Suomen Koripalloliiton Kultainen ansiomerkki Tomi Kamiselle ja Marika Vilaselle

22.11.2021

Kalle Lundsten (keskellä) luovutti ansiomerkit Tomi Kamiselle ja Marika Vilaselle

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt Kultaisen ansiomerkin LePyn valmennuksen kehittäjä Tomi Kamiselle sekä LePyn toiminnanjohtaja Marika Vilaselle. Kunniamerkit luovutettiin LePyn 90-vuotisjuhlassa lauantaina 20.11.2021.

Edellytyksenä kultaisen ansiomerkin saamiselle on erityisen ansiokas toiminta kansainvälisellä, valtakunnallisella tai alueellisella tasolla. Hopeisen ansiomerkin myöntämisestä tulee olla kulunut vähintään kolme vuotta. Kultaiset ansiomerkit numeroidaan. Kultaisen ansiomerkin saaja saa liiton ainaisvapaakortin, joka oikeuttaa sisäänpääsyn kaikkiin Suomessa pelattaviin Koripalloliiton ja seurojen järjestämiin koripallo-otteluihin.

Kultaisen ansiomerkin voi luovuttaa ainoastaan kultaisen ansiomerkin saanut henkilö. Näin ollen ansiomerkin luovutti Koripalloliiton kultaisen ansiomerkin vuonna 2001, Pro LePy mitalin vuonna 2011 sekä Koripalloliiton elämäntyöpalkinnon vuonna 2016 saanut Kalle Lundsten.


Kultainen ansiomerkki - Tomi Kaminen

Tomi Kamiselle myönnettiin ansiomerkki numero 214 hänen merkittävästä pelaaja- ja valmentajaurastaan.

Tomi Kaminen on HNMKY:n kasvatti. Hän pelasi HNMKY:ssa lähes koko uransa aina mikropojista miesten SM-sarjaan asti. Väliin mahtuu kolme kautta USA:ssa (vuosi high schoolissa ja kaksi vuotta junior collegessa). Hän pelasi HNMKY:n miehissä SM-sarjaa viisi kautta voittaen kolme Suomen mestaruutta (1987, 1989, 1992) ja yhden pronssin (1990). Hän edusti Suomea myös nuorten maajoukkueessa (U16 maaotteluissa 8 kertaa ja U18 maaotteluissa 3 kertaa).

Tomi aloitti valmentamisen vuonna 1985 HNMKY:ssä 15-vuotiaana. Hän on valmentanut useassa eri seurassa: ToPo (93-02), Namika Lahti (02-03), Pussihukat (03-05), BS Energy Braunschweig (05-06), Porvoon Tarmo (06-07), ToPo (07-12); MuKi (11-18), KTP-Basket (18-21) ja LePy ( 21-…). Tomi on Korisliigan kaikkien aikojen viidenneksi eniten otteluita valmentanut valmentaja (557 ottelua, 13 pelikautta). Korisliigassa valmentajana hän on saavuttanut neljä SM-hopeaa ja kolme SM-pronssia. MuKi:ssa nuorten valmentajana hän on saavuttanut seitsemän Suomen mestaruutta ja yhteensä yhdeksän SM-mitalia. Tomi on myös toiminut miesten maajoukkueen apuvalmentajana vuosina 2004-2006, poikien U16-maajoukkueen apuvalmentajana vuosina 1999-2000 ja Suomen Universiadijoukkueen päävalmentajana vuonna 2005.

Seuratoiminnassa Tomi Kaminen on tehnyt toistaiseksi merkittävimmän uran MuKissa. Hän käynnisti MuKin junioritoiminnan vuonna 2011 ja valmentamisen ohessa pyöritti seuraa vuoteen 2018 asti. Nykyään Tomi toimii Leppävaaran Pyrintö ry:n päätoimisena valmennuksen kehittäjänä sekä Munkkiniemen Yhteiskoulun lukion koripallolinjan valmentajana.


Kultainen ansiomerkki – Marika Vilanen

Marika Vilaselle myönnettiin ansiomerkki numero 215 hänen ansiokkaasta työstään useiden vuosikymmenten aikana suomalaisen koripalloilun eteenpäinviemiseksi seura- ja liittotasolla. 

Nykyisin (2011-…) Leppävaaran Pyrinnön toiminnanjohtajana toimiva Marika on ollut merkittävästi vaikuttamassa LePyn kehitykseen, jota voidaan mitata muun muassa lisenssipelaajien määrän kasvulla. ”Marikan aikakaudella” LePy on ollut suhteellisesti lisensseillä mitattuna Suomen eniten kasvanut koripalloseura nousten kuluvalla kaudella Suomen kolmanneksi suurimmaksi koripalloseuraksi.

Ennen Leppävaaran Pyrinnön toiminnanjohtajan tehtävää Marika työskenteli Suomen Koripalloliitossa ensin nuorisopäällikkönä, sitten aluepäällikkönä ja myöhemmin seuratoiminnanpäällikkönä (1997-2000 ja 2003-2010) sekä Tapiolan Hongassa valmennuspäällikkönä (2000-2003). 

Viimeisen yli kymmenen vuoden ajan Marika on ollut kehittämässä, kouluttamassa ja organisoimassa toimitsija- ja tilastointitehtäviä Suomen valtakunnallisten sarjojen ja kansainvälisten otteluiden osalta. Hän on ollut mukana muun muassa digitaalisen pöytäkirjan eli eSCOn kehitystyöryhmässä sekä toiminut Koripalloliiton toimitsija- ja tilastointikouluttajana. Vuodesta 2016 alkaen hänellä on ollut Kansainvälisen Koripalloliitto FIBA:n tilastointilisenssi ja vuodesta 2017 toimitsijalisenssi, jotka vaaditaan kansainvälisten otteluiden tilastointiin ja toimitsemiseen.

Marika aloitti koripallon pelaamisen Kiri-60:ssä jo 5-vuotiaana. Pian tie vei Pakilan NMKY:n, kunnes omanikäisten joukkue löytyi Karhun Pojista. Pelaajaurallaan Marika voitti neljä SM-mitalia. Valmentajaura alkoi Karhun Pojissa (1992-1998) ja jatkui myöhemmin Tapiolan Hongassa (1998-2004) sekä Leppävaaran Pyrinnössä (2011-2016). Huippukoripallovalmentajatutkinnon (HKVT) hän suoritti vuonna 2001 ja valmentajan erikoisammattitutkinnon vuonna 2004. Tyttöjen U16 maajoukkueen apuvalmentajana Marika toimi kaksi vuotta. Valmentamisen lisäksi hän toimi aktiivituomarina yli 15 vuoden ajan.


Oranssi perhe onnittelee Tomppaa ja Marikaa Kultaisesta ansiomerkistä!