LePyn koronaohjeet
LePyn koronaohjeet (päivitetty 7.3.2022)
Me LePyssä noudatamme aluehallintoviranomaisen (AVI), Espoon kaupungin, Suomen Koripalloliiton ja Suomen Olympiakomitean ohjeistuksia. Valitettavasti kaikki ohjeet eivät aina ole helposti ymmärrettäviä. Tulkitsemme niitä parhaan osaamisemme turvin.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt 11.2.2022 päätöksen, jolla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella voimassa olevat kokoontumisrajoitukset kumottiin kokonaan maanantaina 14.2.2022. Kaikki tähän asti suljetut tilat voi siis avata tiistaina yleisön ja osallistujien käyttöön, mutta tilojen käytössä täytyy huolehtia edelleen terveysturvallisuudesta. Mitään toimintaa tiloissa ei ole määräyksen myötä kielletty eikä esimerkiksi tietyn mittaisia turvavälejä edellytetä, vaan määräyksen tarkoitus on tehostaa terveysturvallisuustoimia.
Näin ollen harjoittelu ja pelit jatkuvat ohjelman mukaan kaikissa juniori- ja aikuisten ikäluokissa.
Altistumistilanteet
Seura / joukkue tiedottaa parhaansa mukaan paikalla olleita joukkueiden harjoituksissa tai peleissä tapahtuvista altistumisista.
Koronaan sairastuneen toivotaan ilmoittavan sairastumisestaan joukkueenjohtajalle, mikäli hän on osallistunut seuran tai joukkueen tapahtumiin viime päivinä. Joukkueenjohtaja informoi mahdollisuuksien mukaan kaikkia altistuneita.
Altistuneiden pelaajien tulee tarkkailla omaa terveystilannettaan ja jäädä joukkueen tapahtumista pois, mikäli on pienikin epäilys tartunnasta. Karanteenitoimenpiteisiin ryhdytään vain mikäli terveysviranomaiset niin erikseen ohjeistavat.
Mikäli pelaajan läheisellä (esim. samassa taloudessa asuva henkilö) todetaan koronatartunta, pyydämme altistunutta pysymään poissa joukkueen tapahtumista ja saapumaan harjoituksiin terveysviranomaisten ohjeiden mukaisesi vasta riittävän varoajan sekä negatiivisen testituloksen jälkeen.
Sairastuneiden pelaajien paluu harjoituksiin tapahtuu viranomaisohjeiden mukaisesti karanteeniajan päätyttyä.
Lisätietoja sairastuneelle ja altistuneelle Espoon kaupungin sivuilta: https://www.espoo.fi/fi/espoon-kaupunki/koronavirus/ohjeet-koronavirukseen-sairastuneille-ja-altistuneille
Lisätietoja sairastumisen jälkeiseen elämään: https://terveurheilija.fi/ajankohtaista/paivitetty-suositus-paluu-urheiluun-covid-19-taudin-jalkeen/
Ottelut
Etelä-Suomen aluehallintoviraston 11.2.2022 tehdyn päätöksen myötä kaikki kokoontumisrajoitukset kumotaan 14.2.
LePyn kotiotteluissa ei jatkossa ole rajoituksia.
Pukuhuoneet ovat käytössä, mutta toivomme että ryhmät viettävät pienissä tiloissa mahdollisimman vähän aikaa kerrallaan.
Kaikkien (pl. pelaajat ja valmentajat) tulee käyttää kasvomaskia ja huolehtia hyvästä käsihygieniasta
Nämä ohjeet ovat voimassa siihen asti, kunnes tulee uusia ohjeita.
Linkit:
Aluehallintovirasto (AVI) tiedotteet: https://avi.fi/tiedotteet
Espoon kaupunki: https://www.espoo.fi/fi/espoon-kaupunki/koronavirus/koronasuositukset-ja-rajoitukset
Suomen Koripalloliitto: https://www.basket.fi/basket/info/korona-sivusto/
Suomen Olympiakomitea: https://www.olympiakomitea.fi/