Tero Mäkelä LePyn seurapäälliköksi

21.9.2022

Pitkän linjan seura-aktiivi Tero Mäkelä (49 v) aloittaa LePyn päätoimisena seurapäällikkönä 1.10.2022. Tero siirtyy seuratoimintaan terveydenhuollon alalta, myyntipäällikön tehtävistä.

Tero on tullut mukaan LePyn toimintaan omien lastensa kautta. Hän on toiminut LePyn taustajoukoissa jo yli kymmenen vuotta. Hänellä on kokemusta seurasta hallituksen jäsenenä, joukkueenjohtajana sekä harrastepelaajana. Lisäksi Tero on ollut aktiivisesti mukana LePyn tapahtumissa sekä miesten joukkueen taustajoukoissa. Hän tuntee seuran ja lähes kaikki jäsenistöstä tuntevat Teron. Tero on tullut tunnetuksi erityisesti positiivisesta energiastaan sekä vapaaehtoisten innostamisesta.

LePy on innoissaan uudesta rekrytoinnistaan. Tero on ollut seuran toiminnassa aktiivisesti mukana jo pitkään, joten hyppääminen ns. syvään päätyyn sujuu varmasti luontevasti. ”Mahdollisuus saada Tero vieläkin lähemmäksi seuran ydintä on mieletöntä. LePyn toimisto saa kaivattua vahvistusta. Teron monipuolinen kokemus liiketoiminnan puolelta antaa työkaluja myös seuran kehittämiseen. Uskomme, että Teron avulla saamme vietyä LePyä taas ison askeleen eteenpäin”, toteaa puheenjohtaja Matti Salo.

Oranssi perhe toivottaa Teron tervetulleeksi hommiin!