovat tervetulleet kaikki vuosina 2007 - 2016 syntyneet tytöt ja pojat, sekä aloittajat että jo korista harrastavat lapset ja nuoret. Kokemusta koriksesta ei tarvita, eikä leiriläisen tarvitse olla LePyn jäsen.

Kesällä 2021 järjestetään taas heittoleiri, joka on tarkoitettu isoihin koreihin harjoitteleville ikäluokille (s. 2007-2010). Leirillä keskitytään pelaajan heittoon muun muassa uutta teknologiaa hyödyntämällä. 

Espoon parhaan kesäleirin ilmoittautuminen on nyt auki! Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet alla.


Leiripaikka ja -aika

Leiri järjestetään Leppävaaran urheiluhallilla (Veräjäpellonkatu 6) koulujen kesäloman ensimmäisellä viikolla 7. - 11.6.2021 maanantaista perjantaihin kello 9 - 16.

Leirin ohjelma

Aloitamme joka päivä klo 9.00 kokoontumisella hallilla ja päätämme klo 16.00 hallille. Vetäjät ovat paikalla klo 8.45 - 16.15, joten leiriläisen voi tuoda tai noutaa itselleen sopivaan aikaan.

Leiriläiset kokoontuvat aamuisin oman ohjaajan luokse. Päivän päätteeksi lapsi itse tai noutava aikuinen ilmoittaa omalle ohjaajalle lähdöstään. Mikäli lapsi saa lähteä omatoimisesti leiriltä kotiin, niin asiasta on hyvä antaa kirjallinen ilmoitus ensimmäisenä päivänä omalle ohjaajalle. C-ikäiset voivat lähteä omatoimisesti ilman vanhempien erillistä ilmoitusta.

Päivän ohjelmaan kuuluu koripalloharjoittelun lisäksi muuta kesäliikuntaa. Ryhmän ohjaaja kertoo päivän ohjelman leiriläisille aina aamuisin. Leirin ohjaajina toimivat Leppävaaran Pyrinnön ohjaajat.

Ruokailu

Leirin hintaan kuuluu päivittäin vaihtuva lounas ja välipala. Kaikki ruoat ovat laktoosittomia ja mahdolliset liharuoat ovat naudasta. Ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitetut erikoisruokavaliot on huomioitu.

Mukaan tarvitset

Leiri on urheiluleiri, joten joka päivä mukana on oltava sisä- sekä ulkoliikuntavarusteet. Huomiothan, että Suomen kesä voi olla viileä ja kostea. Oma juomapullo, hyppynaru ja pallo on myös hyvä olla jokaisella mukana. Mikäli sinulla ei ole omaa palloa, niin meillä on lainaksi. Näiden lisäksi tarvitset peseytymisvälineet, pyyhkeen sekä vaihtovaatetta.

Leiriruokailut tapahtuvat hallin kahviossa. Tavoitteemme on olla mahdollisimman ympäristöystävällisiä, joten toivomme, että jokainen leiriläinen tuo omat ruokailuvälineet (lautanen, muki, haarukka) päivittäin leirille.

Vakuutus

Kaikki leiriläiset on vakuutettu tapaturmavakuutuksella. Mahdollisista leirillä tapahtuvista sairas- tai loukkaantumistapauksista informoidaan vanhempia.

Leiriläiset tavoittaminen leirin aikana

Leiriläisillä on usein oma puhelin. Leirillä ei tarvita puhelimia. Toivomme kuitenkin, että mikäli lapsilla on puhelimet, ovat ne kiinni leiriohjelman aikana. Suosittelemme siis tekstiviestien jättöä kiireettömissä tapauksissa. Mikäli vanhemmilla on kiireistä asiaa, voivat he tavoitella leirivastaavia Marika Vilasta 044 567 0777.

Valokuvaus

Leirillä otetaan valokuvia LePyn markkinointitarkoituksiin. Mikäli et halua leiriläistä kuvattavan, ilmoita siitä meille etukäteen.

Hinta

Leirin hinta on 179 euroa/hlö. Hinta sisältää laadukkaan ohjauksen, vakuutuksen, lounaan ja välipalan sekä leiripaidan.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautumiset oheisesta sivun alhaalla olevasta linkistä. Ilmoittautuminen päättyy 17.5.

Mikäli osallistujalla on ruoka-allergioita, ilmoitathan niistä seliteosassa tai MyClubissa pelaajan lisätietokohdassa. 

Lapset jaetaan leirillä ikäluokittain ryhmiin. Erillisiä ryhmätoiveita ei tarvitse esittää. Tarvittavat ryhmämuutokset tehdään ensimmäisen leiripäivän aikana.

Peruutusehdot

Huhtikuun loppuun asti leirin voi peruuttaa ja leirimaksun saa takaisin muuten paitsi toimistomaksun 25 euroa.
1.5. jälkeen tehdyistä peruutuksista palautamme leirimaksun vain lääkärintodistusta vastaan ja silloinkin perimme toimistomaksun 25 euroa sekä 44 euroa järjestelykuluja.


Lisätietoja

Sähköpostilla osoitteesta toimisto#lepy.fi.