Opetus- ja Kulttuuriministeriön ansiomerkit kolmelle LePyläiselle

19.5.2022

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain liikunnan ja urheilun ansiomerkkejä suomalaisen liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille.

Ansiomerkkejä myönnetään neljän eri tasoisia:
1. Kultainen ansioristi
2. ansioristi
3. ansiomitali kullatuin ristein
4. ansiomitali

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt ansiomerkkejä kolmelle LePyläiselle Suomen Liikuntakulttuurin ja urheilun hyväksi tekemästä työstä.

Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristi kultaisena - Karl-Erik Lundsten

Karl-Erik ”Kalle” Lundsten on koripalloseura Leppävaaran Pyrinnön `isä´ ja yksi Suomen pitkäaikaisimmista seuraihmisistä. Hän on toiminut seurassa pelaajana, valmentajana, valmennuspäällikkönä, hallituksen jäsenenä sekä seura-aktiivina. Kalle on tehnyt elämäntyönsä LePyssä. LePy-vuosia on ehtinyt 75-vuotiaalle miehelle kertyä jo 63 vuotta.


Kalle aloitti koripallon pelaamisen 11-vuotiaana pelaten nuorena aina vanhempien poikien kanssa edustaen myöhemmin LePyn miesten edustusjoukkueessa 25 vuotta. Nuorten maajoukkueessa Kalle edusti Suomea EM-kisoissa. Lisäksi Kalle vieraili lyhyesti myös miesten maajoukkueessa. Senioreiden sarjoissa Kalle on edustanut Suomea nuoruuden pelikavereiden kanssa useassa EM-ja MM-turnauksessa ympäri maailmaa. Pelivuosia on ehtinyt kertyä yli 60 vuotta.

Varusmiespalvelun Kalle suoritti Santahaminan Urheilukomppaniassa edeten kersantiksi.

Valmentajana Kalle on valmentanut niin poikia kuin tyttöjä sekä miehiä ja naisia. Valmentajaura on jatkunut 1960-luvun lopulta vielä tähän päivään asti eli yli 50 vuotta.

Kalle on vastannut Leppävaaran Pyrinnön seuran pyörittämisestä jo 1960-luvun lopulta lähtien siihen asti, kunnes seura palkkasi päätoimisen toiminnanjohtajan vuonna 2011. Ilman Kallea seuran toiminta olisi loppunut moneen kertaan. 1970-luvulla Kalle vastasi seuran kirjanpidosta ja tilinpäätöksen laatimisesta. 1980-luvulla Kalle toimitti seuran vuosijulkaisua. 1960-luvulta aina 2010 asti Kalle toimi seuran valmennuspäällikkönä. Vuonna 2001 Kalle julkaisi valmennusoppaan, joka myytiin loppuun. LePyn hallituksessa Kalle on toiminut yli 40 vuotta ja jatkaa edelleen.

Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun Ansiomitali kultaisin ristein - Mirja Sipilä

Mimma on hengeltään ja asenteeltaan esimerkillinen seuratoimija. Hän on aina valmis auttamaan. Hän tuo pyyteettömästi oman osaamisensa seuran käyttöön. Hän käyttää kaiken vapaa-aikansa lasten harrastamisen kehittämiseen ja mahdollistamiseen. Hän oppi omilta vanhemmiltaan, miten tärkeää ja antoisaa paikallisyhdistys- ja seuratoiminta on. 

Mimma sekä jo hänen vanhempansa ovat osoittaneet omalla tekemisellään, että aina kannattaa lähteä mukaan tekemään yhteistä hyvää.

Mimma aloitti pelaamisen 7-vuotiaana LePyssä voittaen myöhemmin C-tyttöjen SM-pronssia.  Mimma oli mukana nostamassa seuran naisten edustusjoukkuetta naisten 1. divisioonaan. LePystä Mimma siirtyi Karhun Poikiin (KaPo) ja mestaruussarjaan. Hän pelasi Ronchetti cupissa. Yliopistovuodet 1993-1996 hän opiskeli New Jerseyn St. Peters’sin yliopistossa pelaten 81 ottelua. Naisten Korisliigassa Mimma pelasi kolme kautta ja 56 ottelua voittaen kaudella 1991-1992  SM-pronssia ja Suomen Cup kultaa.

Mimma on myös aktiivisesti mukana Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Laaksolahden paikallisyhdistyksessä, jossa nostaa esiin tärkeitä teemoja lapsille, nuorille ja lapsiperheille kohdistuvassa toiminnassa, kuten liikunta, luonto, lukeminen ja pienten lähiharrastusmahdollisuudet. Järjestää mm. liikuntakerhoja alle kouluikäisille, luontoretkiä ja pihaliikuntatapahtumia sekä muskareita, lukumummitoimintaa, tonttupolun ja lelu- ja lastenvaatekeräyksiä vähäosaisille.

Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun Ansiomitali kultaisin ristein - Tomi Kaminen

Tomi Kamisella on merkittävä ja erittäin menestyksekäs pelaaja- ja valmentajaura. Tämän lisäksi hän on perustanut junioritoiminnan Munkkiniemen Kisapoikiin, kasvattanut seuran lähes nollasta merkittäväksi ja menestyksekkääksi kilpaseuraksi. Nykyisessä työssään hän keskittyy pelaajien ohella valmentajien kehittämiseen LePyssä.

Tomi on HNMKY:n kasvatti, jossa hän pelasi mikropojista miesten SM-sarjaan. Väliin mahtuu kolme kautta USA:ssa. Miesten SM-sarjassa Tomi pelasi viisi kautta voittaen kolme Suomen mestaruutta (1987,1989, 1992) ja yhden pronssin (1990). Lisäksi Tomi on edustanut Suomea U16 maaotteluissa 8 kertaa ja U18 maaotteluissa 3 kertaa.

Pelivuosien jälkeen Tomi on valmentanut useassa eri seurassa, kuten: ToPo (93-02), Namika Lahti (02-03), Pussihukat (03-05), BS Energy Braunschweig (05-06), Porvoon Tarmo (06-07), ToPo (07-12); MuKi (11-18), KTP-Basket (18-21) ja LePy ( 21-…).

Tomi on Korisliigan kaikkien aikojen 5. eniten otteluita valmentanut valmentaja (557 ottelua, 13 pelikautta). Korisliigassa hän voittanut valmentajana neljä SM-hopeaa ja kolme SM-pronssia.

Munkkiniemen Kisapojissa Tomi on voittanut valmentajana seitsemän Suomen mestaruutta ja yhteensä 9 SM-mitalia.

Lisäksi Tomi on toiminut miesten maajoukkueen apuvalmentaja (04-06), poikien U16-maajoukkueen apuvalmentaja (99-00) ja Suomen Universiadijoukkueen päävalmentaja (2005).

Oranssi perhe onnittelee palkittuja ja kiittää heitä arvokkaasta ja monivuotisesta työstä liikunnan ja urheilun saralla!